Voiko Hesari olla väärässä?

Voiko tämän vuoden paras romaani, Finlandia-palkinnon voittaja, olla sellainen kirja, jota Suomen vaikutusvaltaisin sanomalehti ja sen mahtavat kriitikot eivät noteeraa edes kymmenen parhaan esikoiskirjan joukkoon? Eivätkö ne siellä Hesarissa tunnista hyviä kirjoja?

Kysymykset tulivat ajankohtaisiksi viime viikolla, kun kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Ehdokkaiden joukossa oli yksi esikoiskirja (Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat, Otava 2017), jota Helsingin Sanomat ei kelpuuttanut kymmenen parhaan esikoiskirjankaan listalleen.

Luin Sandun kirjan. Se on esikoiskirjaksi erinomainen. Suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär Cristina Sandu, 28, kertoo tarinoita diktaattori Ceausescun Romaniasta ja pienestä Punaisesta kylästä. Kertojana on kolmekymppinen Alba, kirjailijan oloinen nuori nainen, jonka isä on kotoisin tästä pikkukylästä.

Koko ajan ollaan kahden kielen, kahden maan ja kahden kulttuurin välissä ja joskus jumissakin. Tulkinnoille jää tilaa, kun kulttuurit kohtaavat eikä aina voi välttää väärinkäsityksiä.

Sukunsa tarinaa Alba ryhtyy tutkimaan, kun hän matkustaa isoisänsä hautajaisiin Punaiseen kylään. Värikkäitä hahmoja riittää ja taustalla väijyy koko ajan Karpaattien Neron, Kansan Rakkaimman Lapsen, Mieltemme Tonavan eli Ceausescun varjo.

Tapaamme isän serkun Gabrielan, josta tuli vähäksi aikaa Keski-Afrikan tasavallan diktaattorin Bokassan 12. vaimo, monia muita värikkäitä sukulaisia ja kyläläisiä sekä tietysti valaan nimeltä Goliat. Totta on Gabrielan ja Bokassan tarinassakin ainakin toinen puoli.

Sandu on tarinankertojien sukua. Hän on kuunnellut sukunsa ja kyläläisten tarinoita tarkasti. Hän antaa jälkisanoissa erityiskiitokset äidilleen ja isälleen, ”tarinankertojista parhaimmalle”. Kirjan asiayhteyksistä voi päätellä, että Cristina Sandun isä on Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori Gabriel Sandu, joka tuli Romaniasta Suomeen jo vuonna 1978.

Monilla kirjan tarinoilla on vankka faktapohja. Romanialainen kulttuuri elää romaanissa kiinteänä osana suomalaisuutta, kuten Finlandia-palkinnon esiraati luonnehtii. Kieli on kaunista ja runollista.

En hehkuta kirjaa enempää, vaan ratsastan lainahevosella. Oheisen linkin takaa löytyy taitavasti kirjoitettu arvio Sandun romaanista. Blogi on kirjoitettu jo ennen kuin Finlandia-ehdokkaat julkistettiin:

http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2017/10/cristina-sandu-valas-nimelta-goliat.html?spref=tw

Lopuksi alun kysymykseen. Sandun romaanilla on hyvät mahdollisuudet jopa Finlandia-palkinnon voittoon. Jos niin kävisi, monella olisi kiusaus ilkkua Hesarin kustannuksella. Tässä tapauksessa puukkoa haavassa on turvallista, joskin turhaa vääntää.

Esiraadin ja Hesarin erilaiset näkemykset eivät ole huono vaan hyvä asia. Molemmat ovat oikeassa, jos armollisesti oikein silmin katsotaan.

Kirjojen arviointi on makuasia ja kirjallisuuskilpailut aikuisten leikkejä kirjojen myynnin edistämiseksi. Ei niitä kannata ihan tosissaan ottaa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu