Leo Jokela – sivuosien sankari

Koomikon kohtalo on kova. Näyttelijä Leo Jokela (1927-1975) toivoi parhaina päivinään eräässä lehtihaastattelussa, pilke silmäkulmassa tietenkin, että hänet otettaisiin vakavasti ”eikä hirnuttaisi heti, kun jalot piirteeni ilmestyvät valkokankaalle”.

Leo Jokela saa syyttää itseään, että hänelle naurettiin ja nauretaan yhä. Silmät tummat kuin yö, jonka Jokela lauloi etsivä Kokkina Komisario Palmun erehdyksessä, on äänestetty suomalaisen elokuvan hauskimmaksi kohtaukseksi.

Papukaija G. Pula-ahona Jokela hauskutti 1960-64 radiossa Spede Pasasen Ruljanssiriihessä ja hahmo jaksaa huvittaa yhä nettiklippeinä suomalaisia. Pula-aho ja Kokki ovat ne hahmot, joista Jokela erityisesti muistetaan.

Nyt sivuosien sankari on vihdoin pääosassa. Hänestä on julkaistu ensimmäinen elämäkerta (Asko Alanen: Leo Jokela – Vaatimaton sivuosien sankari, Paasilinna 2016). Kirja on pikkutarkka katsaus Jokelan uraan, eräänlainen fanikirja. Se on kirjan vahvuus, mutta myös heikkous. Lukemista häiritsee luettelomaisuus eikä Alanen kovin syvällisesti Jokelan persoonaakaan onnistu valottamaan.

Heikkoudet, kuten alkoholismi, sivuutetaan hienotunteisesti lyhyellä maininnalla. Jokela kuoli maksakirroosiin vain 48-vuotiaana.

Hyviä anekdootteja kirjassa on kiitettävästi. Alanen kertoo, miten suomalaisen elokuvan hauskin kohtaus syntyi. Jokela ei ollut hyvä laulaja, joten ’Silmät tummat kuin yö’ tuotti kuvauksissa hänelle suuria vaikeuksia. Rennosti svengaavaksi tarkoitettu otos saatiin kymmenien yritysten jälkeen vihdoin purkkiin.

Alanen kirjoittaa: ”Onnekseen Leo keksi rytmittää laulunsa vasemman käden heiluriliikkeellä, joka sai koko kehon vahvistamaan rehvakkaan tahdituksen. Kun ryhmä oli jo luovuttamaisillaan, koomikko polkaisi käyntiin vielä yhden suorituksen, jossa kaikki osui kohdalleen.” Tässä on tulos: 

https://m.youtube.com/watch?v=FSj8zPnKCEU

Ei Jokela mikään eilisen teeren poika ollut laulajanakaan. Uransa alkuaikoina Vaasan teatterissa hän lauloi tulevan oopperadiivan, Anita Välkin kanssa, mistä hän jaksoi muistuttaa kavereitaan: ”Onkos täällä muita, jotka olisivat laulaneet Metropolitan-tähden kanssa?”

Pienet eleet olivat Jokelan valtteja. Hänen tavaramerkikseen kehittyi oikean käden sivuttaisliike, jolla hän tehosti repliikkejään. Se juontui hämeenlinnalaiselta kylähullulta, jonka edesottamuksista Leo usein kertoi kavereilleen hahmon metkaa puhetapaa matkien.

Etsivä Kokin hahmo oli mieluisa Jokelalle ja ehkä rooleista lähimpänä häntä itseään. Papukaija G. Pula-ahosta, härskistä stadin kundista, tuli suosittu, mutta se oli joidenkin mielestä myös rasite Jokelan näyttelijänuralle.

Kirjailija Outi Pakkanen, joka oli Jokelan ystävän Jussi Jurkan vaimo, kirjoitti, että tuskin näyttelijä voi kokea kovempaa kohtaloa kuin joutua teatterihistoriaan huvittavana eläinkunnan edustajana. Tässä näyte Speden ja Pula-ahon sanailusta: 

https://m.youtube.com/watch?v=1egOHGv0NMc

Kollegoidensa kuvaamana Jokelasta piirtyy kuva miehestä, joka ei oikein uskonut itseensä. Uran alkuvaikeuksien jälkeen vaatimattomasta miehestä tuli kuitenkin vaivihkaa yksi Suomen sodanjälkeisen historian rakastetuimmista näyttelijöistä. Hänen perintönsä elää monin tavoin tänäkin päivänä. Leo Jokela saattaa olla nyt jopa arvostetumpi kuin elinaikanaan.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu