Paavo Nurmen syntymästä 120 vuotta
Kun katsoo Paavo Nurmen uuden elämäkerran kansikuvaa, ei tarvitse ihmetellä suurjuoksijan saamaa lempinimeä, The Flying Finn, Lentävä suomalainen. Nurmi suorastaan lentää vauhdikkaassa kuvassa, jonka veroista en ole hänestä ennen nähnyt.
Nurmen syntymästä tulee ensi viikolla (13.6.2017) kuluneeksi 120 vuotta. Sen kunniaksi hänestä on julkaistu perusteellinen elämäkerta (Kalle Virtapohja: Mies josta tehtiin patsas – Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö, Docendo 2017). Syntymäpäivää juhlistaa Turussa myös korkeatasoinen urheilutapahtuma, Paavo Nurmi Games.
Nurmi murskasi ennätyksiä ja juoksi olympiavoittoja, mutta ne eivät kirjan mukaan olleet hänen tärkeimpiä juoksujaan. Kalle Virtapohja kirjoittaa, että Nurmen merkittävin juoksu oli olympiasoihdun tuominen Helsingin olympiakisojen avajaisissa Olympiastadionille. Se oli kirjailijan mielestä yksi Suomen historian merkittävimmistä päivistä. Nurmi oli silloin 55-vuotias.
Soihtu oli kuitenkin jäädä sytyttämättä, sillä poliisit estivät Eläintarhan kulmilla Nurmea kuljettaneen auton pääsyn stadionille. Äkkipikainen Nurmi hermostui, avasi jo auton oven ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Autoa kuljettaneen Yrjö Salovartion määrätietoisuus pelasti tilanteen.
Salovartio päätti toimia, painoi kaasua ja huusi poliisille legendaariset sanansa: "Ampukaa tai hypätkää syrjään, minä ajan nyt!" Poliisi hyppäsi syrjään, ja Nurmi pääsi kuin pääsikin sytyttämään olympiasoihdun.
Luulisi, että Nurmesta on kerrottu jo kaikki. Hänen urheilusaavutuksensa ovat tuttuja, ennätykset tiedossa. Uusia vivahteita Nurmen henkilökuvaan Virtapohja tuo kirjoittamalla laajasti hänen toiminnastaan valmentajana ja kärhämistään urheilujohtajien kanssa.
Itselleni kirjan suurin yllätys olivat Nurmen hyvät suhteet ruotsalaisiin. Kun Nurmi julistettiin kilpailukieltoon ja ammattilaiseksi vuonna 1932, se nähtiin Suomessa erityisesti ruotsalaisten operaationa. Sitä taustaa vasten Nurmen lämpimät suhteet ovat yllättäviä.
Erityisen läheiset välit Nurmella oli Dagens Nyheterin urheilutoimittajaan Henry Rydahliin, joka opetteli jopa suomea, jotta voisi seurustella paremmin Nurmen kanssa. Kun Rydahl vuonna 1957 kuoli vain 59-vuotiaana, Nurmi kirjoitti menettäneensä parhaan ystävänsä.
Nurmen muistokirjoitus Dagens Nyheterissä oli tunteikas ja avoin. Siinä hän kertoi myös itsestään enemmän kuin yleensä. Nurmi kirjoitti lukeutuvansa urheilijana sulkeutuneeseen rotuun, olevansa sisäänpäin kääntynyt.
Kun Nurmi palasi vuonna 1925 kilpailukiertueeltaan Amerikasta, hän sanoi antaneensa Rydahlille pisimmän haastattelun, jonka oli koskaan antanut. "Tämä johtui siitä, että Henry Rydah osasi erikoisella tavallaan käsitellä sellaista diivaa, joka minä niihin aikoihin olin."
Suomalaisiin urheilutoimittajiin Nurmi piti aina etäisyyttä. Kun hän täytti 70 vuotta, haastattelijaksi Yleisradion lähetykseen kelpasi vain presidentti Urho Kekkonen, vanha urheilujohtaja.
Sairauksien runtelema Nurmi katkeroitui vanhemmiten ja vaikka hän huippu-urheilua seurasikin, hän kielsi sen merkityksen. Hän kutsui Dagens Nyheterin laajassa 75-vuotishaastattelussa urheilua 20-vuotiaille poikasille sopivaksi humpuukiksi: "Minun iässäni kuuluisuudella ei ole enää mitään merkitystä. Sillä ei ole edes mädäntyneen puolukan arvoa."
Kun vähän myöhemmin samana vuonna seurasin Helsingin Sanomien nuorena kesätoimittajana Münchenin olympialaisten estefinaalia Nurmen kotona Taka-Töölössä, hän tokaisi: "Kultamitalia en pidä hiekkamurua arvokkaampana."
Suuren urheilijan sankaritarinalla oli murheellinen loppu.
Ollessani työmatkalla Intian Kalkutassa 90-luvun lopulla taksikuski kysyi mistä kaukaa olen kotoisin. Kun vastasin, että olen suomalainen, niin hän mietti hetken ja kysyi: ”Eikös teillä ollut joku kuuluisa pitkän matkan juoksija?”.
Ehdotin hänelle Lasse Vireniä, mikä tuntui todennäköisimmältä vaihtoehdolta neljän paria vuosikymmentä aiemmin saadun Olympiamitalin vuoksi. Kuski puisteli päätään ja sanoi, ettei sellainen nimi kuulosta tutulta. Jonkin ajan kuluttua hän kysyi: ”Oliko se joku Njurrmi?”.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen mainostajana Nurmi oli vertaansa vailla. Kirjan mukaan Nurmi teki urheilukentillä samanlaisia kansallisia suurtöitä kuin Sibelius musiikissa.
Ilmoita asiaton viesti
On mukava lämmitellä näitä vanhoja muistoja, mutta missä taapertaa Suomen urheilu tänä päivänä? Arvokilpailuista ei ole juuri mitaleita tullut pariinkymmeneen vuoteen. Olisiko tässäkin asiassa syytä (häpeäksemme) katsoa läntisiä naapureita Ruotsia ja Norjaa.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuudessani sanottiin aina, että Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle.
Tuohon aikaan ei ollut mustikkasoppaa kummempaa dobingia, eli mies ansaitsee täyden kunnioituksen saavutuksistaan.
Harmi jos loppu oli noin katkera.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä piristeistä puhuttiin Nurmenkin aikana, vaikka doping-sanaa ei käytettykään. Ainakin satunnaisia kokeiluja oli. Niistä on kirjassakin esimerkkejä.
Ilmoita asiaton viesti
Jassoo. Siinä meni sitten sekin kupla:(
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä mitä kirjassa niistä kerrotaan, mutta ainakin metamfetamiini on ollut yleistä viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/fl_keep_ipt…
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän, että svimbaa vedettiin toisessa maailmansodassa ja jälkeenkin. Heroiiniakin jossakin välissä suositeltiin jopa lasten yskänlääkkeeksi.
En tiedä, mikä oli tilanne Suomessa ennen sotia.
Ilmoita asiaton viesti
Teologian tohtori Anders Chydeniusta voidaan pitää eurooppalaisen oopiumin valmistuksen edelläkävijänä. Hän keskittyi 1800-luvun taitteessa muun toimensa ohella tutkimaan sen valmistusta myös Suomessa kasvavasta unikosta. Chydenius onnistui valmistamaan laadultaan todennäköisesti kohtuullista oopiumia ja uutti siitä esimerkiksi laudanumia.
Näin on täällä huumeita valmistettu ja käytetty ennen sotiakin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huumeiden_historia_S…
Ilmoita asiaton viesti
”… Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle.”
– Kiinnostava aihe! Kun googlettaa sanonnan ”juosta Suomi maailmankartalle”, saa vastauksiksi useita viittauksia Hannes Kolehmaiseen. Hän todellakin saavutti kolme olympiakultaa Tukholmassa v. 1912 Suomen joukkueen jäsenenä, vaikka kotimaamme ei ollut ehtinyt edes itsenäistyä. Nurmen menestysvuodet ajoittuivat vasta 1920- ja 1930-luvuille.
Samainen google-haku toi esiin myös raportin Ossi Viidan väitöskirjasta vuodelta 2003, ja juttua siteerataan näin: ”Kolehmaiseen yhdistetään usein Suomen Urheilulehden vuonna 1939 keksimä ilmaus ’Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle’. – Se on myyttinen sanonta. Tukholman olympialaiset eivät koskettaneet koko maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hannes Kolehmainen edusti Olympialaisissa Venäjää. Suomen Surruhtinaanmaa tosin uppiniskaisesti vaati, että se voi marssia avajaisissa omana ryhmänään, mutta se onkin sitten eri juttu. Toinen sortokausi oli jo meneillään.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tarkoitin tätä: ”Kolehmainen juoksi Tukholmassa 1912 Suomelle kaikkien aikojen ensimmäisen yleisurheilun olympiakullan.”
… ja sinä ilmeisesti tätä: ”Siihen aikaan Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja vaikka Suomen joukkue oli olympialaisissa omana joukkueena, Venäjän lippu nostettiin salkoon Kolehmaisen voiton kunniaksi.”
Molemmat sitaatit samasta Wikipedian artikkelista – ota tästä nyt tolkku.
Tämän taulukon mukaan Venäjä ei saavuttanut olympiavoittoja vuonna 1912: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4_oly…
Ilmoita asiaton viesti
Osoittaa Wikipedian puutteita. Artikkeli pitäisi modifioida siten, että Venäjä sai mitalin. Suomella ei ollut olympialaisissa virallista edustusta.
Janis Lusis, joka voitti keihäänheiton mitalin aikoinaan, edusti selkeästi Neuvostoliitttoa – ei Liettuaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tokihan Suomella oli oma olympiajoukkue Tukholman olympialaisissa, mitä osoittaa jo sekin, että Suomi pelasi Venäjän joukkuetta vastaan olympialaisten jalkapalloturnauksessa. Juhan logiikalla Venäjä pelasi itseään vastaan.
Suomi muuten voitti Venäjän 2–1 ja pääsi neljän parhaan joukkoon, mikä on Suomen kaikkien aikojen paras (ja kutakuinkin ainoa) saavutus kansainvälisissä jalkapalloturnauksissa.
Neuvostoliiton aikana neuvostotasavallat tietenkin olivat aivan eri asemassa kuin Suomen suuriruhtinaskunta aikoinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy myöntää, että urheilu ei koskaan ole ollut varsinaista leipälajiani.
Mainitsemasi seikka luo mielenkiintoisen näkökulman Suomen kansainvälispoliittiseen asemaan Suurruhtinaanmaana. Semminkin kun kyseessä oli sortokauden aikainen tilanne, kuten aiemmin mainitsin.
Ilmoita asiaton viesti
P.S. Latvialaisena Lusis ei varmaan nykyäänkään edustaisi Liettuaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohan ei tietysti kumoa kommenttiani yllä. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Suomella oli oma olympiajoukkue ja olympiakomitea (perustettu 1907), ja Suomen mitalit on KOK:n virallisissa lähteissä merkitty Suomen saavuttamiksi. Tuo lippukysymys on toinen juttu. Suomellahan ei edes ollut mitään omaa vakiintunutta lippua vuonna 1912, mutta ilmeisesti venäläisten vaatimuksesta emämaan lippu nostettiin salkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Nurmen hautajaisissa 1973 opetusministeri Marjatta Väänänen sanoi muistopuheessaan, että ”Hannes Kolehmainen oli pannut alulle Suomen juoksemisen maailmankartalle. Paavo Nurmen tehtäväksi tuli varmistaa tämä asema…” Puheen pohjan oli tehnyt Matti Kurjensaari.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen toivo Los Angelesin olympialaisissa 1932 oli Paavo Nurmi, jonka harjoittelusta tässä. Nurmi oli Los Angelesin maratonia silmälläpitäen lyhentänyt tuntuvasti juoksuaskeltaan. Se huomattiin muun muassa Turussa 10.000 metrillä, jossa Virtanen suoran sivun mitalla otti yhden askeleen vähemmän kuin Nurmi, vaikka siihen saakka oli ollut päinvastoin. Vaikka Nurmi entistä enemmän oli joutunut ajattelemaan kestävyyskuntoaan, ei hän silti ollut jättänyt nopeustreenausta.
Suomihan sijoittui 1932 kisoissa seitsemänneksi. En tosin tiedä montako mitalia Nurmi silloin otti?
Ilmoita asiaton viesti
Nurmi ei saanut Los Angelesista yhtään mitalia, koska hän ei voinut osallistua 1932 olympialaisiin. Hänet julistettiin juuri kisojen alla ammattilaiseksi. Silloin olympialaiset olivat ”amatöörien” kisoja.
Ilmoita asiaton viesti
Outoja olivat päättäjien päätökset. Suomalaiset itsekö hänet ammattilaiseksi laittoivat? Tuolloin ei Amerikassa niin ei kuin Suomessakaan pidetty erityisiä urheilijoiden valintakilpailuja. Urheilijat tunnettiin ja heidän mahdollisuuksia kilpailuissa yritettiin sen mukaan ennakoida.
Ilmoita asiaton viesti
Ammattilaiseksi Nurmen julisti Kansainvälinen olympiakomitea ruotsalaisjäsenten vaatimuksesta. Nurmi oli saanut rahapalkintoja erityisesti Amerikan kiertueellaan. Suomalaiset taistelivat Nurmen puolesta turhaan Urho Kekkosen.johdolla.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkonen todella osallistui 1932 olympialaisiin. Hänellä ei silloin vielä ollut riittävästi arvovaltaa. Hauskaa, että ruotsalaiset silloinkin taistelivat suomalaisia vastaa. Ei tunnu reilulle. Nurmi sen sijaan vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä. Kiinnostaakin tuo ammattimaisuus? Mikä siinä määrittelyssä lie ollut ratkaisevinta?
Ilmoita asiaton viesti
Ja tästähän seurasi pitkä tauko Suomi–Ruotsi-maaotteluihin.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkä väli oli: 1931-1939 välillä ei kisoja. Sitä ennen oli kahden kolmen vuoden välein ja 1939, 1940. Vasta sodan jälkeen, 1945 alkoi kisoja olla vuosittain.
Oli niitä tiimimääräyksiä urheilussakin. Tällainen tuli Nurmelle: 1924 at the Paris Olympic Games, Paavo Nurmi (FIN) wins gold medals in five events; the 1500m and 5000m (within 90 min- utes), cross country individual and team, and 3000m team race. He would have had a good chance of winning a further gold in the 10,000m but is ordered by his team management to give up his place to Ville Ritola.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkonen oli 1932 Suomen olympiajoukkueen johtaja. Hän oli myös Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja. Nurmen taisi muuten julistaa ammattilaiseksi IAAF eli Kansainvälinen yleisurheiluliitto eikä KOK.
Ilmoita asiaton viesti