Saksalainen Kauhavan työväentalolla

Saksalais-suomalainen Roman Schatz koki elämänsä järkytyksen Kauhavan työväentalolla joitakin vuosia sitten. Hän joutui omien sanojensa mukaan rahapulassa juontamaan paikallisen Oktoberfestin.

Kauhavan keikka oli Schatzin juontajauran ehdoton aallonpohja. Kauhavalaiset juhlijat, joiden joukossa saattoi olla muutama lapualainenkin, saapuivat valmiiksi humalassa traktoreillaan ja opettivat juontajan heti kättelyssä talon tavoille huutamalla: Suus kii kun mulle puhut!

Uuden kirjansa perusteella (Roman Schatz: Asevelipuolet – Se pieni ero suomalaisten ja saksalaisten välillä, Gummerus 2017) Schatz on yhä poissa tolaltaan: ”Olen vieläkin helpottunut, että pääsin siitä puukkopitäjästä elävänä pois.”

Kauhavan jälkeen Schatz ei ole suostunut esiintymään oluthuuruisilla Oktoberfesteillä missään muuallakaan. Vähästä säikähti saksalainen.

Schatz kirjoittaa Suomen ja Saksan arkielämän eroista. Pohjustukseksi hän lainaa Seppo Rädyn tunnettua tokaisua: Saksa on paska maa. Räty tokaisi näin pudottuaan Stuttgartin MM-kisojen keihäänheiton loppukilpailusta 1993.

Schatz arvelee, että Räty saattaa olla oikeassa, mutta vähättelee samaan hengenvetoon Rädyn asiantuntemusta. Se ei kuulemma oikeuta näin jyrkkään lausuntoon.

Syynä Rädyn tuiskaukseen saattoi Schatzin mielestä olla kateus. En tiedä, miten tämä Rätyyn liittyy, mutta suomalaisten kateutta Schatz todistaa verotiedoilla, joita julkaistaan vuosittain. Saksassa ei verotietoja julkisteta.

Saksalainen kateus toimii Schatzin mukaan eri tavalla kuin suomalainen: kun saksalainen näkee, että hänen naapurinsa pihalle on ilmestynyt upea, uusi auto, hän yrittää hankkia itselleen samanlaisen tai vielä paremman.

Kun suomalainen näkee, että naapurilla on uusi luksusauto, hän saattaa kännipäissään tarttua pesäpallomailaan ja hajottaa sen ajatuksenaan ”mitä minulla ei ole, ei pidä perkele olla kenelläkään toisellakaan!”

Schatz pönkittää vanhoja kliseitä, mutta on hänellä myös kiinnostavia näkökulmia ja hauskoja juttuja. Hän kirjoittaa tutkimuksesta, jossa vertailtiin, miten yhdysvaltalaiset, saksalaiset ja suomalaiset suhtautuivat, kun heillä todettiin vakava sairaus.

Yhdysvaltalaisten ensireaktio mahdollisesti tappavaan tautiin oli ”kenet voin haastaa oikeuteen”, saksalaiset alkoivat välittömästi opiskella omaa tautiaan ja ryhtyivät sen asiantuntijoiksi, ja suomalaiset totesivat, että ”kai tämä oli nyt sitten tässä”.

Kiinnostavimmillaan Schatz on, kun hän taustoittaa Suomen ja Saksan sukunimien eroja. Suomen kymmenestä yleisimmästä sukunimestä (Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen, Mäkelä, Hämäläinen, Laine, Heikkinen, Koskinen ja Järvinen) peräti kahdeksan viittaa johonkin paikkaan tai luonnonmuodostelmaan.

Saksassa taas yleisimmät sukunimet kertovat tekemisestä: Müller (mylläri), Schmidt (seppä), Schneider (räätäli), Fischer (kalastaja), Weber (kutoja), Meyer (tilanhoitaja), Wagner (vaunuseppä), Becker (leipuri), Schulz (veronkerääjä) ja Hoffmann (hovimies).

Suomessa ihmiset on nimetty sen mukaan, mistä he tulevat. Saksassa ei kysytä, mistä joku on kotoisin vaan mitä hän tekee työkseen. Suomessa olet, mistä tulet, Saksassa olet, mitä teet.

Schatz on asunut 30 vuotta Suomessa ja on nykyään sekä Suomen että Saksan kansalainen. Hänellä on hyvä pohja kirjoittaa molemmista maista.

Schatz pelkistää: Suomi on toteutumattomien katastrofien, Saksa toteutuneiden katastrofien maa. Ei siis ihme, että Roman Schatz Kauhavan katastrofista huolimatta asuu Suomessa eikä Saksassa.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu