Naisenkuvia Panu Rajalan tapaan

Panu Rajalan uuden romaanin päähenkilö, Kyrönsarven kunnan verojohtaja Kosti Korvensuo kävelee lounaalle neljän naisen jäljessä, seurailee naisten sääriä ja lanteiden keinuntaa. Korvensuo ei näe mitään erityisen sulokasta:

”Suomalainen nainen kävelee siveästi sipsuttaen tai kuin seipään niellyt seurakuntasisar tai tasajalkaa juntaten kuin entisajan karjapiiat. Mutta ei tarvitse laivailla kuin Tallinnaan, niin johan näkee lumoavia keikuttelijoita ja heidän sensuellia liikehdintäänsä, korkeita korkoja, silkkisukkia, lempeän säihkyviä katseitaan.”

Panu Rajala on arvostettu kirjailija ja tutkija, tohtorismies, jonka saavutukset myös eroottisella rintamalla ovat laajalti tunnetut. Nyt hän on tehnyt uuden aluevaltauksen kirjoittamalla satiirisen romaanin (Panu Rajala: Ilonhilaaja, Minerva 2017).

Verojohtaja Kosti Korvensuo jää eläkkelle samaan aikaan kun Donald Trump valitaan Yhdysvaltain presidentiksi. Alkaa tapahtua sekä maailmalla että Kyrönsarven kunnassa. Korvensuon ensimmäiset kuukaudet eläkeläisenä mullistavat miehen elämän.

Romaanissaan Rajala hyödyntää laajoja tietojaan kirjallisuudesta ja naisista. Joskus nämä kaksi erityisalaa yhdistyvät luontevasti. Myös verojohtaja Korvensuo on sekä kirjallisuusmies että naistenmies, vähän brutaalimpi versio tohtori Rajalasta.

Naistenmies ja kirjallisuusmies lyövät kättä toisilleen, kun Korvensuo muistee erästä Veijo Meren novellia, jossa mies tarttuu junassa äkkiä vastapäistä naista rinnoista.

Korvensuon mielestä ennen oli paremmin kuin nyt: ”Entisinä vapaina aikoina saattoi tarttua naista vaikka ryntäistä eikä tämä ollut moksiskaan, huitaisi vain käden tiehensä ja naurahti kolkosti.”

Rajala käyttää huomattavan paljon aikaa kuvatessaan Korvensuon silmin naisia. Erityisen huomion kohteena ovat naisten rinnat ja takapuoli.

Korvensuon ystävätär Pirjo Helena on ”hyvävartinen, jolla on kerrassaan rehevät rinnat – ainoa Korvensuon koskaan tuntema nainen, joka pystyi heilauttamaan rintansa olan yli. Myös hersyvä takamus ja hauskat puheet, kun sille päälle sattuu.”

Vaikka naisten muodot inspiroivat Rajalaa ja Korvensuota yhä uusiin kuvauksiin, raja tulee vastaan, kun Kosti yrittää kuvailla Pirjo Helenaa: ”Rinnat riippuvat kuin ylikypsät melonit hänen kumartuessaan sängyn puoleen, pehmoinen takapuoli kaartuu kuin…” Kosti ei enää keksi tuoreita vertauksia.

Joka tapauksessa Pirjo Helena on ”veikeän vinosilmäinen ja runsaslihainen nainen, aika mehukkaan näköinen”.

Miehemme ovat tykästyneet muheviin muotoihin, mutta ei naiskaarti ihan yksipuolinen ole. Korvensuon entisellä vaimolla Tuulialla on ”pienet söpöt rinnat” ja uusi naisystävä Hiltu taas paljastaa ”suipot tyttömäiset rintansa”, kun lakana valahtaa hänen harteiltaan.

Rajalan kirjan piti ilmestyä jo viime syksynä. Aamulehden haastattelussa hän kertoi yrittäneensä huumoria, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin hän kuvitteli: https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/minne-jai-panu-rajalan-syksyn-romaani…

Romaanin julkistus jäi tähän kesään, mutta pieni aikalisä ei tehnyt Rajalasta vielä veijariromaanien mestaria. Se ei toisaalta ole mikään ihme, kun ottaa huomioon Rajalan maanisen julkaisutahdin. Nopeasti ja sujuvasti Rajala on aina osannut kirjoittaa.

Ilonhilaajallaan Rajala asettuu jonnekin Kalle Isokallion ja Arto Paasilinnan välimaastoon veijariromaanien tekijänä. Mielenkiinnolla odotan, mitä Rajala keksii seuraavaksi.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu