Tekoälytutkijan testamentti

Professori Timo Honkelalla välähti tammikuussa 2017. Hänen päähänsä pälkähti ajatus, miten tekoälyä voitaisiin hyödyntää maailmanrauhan hyväksi: ”Ajatus pääsi yllättämään itsenikin kuin puusta päähän putoava omena.”

Nyt yhdeksän kuukautta välähdyksen jälkeen valmiina on jännittävä tietokirja (Timo Honkela: Rauhankone – Tekoälytutkijan testamentti, Gaudeamus 2017). Voiko tiedemiehellä olla jalompaa ja tärkeämpää tutkimusaihetta kuin maailmanrauha?

Honkelan Rauhankone perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja muuhun korkean teknologian menetelmiin. Sen tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä, taltuttaa tunnepitoisia myrskyjä yhteisöissä ja edistää oikeudenmukaisuutta teknologian avulla.

Honkela on tutkinut tekoälyä ja koneoppimista 30 vuotta. Hänen suunnitelmansa menivät uusiksi, kun hänellä todettiin kolme vuotta sitten vakava sairaus, aivosyöpä.

Sairaus ei nujertanut Honkelaa. Raskaiden hoitojen jälkeen hän menetti oikean puolen näkökykynsä ja väsyi entistä enemmän. Ymmärrys säilyi, vaikka sanat ovat usein hukassa ja ihmisten nimiä on vaikea muistaa. ”Olen kuitenkin mieluummin huonomuistinen elävä ihminen kuin hyvämuistinen kuollut.”

Honkelan pääasiallinen tutkimuksen kohde on 1980-luvulta lähtien ollut kieli. Häntä on lapsesta lähtien kiinnostanut se, miten ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan entistä paremmin.

Kiinnostus kumpuaa omasta perheestä. Kun hänen isänsä ja äitinsä riitelivät kiivaasti kotona Kalajoella, Timo-poika huusi itkien vanhemmilleen: ”Riita poikki, voita väliin.” Äidin traaginen itsemurha, kun Timo oli 8-vuotias, on seurannut pojan elämää aikamieheksi asti.

Rauhankoneen keskeinen ajatus ei ole Honkelan mukaan auttaa ihmisiä kriisineuvotteluissa, vaan tuoda rauhallisia toimintatapoja ihmisten arkeen ja auttaa arkisissa tilanteissa, jotka voivat kehkeytyä aggressiivisiksi.

”Kun Rauhankoneen elementit auttavat ihmisiä – ja nyt puhutaan miljardeista ihmisistä – lukemattomissa yksittäisissä tilanteissa, nettovaikutuksena ihmiset voivat tulla aiempaa paremmin toimeen keskenään.”

Koneet eivät koe inhimillisiä tunteita eivätkä ole myötätuntoisia. Honkelan mukaan koneita voidaan kuitenkin kehittää matkimaan myötätuntoisuutta tavalla, josta voi olla hyötyä. Ja myötätunto taas on Honkelan mielestä tärkeää ihmisille onnen lähtökohtana.

Honkela kirjoittaa, miten koneella voidaan matkia esimerkiksi luovuutta tavalla, joka uhkaa perinteisiä toimintatapoja. Kone voi yhdistellä asioita tavoilla, jotka eivät ole mahdollisia ihmisille. ”Tuleva luova kone voi olla kuin Sibelius, joka kuuntelee linnunlaulua ja katselee maisemia Tuusulanjärven rantamaisemissa.”

Rauhankone on kuin taitelijan, tässä tapauksessa Timo Honkelan, omakuva. Hän saanee vastaansa kyyniset kriitikot, joiden mielestä Rauhankone on suuruudenhullu idea vailla realismin häivääkään. Maailmanrauha on kuitenkin niin arvokas tavoite, että sitä kannattaa tavoitella, vaikka päämäärä näyttää kaukaiselta.

Eräs Honkelan ystävä hehkuttaa kirjassa, että Rauhankone on laaja-alainen ja monitieteellinen, rauhaa rakastava, rohkea ja hyväsydäminen, ennakkoluuloton ja kekseliäs, tulevaisuuteen katsova ja kunnianhimoinen konsepti.

Ei kaverihehkutus kovin paljon liioittele. Maallikollekin Rauhankone on kiehtovaa luettavaa.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu