Menneiden kesien taikaa
Kilpailu on kovaa kirjamarkkinoilla. Syksykin alkaa jo ennen kuin kesä koittaa. Kustannusyhtiö Teos teki epävirallisen Suomen ennätyksen, kun se julkaisi syksyn kustannusohjelmaan kuuluneen Pertti Lassilan romaanin etuajassa jo nyt, toukokuussa. Näin kesän kynnyksellä kirjan nimikin hieman huvittaa (Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä, Teos 2017).
Lassilan kirja on kuin raikas tuulahdus keinotekoisten kohujen ja kirjallisten rocktähtien keskelle. Vastoin yleistä trendiä tärkein ei ole kirjailijan henkilö vaan kirja.
Lassila luottaa sanan voimaan. Hänen romaaninsa onkin sanataidetta parhaimmillaan. Hän on hyvällä tavalla vanhanaikainen eikä turhia kikkaile. Hän kaihtaa suuria sanoja. Pieni on kaunista.
Lassila kertoo eleettömästi Elsan, hänen tyttärensä Taimin ja tämän ystävän Eeron tarinan. Päänäyttämönä on Hanko, kesän vertauskuva ja pikkuparatiisi, joka kadotetaan. Eletään kahdessa aikatasossa, sotien varjossa. Kun Taimi syntyy Elsan satunnaisen suhteen seurauksena, Suomi itsenäistyy ja suomalaiset sotivat keskenään.
Myös 1930-luvun lopulla eletään sodan varjossa. Kätilöksi opiskeleva Taimi tapaa oikeustieteen ylioppilas Eeron, joka komennetaan rintamalle. Talvisota syttyy. Sotakirjaa Lassila ei kuitenkaan kirjoita, vaan kertoo siitä, mitä tapahtuu sotatapahtumien taustalla.
Miellyin erityisesti Elsan sisaren Ainon elämänviisauksiin. Kun Elsa kuoli nuorena, pikkutyttö Taimi jäi Ainon hoidettavaksi. Aino mietti, miten kertoa hautajaisista ja kuolemasta pienelle lapselle ja tuli siihen tulokseen, että on vältettävä suuria sanoja.
Ainon mielestä sana on kuin ilmapallo. Mitä suurempi se on, sitä enemmän siinä on tyhjää. Elämä, kuolema, aika, usko ja monet muut ovat sellaisia sanoja. Suuria sanoja on helppo sanoa, mutta mitä suurempia ne ovat, sitä vähemmän ne merkitsevät.
Ainon pohdinta kasvaa suorastaan Lassilan sanataiteelliseksi ohjelmajulistukseksi: "Minä en pidä suurista sanoista, pidän tavallisista sanoista, jotka ovat yksinkertaisia. Pidän pienistä sanoista, sellaisista kuin sattuma, joka on arkipäiväinen tapaus. Sitä ei ehkä edes huomaa, se on vain se, mikä tapahtuu, mutta se on todellinen eikä pelkkä sana."
Suruunkaan ei Ainon mielestä ole tepsivämpää lääkettä "kuin päivät niin samanlaiset, että niitä ei toisistaan erota". Aika tekee tehtävänsä ja sattuma määrää kaiken. Rikkaudessa ja rakkaudessa on vain yhden kirjaimen ero.
Elämänviisauksia Lassilan kirjassa on lähes joka sivulla. Naisten maailmassa miehet ovat outoja tyyppejä, joista Aino lausuu viisauden: "Mies on niin yksinkertainen ihmisolento, että nainen ei voi sitä ymmärtää."
Kesän kerran mentyä on romaani Hangosta ja Suomesta, itsenäisistä naisista ja rakkaudesta sekä sen loppumisesta, elämästä ja kuolemasta. Yleistunnelma on haikea eikä kaikki ole aina sitä miltä näyttää.
Lassilan edellinen romaani Armain aika kuvasi 1950-luvun Suomea eräänä kesänä ja se oli Finlandia-ehdokkaana 2015. Menneiden kesien taikaa on myös uutuudessa. Kesän kerran mentyä menee ajassa taaksepäin, mutta muuten eteenpäin. Pidin uutuudesta enemmän kuin edellisestä.
Luen Elena Ferranten Loistavaa ystävää. Voisi sitä kotimaista ja miehen naisista kirjoittamaa kirjaakin lukea. Ferrante kertoo Napolilaisista nuorista, jotka kasvavat väkivallan voimalla. Kirjan sanotaan kuvaavan laajemminkin Italian kehitystä. Liekö sitä samaan tuossa lukemassasikin kirjasta, jotain suomalaisuuden ydintä?
Ilmoita asiaton viesti
Irja, suomalaisuuden ydintäpä hyvinkin. Pertti Lassilan sanoin: ”Suomalaisuus on muutakin kuin kaksi hävittyä sotaa.”
Ilmoita asiaton viesti
Olin aikeissa tutustua kirjaan eilen Suomalaisessa kirjakaupassa. Ei ole vielä saatavissa. 15.6. kuulemma tulee myyntiin. Harmitti.
Ilmoita asiaton viesti
Kumma juttu. Kirjasta oli jo 23.5. kustantajan info, johon osallistuin, ja kirjan sanottiin olevan myynnissä 26.5.
Ilmoita asiaton viesti
Myöhässä on. Mikä lie pidättää julkaisua. .
Ilmoita asiaton viesti