Suuri Amerikkalainen Romaani

Vähintään kerran vuodessa Yhdysvalloissa julkaistaan jonkun mielestä se Suuri Amerikkalainen Romaani, jota kaikki ovat odottaneet. Viime vuonna se oli Nathan Hillin esikoisteos (Nix, Gummerus 2017). Nyt tämä Hillin järkäle (718 sivua) on julkaistu myös suomeksi.

John Irving on saatu lausumaan, että Hill on huikeuden mestari ja New York Timesin kriitikon mielestä Nix on ”ensimmäinen lukemani kirja kahteenkymmeneen vuoteen, joka ansaitsee luonnehdinnan Suuri Amerikkalainen Romaani”.

Tällaisten auktoriteettien jälkeen on vaikea asettua vastahankaan. Kyllä, Nix on, jos ei ihan valtavan suuri, niin paksu ainakin. Pidin kirjasta.

Nix on ennen kaikkea äidin ja pojan tarina, mutta se on myös 50 vuoden tarina Amerikan Yhdysvalloista. Aikajänne ulottuu viime vuosiin asti. Päähenkilö Samuel Andresen-Anderson, jolla on monta roolia (kirjailija, opettaja, nettipeliaddikti), alkaa kaivella äitinsä historiaa. Siitä paljastuu yllättäviä asioita.

Kirjassa liikutaan monessa aikatasossa. On Samuelin kouluvuodet maaseudulla, on vuosi 1968 mellakoineen Chicagossa, jossa Faye-äiti opiskelee, ja nykyistä totuudenjälkeistä aikaa edustaa vuosi 2011 New Yorkissa presidentinvaalikampanjoineen. On Irakin sotaa ja Vietnam-mielenosoituksia.

Kirjassa on niin monia kerrostumia, että en yritäkään selostaa kirjan sisältöä yksityiskohtaisesti. Välillä tuntuu, että Hill on solmussa eri aikakausien ja lukuisten tarinoidensa kanssa, mutta kuin ihmeen kaupalla hän onnistuu pitämään langat käsissään ja saa lukijankin uskomaan, että kaikki liittyy kaikkeen.

Kirjailija Hillin persoonasta on kerrottu juttuja, jotka kasvattavat myyttistä mainetta. Hän kirjoitti Nixiä kymmenen vuotta. Hill on kertonut kirjoittaneensa Nixin käsin, vanhanaikaisesti kynä kädessä. Hesarin haastattelussa hän taas väitti, että vuonna 2004 hänen autostaan varastettiin tietokone, jonka kovalevylle oli tallennettu hänen jo pitkälle kirjoittamansa romaani.

Näin tullaankin sopivasti kirjan yhteen teemaan: mikä on totta, mikä valhetta. Tässä valossa Samuel joutuu pohtimaan myös äitinsä menneisyyttä. Onko äiti tosiaan ollut prostituoitu, onko hän ollut radikaali hippi 60-luvulla, miksi äiti hylkäsi Samuelin? Totuus äidistä on yhtä monikerroksinen kuin totuus Amerikasta.

Nix on myös kertomus totuudenjälkeisestä ajasta ja ajankohtaiseksi sen tekee Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi, vaikka kirja on kirjoitettu ennen Trumpin valintaa.

Yksi kirjan avainhenkilöistä, Guy Periwinkle, joka on käyntikorttinsa mukaan menestyksentekijä, antaa Samuelille oppitunnin, millaista aikaa elämme: ”Jos et ole huomannut, niin maailmassa on aika pitkälti luovuttu siitä vanhasta valistusajan ajatuksesta, että totuus voidaan koota tehtyjen havaintojen pohjalta.”

Periwinklen mielestä ihmiset ovat poliittisesti fanaattisempia kuin koskaan ennen, uskonnollisesti kiihkeämpiä, ajattelussaan yksiviivaisempia ja yhä kyvyttömämpiä empatiaan. ”He haluavat nähdä maailman yhtenä kokonaisuutena, jota ei voi rikkoa osiin. He yrittävät kaikin keinoin välttää ongelmia, joita todellisuuden monimuotoisuus ja viestinnän globaalisuus nostavat esiin. Siksi kukaan ei enää piittaa sellaisista ikivanhoista asioista kuin totuus ja valhe.”

Hillin äidin suku on Norjasta, joka onkin hyvin esillä erityisesti kirjan lopussa. Kirjan nimi ”nix” on norjalaisen mytologian näkki, taruolento, valkoinen hevonen, joka sieppaa lapsia.

Faye-äiti kertoi pienelle Samuelille norjalaisen sukunsa myyttisestä näkistä, ja katosi sitten eräänä aamuna. Äidin sanoihin voikin kiteyttää Nixin ytimen: Se mitä rakastat kaikkein eniten, satuttaa sinua aikanaan kaikkein pahiten.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu