Mannerheim ja saksalainen suudelma

Mannerheim oli vastahakoinen sulhasmies, kun Suomi kiemurteli kaksi kertaa Saksan sylissä 1900-luvulla. Molemmilla kerroilla saksalaisesta suudelmasta uhkasi tulla kuolonsuudelma.

Suomi haki turvaa Saksasta sekä kansalaissodassa että jatkosodassa. Näihin kahteen Suomen historian käännekohtaan Juha Vakkuri keskittyy uudessa romaanissaan (Juha Vakkuri: Mannerheim ja saksalainen suudelma, Like 2017). Samanniminen näytelmä menee parhaillaan Helsingin kaupunginteatterissa.

Kirjassa on kaksi kertojaa, Mannerheim ja eversti Aladár Paasonen, joka myöhemmin käytännössä kirjoitti Mannerheimin muistelmat. Paasonen hoitaa faktapuolen ja taustoittaa tapahtumia, Mannerheim myös tunnelmoi.

Vuonna 1918 Mannerheim ensin vastusti jyrkästi saksalaisten tuloa, sitten kiirehti ja lopulta halusi heidät pois maasta mahdollisimman nopeasti. Suomalaiset senaattorit korostivat Mannerheimille, että saksalaiset ovat ystäviä. Mannerheim vastasi: ”Ystävät ja vieraat ovat kuin kaloja. Kolmen päivän jälkeen ne alkavat haista.”

Mannerheimin mielestä saksalaisia ei kiinnostanut Suomen pelastaminen punikeilta vaan Suomen metsävarat, satama Jäämeren rannalla sekä Petsamon nikkeli.

Mannerheimille kansalaissodan Suomessa hankalin mies ei ollut punaisten diktaattori, rovastin poika Kullervo Manner, vaan Rüdiger von der Goltz, Kaivopuiston, Töölön ja Linnunlaulun seurapiirien lemmikki: ”Jos olisin ilkeä, sanoisin että von der Goltz on kenraali, joka pitää kypärää päässä myös aamiaisella.”

Mannerheim ja Goltz kilpailivat seurapiirien suosiosta. Molemmat olivat hyviä näyttelijöitä. Hapan Mannerheim kommentoi, että von der Goltzin teatraalisuus tehoaa helsinkiläisiin rouviin: ”Etelä-Helsingin rouvat, neidit ja lapset huutavat eläköötä sekä hänelle että keisari Wilhelmille.”

Saksalaiset liehittelivät Mannerheimia korkeilla kunniamerkeillä niin 1918 kuin 1944. Romaanin vaikuttavin jakso onkin se, kun marsalkka Keitel tulee luovuttamaan jatkosodan loppuvaiheissa Mannerheimille Rautaristin ritariristin tammenlehvän kera. Keitel muistuttaa, että se on korkein sotilaskunniamerkki, jonka Führer on myöntänyt ulkomaalaiselle.

Tapaamisen aikana presidentti Mannerheim kertoo dramaattisessa keskustelussa Keitelille, että hänen tehtävänsä on irrottaa Suomi sodasta. Keitel menettää täysin malttinsa ja huutaa: ”Tämä on petos, herra presidentti! Tämäkö on kiitos kunniamerkistä, jonka Führer on juuri teille antanut?”

Vakkuri palaa komeasti romaanitaiteen pariin 20 vuoden tauon jälkeen. Tuloksena on tiivistunnelmainen, helppolukuinen romaani, jonka aihe ei uutuudellaan häikäise ketään, mutta toteutus on ammattimiehen työtä.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu