Älä koskaan väitä olevasi herrasmies
Kun kirjailija Joonas Konstig menee esittäytymään todelliselle herrasmiehelle, Matti Klingelle, jota ei ennestään tunne, hän tekee etikettivirheen heti kättelyssä:
”Ymmärrän virheeni välittömästi Klingen reaktiosta. Hän ei tartu käteeni vaan katsoo minua teräksisesti. Eih, minä tiesin tämän, minun olisi pitänyt tietää tämä – alempi ei ojenna kättään ensin, ei johda ylempäänsä, ei pakota tätä reagoimaan kenen tahansa käteen.”
Joonas Konstig on kirjoittanut omaperäisen kirjan siitä, miten entinen vihreätukkainen, huonotapainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä (Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä, WSOY 2017). Reality-proosaa parhaimmillaan!
Konstig harjoitteli vuoden ajan monipuolisesti herrasmiehen taitoja, joihin kuuluivat mm. ratsastus, rugby, miekkailu, etiketti ja hyvät käytöstavat. Niitä hän opiskeli lukemalla paljon kirjoja ja tapaamalla asiantuntijoita Kaarina Suonperästä Matti Klingeen sekä osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin.
Herrasmiehen alkutaipaleella voi sortua alkeellisiin mokiin. Konstig myöntää, että hän teki virheen jo kirjansa nimessä. Herrasmiehen ensimmäinen sääntö näet kuuluu: älä koskaan väitä olevasi herrasmies.
Kun lukee Konstigin kirjaa, alkaa vaistomaisesti tarkkailla itseään. Miten kaukana olenkaan kirjailijan kuvaamasta herrasmiehen ihanteesta. Tekee mieli ryhtyä pilkkaamaan kirjailijan kunnianhimoista muuttumisleikkiä.
Konstig riisuu kuitenkin aseet kriitikon käsistä. Hän muistuttaa, että herrasmies ei sorru pikkumaiseen käytökseen. Toisia ei tule pilkata ja erityisesti tulee karttaa satiiria. Nokkeluus on vaarallista. Ihmisiä, joita myös kirjailijat ovat, pitää kehua paljon mutta rehellisesti, sillä ihmiset eivät pohjimmiltaan siedä naljailijoita.
Konstig päätti opetella herrasmieheksi sen jälkeen kun hän oli tarkkaillut pienen poikansa huonoa käytöstä ruokapöydässä. Pojan kiukuttelusta Konstig oivalsi, että pikkupoika on tiellä aivan samanlaiseksi hunsvotiksi kuin hän oli pahimmillaan, ellei jotain tehdä. Nelikymppinen kirjailija päätti kasvaa paremmaksi ihmiseksi, esimerkiksi lapsilleen.
Konstig käytti paljon aikaa ja vaivaa tullakseen ensin herrasmieheksi ulkoiselta olemukseltaan. Sehän ei kovin monimutkaista ole: rahalla saa mittatilauspukuja ja laadukkaita kenkiä.
Konstig halusi olla kuitenkin paitsi tyylikäs myös suosittu. Ohjenuoraksi hän löysi pari vanhaa viisautta: tullakseen menestyneeksi täytyy näyttää menestyneeltä ja paras keino tulla suosituksi on esittää, että on jo suosittu.
Nykyään yksilöllisyys on kuulemma valttia, ja kun kaikki vain toteuttavat itseään miten sattuu, kapinallista ovatkin yllättäen hyvät käytöstavat. Konstig kirjoittaa, että kunnollisuus on punk ja 2000-luvun anarkistilla on kravatti kaulassa.
Kirjailija kokee ahaa-elämyksen: ”Suuri osa herrasmiehenä olemista on vain sitä, että ei mokaa. Ei haise. Ei kulje reikäisissä vaatteissa ja silittämättömissä paidoissa. Ei möläyttele. Ei murjota.”
Herrasmiesopiskelija joutuu lopulta myöntämään, että täydellistä herrasmiestä hänestä ei tämän elämän aikana ehdi tulla, mutta yritys on tärkeintä. Hän lupaa tehdä parhaansa ollakseen pitämisen ja kunnioittamisen arvoinen.
Vuosi herrasmiehenä on kuin käytöksen kultainen kirja. Siinä on monia muitakin tasoja, ja jos on taipuvainen näkemään huvittavia piirteitä niin sopivissa kuin sopimattomissa asioissa, voi hyväntahtoisesti naureskella herrasmiehen kustannuksella.
Minulle jäi mieleen monta viisautta, kuten esimerkiksi tämä: järjettömyydessä on usein enemmän järkeä kuin järkevyydessä.
Muistan, kun Erik Bergman sanoi nuorille säveltäjille: ”Nuorena kuuluu kapinoida.” Muistan ajatelleeni, että jos 80-vuotias akateemikko sanoo noin, eikö paras kapina tällöin ole olla kapinoimatta?
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostavaa! Tosin Matti Klingessäkin on yllättävää rahvaanomaisuutta. Tyrmistyin, kun hän eräässä tv-haastattelussaan teki lainausmerkkejä kuvaavan sormiheilutuksen ohimonsa tuntumassa. Mihin tämän maan virallinen gentlemanni noin vain unohti ilmauksen ”niin sanottu” ja kaikki muut käytettävissä olleet vaihtoehdot? Jokohan Klinge seuraavaan päiväkirjaansa lisäilee hymiöitä?
Ilmoita asiaton viesti
Muistan, miten vaikutelma romahti, kun kuulin erään toisen huolitellusta kielestään tunnetun professorin käyttävän sanontaa ”pitkässä juoksussa”.
Ilmoita asiaton viesti
Kun mestarijuoksija-kansanedustaja-bloggaaja Juha Väätäinen eräässä kirjoituksessaan käytti tuota ilmausta, saatoin vain vaieten nyökytellä. Mieleeni palasi kesä 1971, ja tv-lähetykset Helsingin olympiastadionilta. Jos joku niin Julma-Juha tietää, mitä tapahtuu pitkässä juoksussa.
Ilmoita asiaton viesti
Jopa Finlandia-palkitut saattavat nykyään kirjoittaa ”sinällään”. ”Paikkaseutu” kai vielä ymmärretään huumoriksi.
Asiat voivat olla jotakin sinänsä tai itsessään. Toiset asiat voivat olla sillään tai jäädä silleen. Mutta helvettiäkö ”sinä” kuulut kumpaankaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Nokkeluus on vaarallista.” Tämän olen pannut merkille. Nuori DI on ollut hyvin nokkela, mutta joutunut asiakasyhteyksissä hiukan oppimaan muutakin. Hyvä kirja monellekin nuoremmalle lähipiirissä.
Ilmoita asiaton viesti
Max Jakobson muistutti sutkauttelun riskeistä ainakin yhdessä kirjoistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näin MeToon aikakaudella minunkin pitää varmaan luopua vanhempien ja viisaampien opettamasta herrasmiehen määritelmästä: ”Herramies teke hävyttömiä ehdotuksia myös rumille naisille.”
Ilmoita asiaton viesti
Yhden asian olen ”oppinut”. Kun mennään rappuja ylös niin mies edellä, jotta ei voi… 😀
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkillistä on ainakin se, ettei kasvateta, vaan annetaan esimerkkiä. Se on helvetin hankalaa. Omasta pojastani en haluaisi herrasmiestä, sillä moisten aika on nähdäkseni ohi.
Kun minulle sanottiin, että se on tyhmä, joka aloittaa, mutta vielä tyhmempi, joka jatkaa, minä sanon, ettei pidä aloittaa sellaista, mitä ei kykene viemään loppuun.
Ilmoita asiaton viesti