Everstinnan elämää hullussa maailmassa
Olin niin tohkeissani Rosa Liksomin uudesta kirjasta (Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017), että ryhdyin lukemaan romaania ilman mitään ennakkotietoa siitä, mistä on kysymys. Vasta lukiessa hiipi mieleen ajatus, että kirjan täytyy perustua todellisen henkilön elämään.
Everstinnan viimeiseltä sivulta sain vihjeen. Kirjailija esittää kiitokset muutamille henkilöille, joista ensimmäisenä on Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaa. Annikki Kariniemen (1913-1984) muistin hämärästi lappilaisena värikkäänä kirjailijana.
Kariniemi oli aikansa kohukirjailija, jonka epäsovinnaiset avioliitot herättivät julkista huomiota. Ensimmäisen lyhyen avioliittonsa jälkeen hän meni naimisiin mm. Lapin Rajavartioston päällikkönä toimineen eversti Oiva Willamon kanssa. ”Mie hain avioeroa samhoin aikhoin ko Saksa erosi Versaillesin rauhansopimuksesta. Mie halusin takaisin luonoliset vaistot ja sammaa halusi Saksa.”
Willamo oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri, Lapin keisari ja monipuolinen vaikuttaja. Avioliitto 26 vuotta nuoremman Kariniemen kanssa kesti 1944-62.
Willamosta erottuaan Kariniemi kohautti jälleen. Hän solmi avioliiton parikymmentä vuotta itseään nuoremman työmiehen, Taisto Heikanmaan kanssa. Molemmat miehet esiintyvät romaanihenkilöinä Liksomin kirjassa.
Rosa Liksomin Everstinnan taustaa ei kirjan ennakkotiedoissa tuoda mitenkään esille. On ilmeisesti haluttu välttää sitä, että keskustellaankin romaanin kustannuksella Annikki Kariniemestä. Ja eihän Everstinna tietenkään mikään dokumentti ole.
Avioliittoaan Willamon kanssa Kariniemi itse on käsitellyt kirjoissaan. Erään avioliiton anatomia kuvaa taiteilijan ja upseerin onnetonta liittoa, perhehelvettiä, jossa aviomies on väkivaltainen ja sadistinen.
Myöhemmässä kirjassaan Ristisiipi Kariniemi antaa toisenlaisen, romantisoidun kuvan avioliitostaan. Hän teki myöhäistä sovintoa jo vuonna 1967 kuolleen Willamon kanssa.
Rosa Liksom kirjoitti 2014 monologinäytelmän (Lapin punaiset hanget) Annikki Kariniemen elämästä. Sitä esitettiin useissa teattereissa. Liksom (Anni Ylävaara) tuntee Kariniemen taustat hyvin. Tornionjokilaaksossa Kariniemi oli perhetuttu.
Näytelmäteksti oli hyvä pohja romaanille. Kirjassa on kaksi tasoa, jotka sulautuvat toisiinsa: on yksityinen ja yleinen, everstinnan perhehelvetti ja maailman hulluus.
Everstinna kasvaa Liksomin käsittelyssä inhimillisten tragedioiden kautta kuvaukseksi aikansa Suomesta ja maailmasta. Sota ja siihen valmistautuminen vaikuttavat jokaisen elämään. Kyse on vallasta ja väkivallasta, fasismista, oudoista rakkauksista ja oudosta maasta nimeltä Suomi, jossa taiteillaan natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välissä.
Alku-ja loppukappaleita lukuunottamatta Liksom kirjoittaa Everstinnan yhden yön monologia meän kielellä. Kun lukemiseen alkuhapuilun jälkeen tottuu, se alkaa sujua ja meän kieli tuntuu lopulta oikealta vaihtoehdolta.
Liksom tempaisee jälleen omaperäisellä tyylillään lukijan mukaansa. Hänen kaltaistaan ei ole toista. Hän vastaa hyvin omaan huutoonsa, jonka mukaan kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää vaan käsitellä ihmisyyden peruskysymyksiä.
Sen verran hyvä kirjoittaja Liksom kuitenkin on, että rankasta tarinasta huolimatta tekstin parissa aika kuluu nopeasti. Kirjaa on helppo lukea, jos ei meän kieltä vierasta.
Everstinna on yhden, poikkeuksellisen naisen selviytymistarina ja samalla kunnianosoitus unohdetulle kirjailijalle, Annikki Kariniemelle. Everstinna on siis mitä sopivin kirja Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueelle, jonka päätähtenä Rosa Liksom kiertää Suomea tänä syksynä.
Rosaa voi olla helpo lukea, mutta heppoista tekstiä hän mielestäni suoltaa.
Ilmoita asiaton viesti
Finlandiapalkitussa romaanissa Hytti nro 6 on loistavasti kuvattu varsin omalaatuisen ihmisuhteen kehitystä ja vastahakoisen kiintymyksen muodostumista.
Ilmoita asiaton viesti
Hytti nro 6 oli ainakin minulle pettymys ja melko surkea tekokuvaus neuvostotodellisuudesta. En pitänyt kaikista kehuista huolimatta. Aion lukea Everstinnaa Jorman hienon arvostelun johdosta. Kiitos siitä!
Ilmoita asiaton viesti
Ei Hytti nro 6:n tarkoitus ole olla kuvaus neuvostotodellisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Se olikin hyvin teennäinen sellainen. Sorry, omasta lukukokemuksestani..
Ilmoita asiaton viesti
Minulle mikään neuvostotodellisuus ei siitä jäänyt päällimäisenä mieleen. Mikä siinä niin teennäistä oli? ’Minusta se oli erinomaisen kiinnostava kuvaus kahden eri todellisuudessa elävän ihmisen vastentahtoisesta kohtaamisesta ja heidän välisen ihmisuhteen kehittymisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ari, ymmärrän hyvin, että kaikki eivät Rosan kirjoista pidä.
Ilmoita asiaton viesti
No sehän on totta. Kaikki eivät pidä kaikesta. Luettavuuteen liittyy monia tekijöitä joita kirjoittajan tulee tiedostaa, Rosa osaa ottaa yleisönsä, vaikka se ei minun lukuintoa herättäisikään. Jo kertomasi arvostelun perusteella jään ihmettelemään mihin Rosan kirjaa tarvitaan. Kertooko se perheväkivallasta, meänkielestä, vaiko vain kirjoittajan kirjoittamisen tuskasta ja leipäytymisestä?
Jos kertoo perheväkivallasta se on hyvä, jos ei se on huono.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjat ovat hyvin tai huonosti kirjoitettuja, eivät muuta. Rosa Liksom kirjoittaa hyvin. Kirjallisuudessa kaikki on tärkeää, patsi aihe.
Ilmoita asiaton viesti
Everstinna en ole vielä lukenut. Vaikka viime aikoina ei ole tullut juuri mitään kirjoja luettua, tämä kirja on luettavien listalla.
Olin iloinen kun äskettäin sain kiittää Hytti nro 6:sta henkilökohtaisesti. Kirjoitinkin tästä tapaamisesta tänne Vapaavuoroon. Ihan mahtava akka!
Ilmoita asiaton viesti
Arille ja miksei muillekin tiedoksi kustantajan kirjaesittely: http://like.fi/kirjat/everstinna/
Ilmoita asiaton viesti
→ 4/JM: ”..muillekin tiedoksi ..”
En tiedä uskaltaisiko tuon kirjan kotiristille hankkia. Voi saada liikaa vaikutteita. ’Rouva se on herrallakin’, kuten vanha sanonta kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti
”Rosa Liksom kaivaa esiin luurankoja kansakunnan kaapin sisältä, sen alta, päältä ja kaapin takaa.”
Sodasta ja sota-ajasta on kirjoitettu niin paljon, että minunkaltaista rauhallista miestä alkaa oikeasti jo kyllästyttää sodan tuskaan sulkeutuminen.
Sama asia on jo monta kertaa eletty kirjoitettu ja luettu, miksi jauhaa mennyttä sotaa ei sieltä kovin montaa kaluamatonta luurankoa löydä.
No asiahan on tietysti makuasia.
Ilmoita asiaton viesti
Ari, mehän emme unohda sotaa. Se on yhä jossakin mielen pohjalla. En halua synkistellä, mutta omalla tavallaan maailma toistaa itseään myös. Aina voi olla jotain oppimista. Minua kiinnostaa tuossa mitä? En ole kirjaa lukenut, joten en sitä osaa arvostella.
Ilmoita asiaton viesti
Sotaa ei tarvitse menneisyydestä kaivella riittää kun katsoo vaikkapa ympärilleen. Ukraina taitaa olla lähin kipupiste.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt eivät enää etäisyydetkään auta. Kaikki tuntuu olevan lähellä, liian lähellä.
Ilmoita asiaton viesti
Sotavammat myös psykkiset ovat periytyneet ainakin seuraavalle sukupolvelle. Ainakin minun elämässä sota on ollut läsnä vaikka rintamaveteraanivanhammat eivät siitä paljonkaan puhuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Luulen että luurankoja voisi löytyä vielä aika paljon. Eikö Katja Kettukin Kätilössä niitä kaivellut?
Eihän sitä koskaan voi sanoa, että jokin tietty aihe on loppuunkaluttu, ainahn voi löytyä uusi näkökulma.
Ilmoita asiaton viesti
Sota on totta. Suomen turvallisuuspoliittinen doktriini perustuu ns. Hammurabin lakiin: silmä silmästä, hammas hampaasta. Siksi 900 000 reserviläistä sai kirjeen kotiinsa. Siinä on totuus ja tie.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä on sekavaa tekstiä Heikki Rönkkö. Ja sivuun mennään taas itse aiheesta, että pölinä käy! Mutta kun mennään, niin mennään sitten.
Mitä ihmettä Hammurabin lailla ja reserviläiskirjeellä on tekemistä keskenään?!
Mainittu tiedonanto ja kysely oli Puolustusvoimien johdolta aivan asiallinen. Perusteet olivat selvät.
Eikä reserviläiskirjettä saanut lähellekään mainitsemasi miesmäärä!?
Suomen puolustamisen ”doktriini” lähtee siitä, että maata tullaan puolustamaan mahdollisen sodan puhjetessa kaikkia hyökkääjiä vastaan. Me emme sille mitään mahda, että ainoa sotilaallinen uhka, ja potentiaalinen hyökkääjä, on Venäjä.
Siinä on totuus ja tie!
Hyvä, että maallamme on Euroopan valtioista, poislukien Venäjä, mahdollisesti suurin koulutettu reserviläisjoukko. Ainakin väkilukuun suhteutettuna. Kyllä se jotain ennakkoehkäisevästi merkitsee hyökkäystä tänne mahdollisesti suunnittelevalle. Venäjällekin.
***
Otetaanpa Jorma Melleri kirja lähitulevaisuudessa lukemistoon.
Ilmoita asiaton viesti
Seuraava sota, jota toivottovasti ei tule, tuskin torjutaan miesvoimalla tai kalusteillakaan. Suomessa on tehty soluttautumis- ja sabotaasihyökkäyksen naapurimaasta mahdollisimman helpoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan mitään maata, tai osaa siitä, koskaan vallattu, ja vallattu alue pidetty hallussa, kuin lähinnä miesvoimalla Margareta?
Ja sama pätee paljolti puolustautumiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Troijan kaupunkivaltiota vallattiin oveluudella, se tuli mieleen kuin kuuli Ukrainaan lähetetyistä valkoisista kuormautoista.
Krim valoitettiin ilman mainittavaa miesvoimaa.
Rajan yli tulevat junat ei tarvitse edes naamioida maalamalla …
Ilmoita asiaton viesti
Edelleenkin Margareta: maata ei saada vallatuksi ja pidetyksi hallussa kuin miesvoimalla. Maavoimat, suuremmat tai pienemmät hyökkäyksen kohteesta riippuen, siihen tarvitaan vaikka ohjusta, panssaria ja lentokonetta olisikin lisäksi käytössä, tai vaikka oveluutta. Ja tietenkin noita kaikkia onkin.
Ilmoita asiaton viesti
Entä naisvoima? saako yhteiskuntaa pidettuä yllä sodan tai rauhan aikana ilman naisvoimaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei saa! Lotta Svärd-järjestö, ja monet muut sotiemme ajan vapaaehtoiset naisten ja tyttöjen järjestöt ovat hyvänä esimerkkinä. Osa toimien myös rauhan aikana.
Jotta pysyttäisiin tämän päivän muodin mukana, niin korjaankin sanan ”miesvoima” sanalla jalkaväkivoima.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se määrä vaan laatu !
Ilmoita asiaton viesti
Laatu, tottakai! Suomalainen vastaa…jne…
Mutta kyllä määräkin on merkitsevää monessa tapauksessa. Ja onneksi maallamme on tuota koulutettua reserviläismäärää melkoisesti, niin kuin jo aiemmin totesin.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä yhteydessä ei ole syytä keskustella nykyaikaisista mahdollisista sodankäynnin strategioista josta olen jo aika monessa yhteydessä kirjoittanuut kommenttejä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä kirja on tästäki ajasta, ajan kuva, minun mielestä, kertoo meistä kaikista.
Ilmoita asiaton viesti