Eino Leino ja laulujen lunnaat

Eino Leino osasi kiteyttää oman elämänsä paremmin kuin kukaan muu. Jo 30-vuotiaana Leino taisi aavistaa, mitä tuleman pitää, kun hän runoili Elegiassaan: 

"Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat. / Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin, / haavehen kullat mieleni murheella maksoin."

Kirjailijoiden elämäkertoihin erikoistunut Panu Rajala on tehnyt Leinosta  (1878-1926), Suomen runotaivaan kirkkaimmasta tähdestä, massiivisen elämäkerran (Panu Rajala: Virvatuli – Eino Leinon elämä, WSOY 2017).

Elegiasta on tullut Rajalan osuvan kiteytyksen mukaan kaikkien väsyneitten pessimistien ja elämänhalunsa menettäneiden ylittämätön tunnuslaulu: "Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä virta. Riemua ei suo rattoisa seura, ei viini."

Elegian lopun erityisesti Vesa-Matti Loiri on tehnyt tutuksi tuskaa tihkuvalla tyylillään: "Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin."

Kalliit olivat Leinon laulujen lunnaat. Hän ryyppäsi raskaasti, vanheni ennen aikojaan, naissuhteet olivat useimmiten pahassa solmussa ja raha-asiat yleensä hunningolla. Runoratsu kuitenkin laukkasi kuin viimeistä päivää.

Rajala esittelee laajasti Leinon kirjallista ja poliittista toimintaa sekä hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämästä kiinnostuneet saattavat pitkästyä laajoihin esittelyihin Leinon tuntemattomista teoksista, mutta ne ovat välttämättömiä kokonaiskuvan kannalta.

Leinon kirjallinen tuotanto on epätasaista. Hän teki paljon myös sutta ja sekundaa. Esimerkiksi Rajalan siteeraman Matti Klingen mielestä Leino ei ole kovin suuri runoilija. "Muutama kaunis lyyrillinen runo, jugend-paisuttelevat Helkavirret, mutta loputon määrä aivan surkeaa, ajatuksellisesti tyhjää tai naiivia hölskyttelyä."

Leino ei Klingen vähättelyyn kaadu. Hän on käsite, klassikko ja suomalaisen runouden ruumiillistuma, kuten Rajala todistaa. Virallinen Suomikin arvostaa Leinoa niin, että hänen syntymäpäivänsä 6. heinäkuuta on yleinen liputuspäivä, runon ja suven päivä.

Oliko Leinolla jokin johtava aate toiminnassaan? Eipä tainnut olla. Rajala kirjoittaa: "Miehen aatteista on mahdoton muodostaa johdonmukaista linjaa. Hänestä on vaikea saada kunnon otetta. Kuin virvatuli hänen henkensä häilyy ja leimahtaa taas odottamattomalta suunnalta."

Naisia ei voi ohittaa, kun Leinosta puhutaan. Hän oli kolmesti naimisissa, mutta yksikään avioliitto ei kestänyt kauan. Leinon tärkeimmät naiset tulivatkin avioliittojen ulkopuolelta: L.Onerva ja Aino Kallas.

Rajalan mielestä Leino oli läheisriippuvainen ja rakkausfriikki. Hän oli kirjallinen kaukorakastaja, joka ei avioliiton arkea kestänyt.

Kuilu Leinon repalaisen yksityiselämän ja loistavan hengenelämän välillä oli ammottava eikä runoilija koskaan edes yrittänyt kuroa sitä kiinni. Hän oli riehakas nautiskelija ja hillitön irstailija, kuten Alkibiades, josta Leino kirjoitti näytelmän.

Elämäntavat johtivat siihen, että Leino sairastui ja kuoli vain 47-vuotiaana. Rajala katsoo saaneensa vahvistuksen sille, että runoilija kuoli syfilikseen.

Leinoa hoitanut lääkäri Väinö Lindén oli merkinnyt tiedon L. Onervan Leino-elämäkerran marginaaliin. Rajala sai merkinnät nähtäväkseen Väinön pojanpojalta, HUS:n toimitusjohtajalta Aki Lindéniltä.

Tuottelias Panu Rajala onnistuu jälleen tekemään mainion muotokuvan kohteestaan. Leinon vähemmän tunnetut puoletkin, kuten teosofiset harrastukset ja poliittinen hoipertelu, saavat asiantuntevaa valaistusta. Runoilijasta löytyy särmää ja aineistoa monenlaisille tulkinnoille.

Viimeisen sanan saakoon Eino Leino, joka itse riimitteli hautakirjoitukseensa mm. seuraavat säkeet:

"Synkkä niin kuin sydämeni

oli mulle sallimus.

Itse iskin piistä tulta,

sytyin, hehkuin tuokion,

paloi paras laulu multa,

tässä tuhka tumma on."

 

 

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu