Jörn Donner taas isänsä jalanjäljillä

Jörn Donner täyttää maanantaina (5.2.2018) 85 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi julkaistaan hänen uusi romaaninsa (Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa, Otava 2018). Siinä Donner kulkee jälleen isänsä jalanjäljillä, nyt Karjalankannaksella sisällissodan sekavissa jälkiselvittelyissä.  Jörnin isä Kai Donner toimi 1918-1919 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen rajan komendanttina Karjalankannaksella.

Samaa aikaa käsitteli myös Jörn Donnerin idean pohjalta vuonna 2007 valmistunut elokuva Raja 1918, jonka päähenkilön esikuva oli rajamaan komendantti Kai Donner. Elokuvan ohjasi Lauri Törhönen ja tuotti Jörn Donner. Isänsä kuollessa 1935 Jörn oli kaksivuotias.

Vesi on verta sakeampaa -romaani on rakkaustarina, kolmiodraama, jonka päähenkilöt ovat venäjänjuutalainen Alexander, suomalainen Anna ja rajamaan komendantti Karl.

Kun Alexander pakenee Pietarista Rajajoen yli uimalla Suomen puolelle jääneeseen huvilaansa, häntä vastassa on nuori nainen (Anna) ase kädessä. Heidän välilleen syntyy nopeasti rakkaussuhde, jonka taustalla komendantti Karl pelaa omia pelejään. Ristiriitainen Karl on kirjan mielenkiintoisin henkilö.

Sekä todelliset että kuvitteelliset rajat kiehtovat Donneria. Karjalankannas, rajamaa, oli erityistä seutua sisällissodan jälkeen. Rajan molemmin puolin vähemmistöillä oli hankala asema, voittajat sanelivat elämän ehdot eikä hävinneiden osa ollut häävi.

Rakkaustarinan varjossa Donner kuvaa vaarallista aikaa, jota leimasivat väkivalta, pelko ja viha. Toiset tapettiin, toiset jäivät henkiin, kaikki olivat peloissaan ja rakkaudet epätoivoisia.

Donner ei ehkä ole enää parhaimmillaan intohimoisten rakkaussuhteiden kuvaajana. Annan ja Alexanderin rakkaustarinan kuvaus vaikuttaa paikoin väkinäiseltä, mutta kun kuulin, että Donner kaavailee tämänkin kirjan pohjalta elokuvaa, ymmärsin yskän. Elokuva tarvitsee rakkautta.

Huomiota kirjassa herättävät pitkät suorat lainaukset, jotka tekevät kirjasta sekavan. Donner lainaa mm. Tito Collianderin kirjaa Aarnikotka, poliitikko ja toimittaja K. N. Rantakarin päiväkirjoja Viipurista, mistä ovat myös lainaukset toimittaja Gunnar Mörnin päiväkirjasta.

Isäänsä Jörn Donner on etsinyt paitsi romaaneissaan myös muissa kirjoissaan. Hän kirjoitti taannoin erinomaisen raporttikirjan Isän jalanjäljillä, jonka lähtökohtana olivat Kai Donnerin tutkimusmatkat Siperiaan.

Kun Jörn Donner täyttää 85 vuotta, on jälleen luonteva kohta arvioida hänen pitkää uraansa. Hän on ollut elokuvaohjaaja ja elokuvabyrokraatti, näyttelijä ja kirjailija, poliitikko monessa puolueessa sekä diplomaatti ja paljon muuta. Jörn Donnerin suurin rooli on kuitenkin Jörn Donner.

Mutta ei kai Donner itseään tarkoita, kun hän kirjoittaa uudessa romaanissaan: ”Alexanderista ei tullut koskaan todella menestyksekästä millään alalla, kirjallisuuden, elokuvien, teatterin tai journalismin parissa, hän ei tuntunut kunnolla tietävän mikä oli hänen työnsä ydin. Eloonjääminen oli tärkeintä.”

Ja toisaalla: ”Katkelmat hänen elämäntarinastaan ovat kiinnostavampia kuin hänen kirjoittamansa kirjat.”

Minun silmissäni Donner on ennen kaikkea tuottelias ja kiinnostava kirjailija. Hänen tuotantonsa parhaita, parempia kuin romaanit, ovat raporttikirjat, joiden huippua edustavat raportit Tonavalta ja Berliinistä. Uudessa romaanissakin on raporttikirjan aineksia erityisesti vuoden 1918 Viipurista.

Jörn Donner on harvinainen ilmiö. Harva 85-vuotias voi sanoa niin kuin Donner, että muiden kiireiden vuoksi hän aikoo pitää seuraavaksi sapattivuoden romaanikirjailijan töistä.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu