Kalle Päätalo – elämän vonkamies
Mikko Niskanen teki vuonna 1986 Kalle Päätalon kirjojen pohjalta elokuvan, jolle hän antoi nimeksi Elämän vonkamies. Elokuva tuli mieleen, kun luin juuri julkaistua ensimmäistä Päätalo-elämäkertaa (Ritva Ylönen: Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä, SKS 2017).
Päätalo (1919-2000) edustaa vonkamiehen lailla mennyttä maailmaa, joka ei aina nykyihmiselle avaudu. Vonkamies tarkoittaa uittomiestä, joka valvoo ja ohjaa joen rannalta tukkien kulkua.
Päätalosta väitöskirjansakin tehnyt Ylönen ei määrittele Kallea vonkamieheksi, mutta muita määritelmiä riittää. Tällaisen miehen tutkija löysi Päätalon saamien lukijakirjeiden pohjalta:
”Hän oli koko kansan terapeutti ja parantaja, toivon antaja, mielen apteekki. Hän viihdyttää, naurattaa, itkettää, tuo nautintoa – on inhimillisten tunteiden tulkki. Hän on väkivahva, heikko, ujo, arka ja vaatimaton, mutta juuri siksi karismaattinen. Salarakaskin. Hän on koti-ikävän ja suomalaisten arvojen ruumiillistuma. Hän on huumetta ja lääkettä. Samanaikaisesti. Hänen itsetuntonsa on sekä matala että korkea. Hän on lukijoidensa kaikuluotain – koti, uskonto ja isänmaa…”
Nyt taisi Kalle Päätalo kääntyä haudassaan ja lukijakin hengästyi.
Päätalo oli painosten kuningas, lukijoiden suosikki, mutta erityisesti pääkaupungin ”tähtikriitikkojen” hyljeksimä. Tätä dilemmaa Ylönen valottaa hyvin. Käänne tapahtui 1980-luvun puolivälissä, kun Vesa Karonen ryhtyi arvioimaan Helsingin Sanomissa Iijoki-sarjan teoksia. Samoihin aikoihin julkisuuteen tuli myös akateemisia toisinajattelijoita, jotka ymmärsivät Päätalon kirjojen idean. Kriitikko Anssi Sinnemäki taisi ensimmäisenä kirjoittaa Päätalosta selkosten Proustina jo vuonna 1979.
Päätaloa arvosteltiin pitkäpiimäisyydestä ja heikosta taiteellisesta tasosta. Moni näki kirjojen kansatieteelliset ja historialliset ansiot, mutta Päätalo sai usein myös viihdekirjailijan leiman, josta kirjailija ei pitänyt.
Päätalolle nuivat kritiikit olivat kova paikka. Hänellä oli pitkä muisti niin hyvässä kuin pahassa. Hän loukkaantui herkästi, otti nokkiinsa vähästäkin ja oli Ylösen mukaan välillä lähes vainoharhainen.
Päätalon arvo tunnustettiin kuitenkin pikkuhiljaa. Erkka Lehtola kirjoitti 1990 Aamulehdessä, että enää lehdet eivät jätä arvostelematta kirjailijaa, joka on professori, työn sankari ja Taivalkoskella pidettävien nimikkopäiviensä päätähti.
Kriitikot väsähtivät, mutta Päätalo ei. Hänen Iijoki-sarjansa paisui vajaassa 30:ssä vuodessa 26-osaiseksi. Sivuja kertyi peräti 16 993 ja kirjoissa esiintyy lähes 1800 henkilöä. Iijoki-sarja on maailmankirjallisuuden laajimpia teoksia.
Kalle Päätalosta kasvoi ainutlaatuinen ilmiö. Tuleva professori Liisi Huhtala nimesi hänet kirjalliseksi Repe Helismaaksi 1970-luvun lopulla. Päätalon kirjat myivät hyvin, mutta korkeakirjallisten piirien suosioon hän ei oikein koskaan päässyt.
Ylösen teos on selvällä suomella kirjoitettu helppolukuinen elämäkerta, joka kattaa niin kirjallisen tuotannon kuin Päätalon usein risaisen yksityiselämän. Ylönen kärjistää, että Kalle Päätalon kirjavat naissuhteet, avioliiton ulkopuolinen lapsi, avioero ja uusi avioliitto tekivät hänestä lopulta tamperelaisen ja kirjailijan. Kirjansa Päätalo kirjoitti omasta elämästään, mitä ei aina tajuttu.
Mikä on Päätalon asema tulevaisuudessa? Professori Juhani Niemi arvioi jo 1980-luvulla, etteivät Päätalon kirjat enää kiinnosta tulevaisuuden lukijoita.
Ainakin yksi uskoi, että lukijoita löytyy. Kalle Päätalo kirjoitti Niemen arviosta kertoneen lehtileikkeen reunaan: ”Uskallan pöljyyteni päähän, osaksi itserakkaana epäillä, että juuri Päätalo ei unohdu.”
Tällainenkin Päätalo oli lukija-arvioiden mukaan: ”Koko kansan keskusmuisti ja elämäntaidon opettaja. Ruoppaaja, joka kourii lukijoidensa muistin syövereistä viimeisetkin pohjamudat. Vapauttaja. Vapahtaja. Työn sankari. Kirjailijoista kirjailijoin.”
Ilmoita asiaton viesti
Vaihtamalla lukijakirjeiden miesmäärittelyyn viimeiset sanat ”koti, uskonto ja isänmaa” ihmisarvoon, saadaan moderni mies:
”Hän oli koko kansan terapeutti ja parantaja, toivon antaja, mielen apteekki. Hän viihdyttää, naurattaa, itkettää, tuo nautintoa – on inhimillisten tunteiden tulkki. Hän on väkivahva, heikko, ujo, arka ja vaatimaton, mutta juuri siksi karismaattinen. Salarakaskin. Hän on koti-ikävän ja suomalaisten arvojen ruumiillistuma. Hän on huumetta ja lääkettä. Samanaikaisesti. Hänen itsetuntonsa on sekä matala että korkea. Hän on lukijoidensa kaikuluotain – jokaisen ihmisarvoon…”,
Ajat ovat muuttumassa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut Päätalon Iijoki-sarjan kaikki alkupään kirjat. Pidin niistä, vaikka kirjailija jahkaakin samaa asiaa useassa kirjasarjan osassa. Kallen Tampereen ajoista en jaksanut enää olla kiinnostunut.
Ihmettelen, jos Päätalo muistaa tapahtumat elämänsä varrelta niin hyvin kuin näyttää olevan!? Kun ajattelen oman lapsuuteni tapahtumia, niin kyllä muisti pätkii pahasti. Tosin ei minun elämäni ollutkaan niin värikästä kuin Kallen.
Eiköhän kirjasarjan sivuille ole eksynyt paljon keksittyä ja lisäväritettyä muistelusta. Mutta ei se haittaa!
Ilmoita asiaton viesti
On varmasti paljon keksittyäkin, vaikka Kallella oli hyvät muistiinpanot ja päiväkirjat elämästään.
Ilmoita asiaton viesti
En minä kaikkia Kallen kirjoja ole jaksanut lukea, mutta ne jotka luin riittivät jo avaamaan sen ikkunan itseeni, suomalaisuuteen ja ihmisyyteen, minkä mestari Päätalo halusikin avata. Se ikkuna avautui lukemistani kirjoista mielestäni jo sepposen selälleen. Muiden hänen kirjojensa lukeminen on jo siinä mielessä turhaa.
Päätaloa ei voi liikaa kehua, hän kuuluu suomalaisten kirjailijoiden valiohin, Linnan ja Waltarin rinnalle ja suomalaisesta näkökulmasta katsottuna maailmankirjallisuuden valioihin, samoin kuin Linna ja Waltari.
Päätalo antoi elämälleni uuden näkökulman, eikä kirjailija voi käsittääkseni lukijalleen enempää antaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kommentti, Arto. Kirjoilla on näköjään vielä merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen Iijoki -sarjan kokonaan kolunnut. Päätalon tuotanto on valottanut monella tavalla sotien jälkeistä elämää. Itseäni kiinnosti varsinkin ryskätyön arvostus ja rintamamiestalojen rakentajien arvomaailma. Ehkäpä juuri tuo Suomen jälleenrakentamisesta ja koko aikaisesta ahertamisesta kertova jakso oli minulle rintamamiestalossa koko lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä kirjasarjan kiinnostavinta antia. Samaistin usein Päätalon ja muut hänen kuvaamansa rakentajat oman lapsuuskotitaloni rakentajiin.
Päätalo oli suorasanainen, mutta välillä kyllästyttävänkin pitkäpiimäinen ja pikkutarkka. Teksti oli tyylittelemätöntä, mutta kerronnallisesta soljuvaa.
Olisiko Päätalo pitänyt palkita nostamalla korkeakirjallisuuden jalustalle? Minun mielestäni sellainen pilaisi koko Päätalon tuotannon. Ei Juice Leskistäkään tule nostaa samalle jalustalle Sibeliuksen kanssa.
Eikä sen ääneen lausuminen tee Leskisen kappaleita Sibeliuksen teoksiin verrattuna vähempiarvoisia. Samalla tavoin Päätalokin on minulle Kiveä tai Waltaria arvokkaampi.
Ilmoita asiaton viesti
Päätalot on mullekki ollu yks tärkeä elämäni asia, olen lukenu kait sanasta sanhaan ja käyny kattoon kallioniemet ja jonku Päätalo-instituutinki kurssin ja seminaarin, kerrassaan ihana taphaus.
Se joku tässä aika vasta yritti ongelmoijja, että Kalle ois kostanu kirjoissaan kiusaajilleen eli ei kaikki ihan niinko kirjoissa sanothaan – no, ei tietenkhään, eikähän muutenkhaan elämää voi läpheensä sanoiksi kirjottaa kirjoihin, sois lähtökohtasestikki lapsellinen aijje ja jopa vielä, että lukijat kaiken oiken ymmärtäs.
Ilmoita asiaton viesti
Luulin minäkin lukeneeni kaikki, mutta ilmeisesti jokin puuttuu, koska luku ei ihan täsmää…
Mutta mitä kirjalliseen laatuun tulee :
Jonkinlainen laatuongelma on kyllä se, että raportointiin ja dokumentointiin pyrkivään tyyliin sekoitetaan välillä ilmiselviä tendenssejä .
Joku sanoikin, että jos ei ymmärrä , mitä miessovinismi ja oikeisto- opportunismi tarkoittaa, kannattaa lukea Päätaloa, niin rupeaa ymmärtämään.
Ilmiö tulee tässä tuotannossa jopa liikuttavan ymmärrettäväksi , kaikessa surkuhupaisuudessaan.
Esim väite, että 60- luvun rauhanliike olisi johtunut nuorempien kateudesta, kun eivät olleet päässeet sotimaan. Jne.
Tai että ensimmäinen vaimo oli ” juoninut koko jutun”…
Kuitenkin itse pidän jonkinlaista Päätalon tuntemusta suomalaiselle lähes yhtä tärkeänä kuin Väinö Linnaa.
Ja Iijoki- sarjan lukemista unohtumattomana, korvaamattomana kokemuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Joo totta ja minusta son vääjämätöntä, jos dokumentoi ommaa elämää, sillonhan net alitajuset(?) tendenssit tullee siihen, ihan ajeeraamatta. Ainahan meissä kait on sitä pimeää, varjoja ainaki, aijjaijko vaikea sanoa niinko näen, siis taisin Helena käsittää ja Päätalo on aikansa lapsi ja yhtäaikaa mulle ehkä siinä onki yks viehätys, että son niin yksoikonen ja ykssilmänen ussein. Nojoo, korvaamaton kokemus, komppaan sinua siinäki.
Ilmoita asiaton viesti
”Uskallan pöljyyteni päähän, osaksi itserakkaana epäillä, että juuri Päätalo ei unohdu.”
Aika osuvasti kirjoitettu.
Jos unohtuu, niin kyllä Suomi silloin köyhtyy henkisesti paljon.
Kaksi- ja kolmekymmentälukujen historiaa on kuvattu muualla paljon ns. parempien ihmisten näkökulmasta. Päätalon kautta saamme kuvan tavallisten ja heikompiosaisten osalta. Sota- ja jälleenrakennusaika on myös kuvattu hyvin, joidenkin mielestä liian pikkutarkasti.
Iijoki-sarja on moniulotteisempi kuin luullaan. Se on kansanperinteen lisäksi myös mahtava avioliitto-romaanisarja. Siinä on Hermannin ja Riitun, Kallen ja Lainan, Kallen ja Leenan liitot sekä Kuusisten liitto kuvattu elävästi. Lisänä on myös Vouviloiden ja Mäkitörmien liittojen kuvausta.
Kallen luonteenpiirteitä on ’tohtoroitu’, koska eräiden mielestä hän oli liian mustasukkainen, seksuaalisesti aktiivinen, liian pikkutarkka ja joskus kiivastuikin.
Suomalaisten avioliittojen kirous on mielestäni ollut raskaan työn uuvuttamalle miehelle ’palkkioksi’ tapahtunut vaimon nalkutus. Sitä olen nähnyt niin kylmällä tilalla kuin myös kaupunkioloissa. Ja tästä henkisestä kiusaamisesta on aina syyllistetty miestä.
Mielestäni Kalle Päätalo on ollut mestari kuvaamaan omia tunteitaan niin vastoinkäymisissä kuin myös erilaisissa elämän tilanteissa. Juice onkin sanonut, että Päätalon kirjoista jokainen suomalainen löytää itsensä. Toivotan löytämisen iloa!
Ilmoita asiaton viesti