Hitler Mannerheimin kuokkavieraana

Kun Hitler oli lähtenyt Mannerheimin 75-vuotispäiviltä takaisin Saksaan 4.6.1942, Suomen herrat olivat äimän käkenä. Miksi Hitler tuli Suomeen keskellä sotaa? Eikö hän todellakaan vaatinut mitään?

Presidentti Rytikin ihmetteli Mannerheimille, tuliko Hitler Suomeen vain onnitellakseen marsalkkaa. Mannerheim kevensi tunnelmaa ja tokaisi: "Herra presidentti, onko syntymäpäiväni liian vähäinen syy korpraalille lentää onnittelemaan marsalkkaa?"

Kuvaus herrojen keskustelusta on poimittu elokuvaohjaaja Lauri Törhösen uudesta kirjasta (Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras, Docendo 2017). Teos on kaunokirjallinen, historiallisiin faktoihin perustuva kuvaus Hitlerin kuuden tunnin yllätysvisiitistä ja on tehty elokuvakäsikirjoituksen pohjalta.

Mannerheim-elokuvien tapaan Törhösenkin projekti on jäissä. Kuvauksia ei ole aloitettu, rahoitus on yhä auki.

Kirjan punainen lanka kietoutuu silmien ja katseiden ympärille. Hitler ja Mannerheim kävivät syntymäpäivillä katseiden kaksintaistelun, jonka voittajasta ei ole epäselvyyttä. Peräkammarin pojaksi leimattu Hitler kutistui ylimysmäisen Mannerheimin vierellä pieneksi mieheksi, vaikka koppalakki oli tavallista korkeampi ja saappaissakin korkeahkot korot.

Väitöskirjantekijä kiteyttää Törhösen teesin: "Silmät pelastivat Suomen. Mannerheim voitti katseiden kaksintaistelun Hitlerin kanssa ja myöhemmin Suomi sen katseen voiman avulla säilytti itsenäisyyden, eikä meistä tullut neuvostotasavaltaa neuvostotasavaltojen joukkoon."

Tähän kaunokirjailija Törhönen tuo todistajaksi professori Matti Klingen: "Jos sinä pystyt tuon sinun keinoillasi osoittamaan, me emme pysty sitä meidän keinoillamme kumoamaan."

Kirjassa huomautetaan, että totuus voi löytyä muualtakin kuin hapertuneista sotilaskäskyistä tai väärin muistetuista muistelmista. Törhönen hakee totuutta mm. vanhoista valokuvista ja filminpätkistä, joita hän onkin tutkinut kiitettävästi.

Mannerheimin syntymäpäivät olivat suurta teatteria pienissä puitteissa junanvaunussa metsän keskellä. Juhliin oli tuotu myös yksi kansanmies, Mannerheim-ristin ritari, kersantti Aarre Voutilainen. Kun kenraali Lagus kysyy Voutilaiselta, miltä tuntui kätellä Hitleriä, kersantti vastaa: "Siltä miltä tuntuu kätellä korpraalia." Kenraalit nauravat, kersantti on kerrankin kuin yksi heistä.

Törhösen kirja on yllättävän hyvä. Hän kirjoittaa sujuvasti ja mielikuvitus lentää kekseliäästi. Tekstistä kyllä huomaa, että se kulkee kuin elokuvakäsikirjoitus, mutta ei se pahemmin haittaa.

Romaani on kelpo viihdettä, ja asiaakin on sen verran, että se antaa aineksia monenlaisiin spekulointeihin. Kyökkipsykologiaa on paljon ja tulkinnat joskus huvittavat, mutta se saattaa olla kirjailijan tarkoituskin.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu