Soturimunkin oppipojan ihmeelliset seikkailut

Kuopiolainen Joonas Tolvanen on kiinalaisten kamppailulajien ekspertti. Hän on Shaolin-temppelin entisen pääkouluttajan oppilas ja yksi harvoista länsimaalaisista, jotka saavat opettaa perinteistä Shaolin kung-futa Kiinan ulkopuolella.

Tolvanen lähti lukiolaispoikana ensi kerran Kiinaan opiskelemaan kung-futa kymmenen vuotta sitten. Tähän mennessä hän on tehnyt yhdeksän pitkää treenireissua Kiinaan ja viettänyt maassa vuosikausia. Suomessa hän on opiskellut lääkäriksi.

Tolvanen on kirjoittanut Kiinan-kokemuksistaan kirjan, joka on täynnä hurjia juttuja (Joonas Tolvanen: Soturimunkin oppipoika – Aikani kung-fu-temppelissä, Atena 2017). Tolvasta itseään tarinat naurattavat, itkettävät, liikuttavat ja hävettävät.

Tolvanen edustaa kunniakkaasti savolaista perinnettä. Vastuu hänen jutuistaan siirtyy kuulijalle, tässä tapauksessa lukijalle. Jutut ovat niin ihmeellisiä, että Nätti-Jussi ja paroni Münchausenkin olisivat kateellisia. Tolvanen katsookin kirjan esipuheessa aiheelliseksi valistaa lukijaa: ”Kirjassa kuvatut asiat ovat tapahtuneet enemmän tai vähemmän siten kuin olen tähän kirjaan kirjoittanut.”

Unohdetaan niuhotus ja mennään mukaan seikkailuihin. Kerran Tolvanen osallistui suuriin kamppailukilpailuihin Zengzhoussa. Täydellisenä yllätyksenä 64-kiloiselle Tolvaselle vastustajaksi tuli kiinalainen jättiläinen. ”En ollut eläissäni nähnyt yhtä valtavaa miestä. Vastustaja oli kaksimetrinen Goljat, jolla oli puustaveistetyt kasvot.”

Taistelun tiimellyksessä Tolvanen kiipesi hätäpäissään miehen selkään ja kun Goljat ei muuten päässyt niskassaan roikkuvasta Joonaksesta eroon, hän yritti murskata suomalaisen hyppäämällä selälleen.

Goljat puristi Joonaksen päätä valtavilla reisilihaksillaan: ”Olin tajunnan rajamailla, kun näin ainoan pakotieni. Näin kasvoni edessä kaksi suurta persikkaa Goljatin mustien shortsien läpi, Goljatin valtavat kivekset. Ajattelin, että minulla ei ollut mitään hävittävää, joten päätin puraista vasemmanpuoleista persikkaa. Maku oli suolainen.”

Goljat alkoi huutaa kivusta, Joonas tiukensi puremaotettaan ja taktiikka toimi. Viimeisillä voimillaan suomalainen löi alakoukun Goljatin vatsaan ja pakeni henkensä edestä kehästä.

Goljat julistettiin voittajaksi, suomalainen diskattiin. Tolvanen kirjoittaa: ”Goljat piteli pallejaan kivuliaan näköisenä kehässä, mutta hän alkoi hymyillä saatuaan ison pokaalin.”

Läheltä piti -tilanteita Tolvasella riittää, mutta oveluutensa ansiosta hän selviytyy hengissä niin homokylpylästä kuin nuorten huligaanien kynsistä. Hän joutuu vaikeuksiin kiinalaisessa sikalassa ja viettää kerran yönsä paikallisessa vankilassakin.

Vaikeudet eivät urheaa suomalaista lannista. Hän ihastuu kiinalaiseen naiseen, jonka tapaa kuin ihmeen kautta kahdeksan vuoden tauon jälkeen tarvottuaan halki tuulen, tuiskun ja pakkasen. Kirja loppuu tähän romanttiseen tapaamiseen ja Joonas Tolvasen tunnustukseen: ”Olin onnellinen.”

Aluksi mietin otsa rypyssä, voivatko Tolvasen hurjat tarinat olla totta. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ei sillä ole suurta väliä, ovatko jutut totta vai tarua. Tarinat ovat joka tapauksessa koukuttavia ja mukaansatempaavia. Luin kirjan alusta loppuun melkein yhdeltä istumalta.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu