Hector ja muistamisen vaikeus

Kun ryhtyy muistelmakirjailijaksi, olisi tietysti hyvä muistaa vanhoja asioita, ettei käy niin kuin sille muistelijalle, joka olisi kyllä kirjoittanut muistelmat, mutta ei muistanut mitään.

Heikki Harma, 70, eli Hector valittelee muistamisen vaikeuksia juuri julkaistujen muistelmiensa aluksi ja lopuksi (Heikki Harma ja Tuula Kousa: Hector – Asfalttihippi, Otava 2017). Esipuheessa hän kertoo kirjoittaneensa hapertuvan muistinsa ja tajunnanvirran varassa. Loppuluvussa taas Hector lupaa kirjoittaa muistelmiinsa toisen osan, ”sikäli kun jaksan muistaa”.

Ihan huonon muistin varassa Hector ei ole kuitenkaan muistelmiaan tehnyt. Hänen muistiaan ovat verestäneet valtavat lehtileikearkistot, joista hän kiittää sekä entistä että nykyistä vaimoaan. Nyt julkaistut muistelmat ulottuvat syntymästä (1947) vuoteen 1979.

Ei Hector aivan muistamaton ole. Kirjassa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Nykypäivän koululaisia saattaa huvittaa kuvaus siitä, miten Hector 17-vuotiaana koulupoikana sai kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksenalennuksen, kun oli unohtanut pyytää rehtorilta vapaata koulusta Palkkasoturin levytystä varten.

Palkkasoturi oli Hectorin ensimmäinen levy, jonka äänitystä valvoi Esko Linnavalli, kovan tason ”jazzhemmo”, kuten Hector kirjoittaa. Jälkeenpäin Hector kuuli Linnavallin sanoneen, ettei tuosta jätkästä laulajaa tule. Pieleen meni sekin ennustus. Palkkasoturista tuli hitti ja Hectorista laulaja.

Laulamisen ohella Hector sanoitti paitsi itselleen myös muille taiteilijoille. Sitä en tiennyt, että Hector on tehnyt sanoituksia myös sellaisilla nimillä kuin Julius Kokko ja Impi Riimi.

Taiteellisen uransa rinnalla Hector toimi Yleisradiossa sekä toimittajana että ohjaajana parikymmentä vuotta (1969-89). Niiltä ajoilta Hector kertoo pikku anekdootteja mm. siitä, miten hän kiisteli Kellarikrouvissa selostajalegenda Paavo Noposen kanssa armeijasta tai Junnu Vainion kanssa Chilen sotilasvallankaapauksesta 1973.

”Kimpaannuin Junnun mielipiteistä niin, että löin lopulta viskilasin pöytään sillä seurauksella, että Duralex-lasi särkyi ja teki kämmeneeni syvän viillon.” Seurauksena sairaalareissu Töölön tapaturma-asemalle.

Laajimmin Hector muistelee musiikkiin liittyviä asioita; bändejä, muusikkoystäviä, levytyksiä ja muutamia matkoja maailmalle. Kirjallisia kykyjään hän väläyttää erityisesti varhaisissa Töölö-muistoissaan. Itse olisin lukenut enemmänkin lapsuus- ja nuoruusmuistoja Tölikasta, Taka-Töölöstä ja ajasta Yleisradiossa.

Hectorin muistelmilla on ansionsa, mutta niitä vaivaa tietty ylimalkaisuus. Asioita hipaistaan sieltä täältä, usein kuin käsijarru päällä, mikä saattaa olla joskus viisastakin. Omat masennuskautensa ja ryyppyreissunsa Hector käsittelee hienotunteisesti, ja hyvä niin, joskin sen verran avoimesti, että iltapäivälehdet ovat saaneet otsikkonsa.

”Tästä tuli nyt tällainen”, Hector itse kiteyttää muistelmansa. Yhtä hyvin hän olisi voinut siteerata Juice Leskisen muistelmien nimeä: ”Siinäpä tärkeimmät”.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu