Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

Jos joku kuvitteli, että Urho Kekkosesta on päästy eroon, erehtyi pahemman kerran. Ensimmäinen silmiini osunut tänä vuonna julkaistu kirja on tietenkin Kekkosesta. Julkaisupäivä oli 5. tammikuuta.

Pekka Seppänen jatkaa siitä, mihin Jari Tervon juontama tv-sarja Kekkosesta päättyi (Pekka Seppänen: Nyman, Otava 2018). Kekkonen on lavastanut kuolemansa ja jatkaa elämäänsä New Yorkissa uutena miehenä, Nymanina. Kekkonen elää!

Kirja alkaa siitä, kun Seppänen osallistuu Kekkosen virallisiin hautajaisiin Ylioppilaskunnan Laulajien riveissä ja kohtaa Hietaniemen hautausmaalla Kappelin kellotornissa yllättäen tutun kaljupään, joka seuraa omia hautajaisiaan.

Tapaamisen tuloksena Pekasta tulee lopulta Kekkosen eli Nymanin ruutupaperille kirjoittamien muistelmien puhtaaksikirjoittaja.

Kirjan henkilögalleria on pitkä ja monipuolinen: on koulutovereita, julkkiksia, poliitikkoja ja urheilijoita. Keskeisiä aiheita, joiden ympärillä Kekkosen ja Seppäsen elämä pyörii, ovat naiset, urheilu, politiikka ja talous sekä musiikki.

Seppänen kirjoittaa hyvää asiaproosaa. Hänellä on kiinnostavia näkökulmia ja mainioita kiteytyksiä. Kekkonen sanoo itsestään tällaisenkin aforismin: ”On väitetty, että olen kilpailuhenkinen. Se ei ole totta. Minulle riittää, että voitan.”

Vaikka Seppäsen lähtökohta Kekkosen aikaan on alun perin kriittinen sekä perhepoliittisista että yleisistä syistä, kirja pönkittää Kekkos-myyttiä lempeän ironisella tyylillä.

Kekkonen ei olisi Kekkonen, ellei hän Nymanina kommentoisi sitä, miten häntä kohdellaan julkisuudessa nyt: ”Minua nyppii tämä karnevalisointi. Uusimmissa kirjoissa ja dokumenttielokuvissa en ole enää edes halveksittava poliitikko, vaan pelkkä hahmo. Niin kuin Pekka Puupää. Mielikuvitusolento.”

Pekka Seppänen on monipuolinen mies, Talouselämä-lehden entinen päätoimittaja, Gummeruksen hallituksen nykyinen puheenjohtaja, eri lehtien kolumnisti, television aamuohjelman talousviisas ja radio-ohjelman keskustelija, tietokirjailija ja nyt myös kaunokirjailija sekä paljon muuta.

Mutta mikä mies tämä Seppänen lopulta on? Sitä pohtii myös Nyman-Kekkonen, jonka mielestä Seppänen on erikoinen tapaus: hän ei ole tarpeeksi älykäs eikä tarpeeksi tyhmä, jotta joku olisi värvännyt hänet tiedonantajaksi ja Suojelupoliisin mieheksi hän on liian levoton.

Kekkonen päättää suhtautua vähän epätasapainoiseen ja mukavuudenhaluiseen Seppäseen ystävällisesti, mutta pidättyväisesti. Yksi Seppänen ei Kekkosta vahingoita.

Kirjaa lukiessa tuntui kuin Pekka Seppänen ei olisi oikein osannut päättää, kirjoittaako hän omat muistelmansa vai veijariromaanin Kekkosesta. Lopputuloksena on viihdyttävä, mutta hieman sekava kompromissi, jossa Kekkonen ympätään puoliväkisin koulupoika-Pekan, opiskelija-Pekan ja sitten työelämään siirtyneen Seppäsen muistoihin.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu