Leo Jokela – sivuosien sankari
Koomikon kohtalo on kova. Näyttelijä Leo Jokela (1927-1975) toivoi parhaina päivinään eräässä lehtihaastattelussa, pilke silmäkulmassa tietenkin, että hänet otettaisiin vakavasti ”eikä hirnuttaisi heti, kun jalot piirteeni ilmestyvät valkokankaalle”.
Leo Jokela saa syyttää itseään, että hänelle naurettiin ja nauretaan yhä. Silmät tummat kuin yö, jonka Jokela lauloi etsivä Kokkina Komisario Palmun erehdyksessä, on äänestetty suomalaisen elokuvan hauskimmaksi kohtaukseksi.
Papukaija G. Pula-ahona Jokela hauskutti 1960-64 radiossa Spede Pasasen Ruljanssiriihessä ja hahmo jaksaa huvittaa yhä nettiklippeinä suomalaisia. Pula-aho ja Kokki ovat ne hahmot, joista Jokela erityisesti muistetaan.
Nyt sivuosien sankari on vihdoin pääosassa. Hänestä on julkaistu ensimmäinen elämäkerta (Asko Alanen: Leo Jokela – Vaatimaton sivuosien sankari, Paasilinna 2016). Kirja on pikkutarkka katsaus Jokelan uraan, eräänlainen fanikirja. Se on kirjan vahvuus, mutta myös heikkous. Lukemista häiritsee luettelomaisuus eikä Alanen kovin syvällisesti Jokelan persoonaakaan onnistu valottamaan.
Heikkoudet, kuten alkoholismi, sivuutetaan hienotunteisesti lyhyellä maininnalla. Jokela kuoli maksakirroosiin vain 48-vuotiaana.
Hyviä anekdootteja kirjassa on kiitettävästi. Alanen kertoo, miten suomalaisen elokuvan hauskin kohtaus syntyi. Jokela ei ollut hyvä laulaja, joten ’Silmät tummat kuin yö’ tuotti kuvauksissa hänelle suuria vaikeuksia. Rennosti svengaavaksi tarkoitettu otos saatiin kymmenien yritysten jälkeen vihdoin purkkiin.
Alanen kirjoittaa: ”Onnekseen Leo keksi rytmittää laulunsa vasemman käden heiluriliikkeellä, joka sai koko kehon vahvistamaan rehvakkaan tahdituksen. Kun ryhmä oli jo luovuttamaisillaan, koomikko polkaisi käyntiin vielä yhden suorituksen, jossa kaikki osui kohdalleen.” Tässä on tulos:
https://m.youtube.com/watch?v=FSj8zPnKCEU
Ei Jokela mikään eilisen teeren poika ollut laulajanakaan. Uransa alkuaikoina Vaasan teatterissa hän lauloi tulevan oopperadiivan, Anita Välkin kanssa, mistä hän jaksoi muistuttaa kavereitaan: ”Onkos täällä muita, jotka olisivat laulaneet Metropolitan-tähden kanssa?”
Pienet eleet olivat Jokelan valtteja. Hänen tavaramerkikseen kehittyi oikean käden sivuttaisliike, jolla hän tehosti repliikkejään. Se juontui hämeenlinnalaiselta kylähullulta, jonka edesottamuksista Leo usein kertoi kavereilleen hahmon metkaa puhetapaa matkien.
Etsivä Kokin hahmo oli mieluisa Jokelalle ja ehkä rooleista lähimpänä häntä itseään. Papukaija G. Pula-ahosta, härskistä stadin kundista, tuli suosittu, mutta se oli joidenkin mielestä myös rasite Jokelan näyttelijänuralle.
Kirjailija Outi Pakkanen, joka oli Jokelan ystävän Jussi Jurkan vaimo, kirjoitti, että tuskin näyttelijä voi kokea kovempaa kohtaloa kuin joutua teatterihistoriaan huvittavana eläinkunnan edustajana. Tässä näyte Speden ja Pula-ahon sanailusta:
https://m.youtube.com/watch?v=1egOHGv0NMc
Kollegoidensa kuvaamana Jokelasta piirtyy kuva miehestä, joka ei oikein uskonut itseensä. Uran alkuvaikeuksien jälkeen vaatimattomasta miehestä tuli kuitenkin vaivihkaa yksi Suomen sodanjälkeisen historian rakastetuimmista näyttelijöistä. Hänen perintönsä elää monin tavoin tänäkin päivänä. Leo Jokela saattaa olla nyt jopa arvostetumpi kuin elinaikanaan.
Leo Jokela oli kaikissa rooleissaan samanlainen persoona. Vakavalla naamalla herjaa heittävä sarkastikko. Varsinkin juuri Palmuissa hänen suhteensa nuorempaan hiukan yksinkertaiseen konstaapeliin oli kympin arvoisesti suoritettu.
Ilmoita asiaton viesti
Osasi kyllä myös mainiosti esittää vähän yksinkertaista. Muistaakseni Tähdet kertovat komisario Palmussa ilmenee, että rikoksen uhri harrasti filateliaa. ”Ai että oli lahkolaisia” päättelee Kokki (tai jotain sinne päin, sanatarkkuuteen ei muisti riitä).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Ja on se Kokin X, Y, Z ym. murhateoria nuolikuvioiden kera Komisario Palmun erehdyksessä myös todella mainio esitys.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Niin, k.s. kommentti #10.
Ilmoita asiaton viesti
Katopas kun jäi huomaamatta.
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Leo Jokela oli myös minun suosikkeja.
Ilmoita asiaton viesti
Samoin minun. Minulla on ollut ilo tuntea hänen setänsä ja serkkunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Muistamme häntä lämmöllä..ja Ari etenkin..Leo Jokelakin neuloi 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kirjassa on kuva kutovasta Jokelasta ja kuvatekstissä sanotaan, että ”väliajoilla kutova näyttelijä kehitteli vaatemallinsa itse”.
Ilmoita asiaton viesti
TTT:n Ossi Kostia kutoi kangaspuilla pukukankaansa.
Neulominen auttaa pitämään hermot kurissa kertoi eräs vieroitusta yrittävä mies.
Ilmoita asiaton viesti
Juhani Ahon Rautatie kait unohtui mainita Jokelan vakavana roolina? Jokelan persoona ja roolityö vastasi kirjan Mattia vieläpä onnistuneessa filmatisoinnissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei unohtunut vaan keskityin tarkoituksella rooleihin, joista Jokela erityisesti tunnetaan. Roolejahan Jokela teki varmaan satoja. Matin rooli oli tosiaan Jokelan ns. vakavista rooleista ehkä merkittävin.
Ilmoita asiaton viesti
Leo Jokela ymmärsi paremmin kuin kukaan muu suomalainen näyttelijä siihen asti, ja rehellisesti sanoen sen jälkeenkin, miten vähillä eleillä kameralle voi tehdä asiansa selväksi.
Ja mitä Jokelaan laulajana tulee, pitää muistaa suomalaisen soulin ylittämätön klassikko:
https://www.youtube.com/watch?v=8dmAxiQkVjM
Ilmoita asiaton viesti
Leo laulaa tässäkin ainakin kaksi kertaa, jotta ei niin huono laulaja;)
https://www.youtube.com/watch?v=x6CuI1D5wNg
Ilmoita asiaton viesti
Jokelan laulutaidosta on kirjassa arvio, jonka mukaan laulamista korvasi helposti niin sanottu tekstaaminen eli lyriikan lausuminen sopivasti rytmitettynä puheena.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan Kämpin kabinetin laulukohtausta mieleenpainuvampi ja hupaisampi kohtaus on se, kun etsivä Kokki selostaa teoriaansa murhan mahdollisista motiiveista ja syyllisistä kaaviokuvan kanssa X- Y- ja Z -kirjaimineen nuolien kera.
Ilmoita asiaton viesti
Aloin seuraamaan linkkejä, ja eteen tuli unohtamani klassikko.
Reino Helismaa – Meksikon pikajuna (osat 1 ja 2)
https://www.youtube.com/watch?v=jp0mXrPRzyU
Ilmoita asiaton viesti
Radiossa soitettiin aikoinaan yleensä vain tuo osa 1. Ja kun kuuntelee osan kaksi loppuun asti, niin ymmärtää kyllä miksi silloisessa ilmapiirissä niin meneteltiin.
Repe Helismaa on Suomen sanoittajahistorian ykkösiä yhdessä Junnun ja Juicen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti