Toisinkin olisi voinut käydä

Kun Suomi julistautui itsenäiseksi sata vuotta sitten, se ei juuri tavallista kansalaista hetkauttanut. Ei järjestetty juhlia, ei ollut mitään maaliin tulon tuntua. Martti Haavio kirjoitti päiväkirjaansa, että Suomi julistettiin itsenäiseksi sanoin, joista puuttui ”kaikki ciceroninen loistokkuus”.

Haavion päiväkirjakatkelma sisältyy professori Marjaana Niemen kirjoitukseen uutuuskirjassa, jossa historiantutkijat arvioivat suomalaisten valintoja sadan vuoden välein vuodesta 1417 aina nykypäiviin asti (Nils Erik Villstrand & Petri Karonen toim. Kulkemattomat polut, Gaudeamus 2017).

Kirjassa osoitetaan monin esimerkein, miten Suomen tie olisi voinut sattumien ja erilaisten valintojen kautta olla aivan toisenlainen kuin se on ollut. Entä jos Suomi olisi pysynyt katolisena maana tai mitä jos Suomi olisi osa Tanskaa?

Jälkikäteen kaikki on aina niin selvää, kuten se, että Suomi itsenäistyi johdonmukaisen politiikan seurauksena ja kaukaa viisaiden valtiomiesten ansiosta. Toisinkin olisi voinut käydä eivätkä poliitikotkaan aina kovin johdonmukaisia olleet.

Karonen ja Villstrand kirjoittavat, että Suomen historiaa käsitellään usein vuoden 1917 joulukuun kuudennen päivän tarjoamasta avaimenreiästä. ”Tuosta päivämäärästä katsoen kansallisesta itsenäisyydestä muodostuu pysäyttämätön vuosisatainen kertomus, jota on suunnilleen yhtä mahdotonta pysäyttää kuin pensaikosta tielle rynnivää hirveä.”

Vastakohtana ”tirkistysaukkohistorioitsijoille” kirjoittajat esittelevät Paasikiven, armottoman realistin. Hän jätti tilaa myös ”kohtalolle” tai ”kaitselmukselle”, joka saattoi puuttua peliin historiallisissa murroskohdissa. Joku toinen puhuisi sattumasta.

Professori Marjaana Niemi kirjoittaa vuodesta 1917, jolloin Suomi oli sekasorron partaalla. Eri ryhmät määrittelivät suomalaisuutta omissa poteroissaan muita huomioon ottamatta. Kompromisseja ei osattu rakentaa, eikä yhteisen linjan hakemiseen ollut kärsivällisyyttä.

Kuvaava yksityiskohta on riitely Kalevalan kuvittamisesta, jonka Akseli Gallen-Kallela oli saanut tehtäväkseen. Kun sivistyneistö kiisteli kuvituksesta ja sen rahoituksesta, taloustieteilijä O.K. Kilpi löi pöytään oman loppukaneettinsa. Hänen mielestään suomalaisten tulevaisuus näytti synkältä niin kauan, kun kansa oli takapajulla ja sivistyneistö kiinnostunut enemmän loitsukokoelmasta kuin maan talouden kehittämisestä.

Itsenäisyysjulistuksesta arkiset tunnelmat kiteytti tamperelainen rehtori Kaarlo Tiililä päiväkirjaansa: ”Ja kansamme on nyt julistautunut itsenäiseksi tasavallaksi! Aiotaan asiasta ilmoitella ulkovalloille. Pää on pystyssä, mutta ruumis rempallaan.”

Kulkemattomat polut on pääosin ihan perinteistä historiankirjoitusta, mutta se on myös jossitteluhistoriaa, ns. kontrafaktuaalista historiantutkimusta, jonka ongelmana on usein tympeä jälkiviisastelu, kuten kirjoittajat huomauttavat.

Kirjasta ei kuitenkaan jää tympeää jälkimakua. Päin vastoin, itsenäisyyden juhlavuonna se on virkistävää luettavaa. Kaikki ei ole ollut niin suunnitelmallista kuin usein jälkikäteen näyttää. Toisinkin olisi voinut käydä.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu