Pohjalaisten mediakahakka?
Jaksaako joku vielä kiivailla vuoden 1918 tapahtumien, sisällissodan, nimestä? Jos jaksaa, aineksia kiistelylle tarjoaa professori Seppo Hentilä uudessa kirjassaan (Pitkät varjot – muistamisen historia ja politiikka, Siltala 2018).
Hentilän kirja on yhteenveto sisällissodan aiheuttamista jälkijäristyksistä, ja sen tilasi alun perin Kalevi Sorsa -säätiö. Tilaajalla saattaa olla jonkin verran vaikutusta kirjan painotuksiin ja näkökulmiin.
Nostan kirjasta kaksi mielenkiintoista pointtia, jotka itseäni kiinnostivat. Ensinnäkin Hentilä taustoittaa pätevästi Väinö Linnan roolia ja toiseksi hän kirjoittaa laajasti sodan nimikiistoista.
Aloitetaan vapaussodasta. Etelä-Pohjanmaalla moni saattaa kohotella kulmiaan, kun Hentilä kirjoittaa ”kuvitellusta vapaussodasta” ja ”pohjalaisten mediakahakasta”. Hentilän mielestä tammikuun lopun 1918 tapahtumista ei saa hyvällä tahdollakaan vapaussotaa.
Mannerheimkin käytti käsitettä ensimmäisen kerran vasta huhtikuun alussa Tampereen valtauksen aikoihin antamassaan päiväkäskyssä.
Saksasta tulleet jääkärit ihmettelivät helmikuussa, miten venäläiset upseerit liikkuivat Vaasassa kaupungilla muina miehinä ja heille maksettiin senaatin varoista jopa palkkaa muutaman kuukauden ajan.
Kun vapaussotaa ei saatu miekalla, se oli Hentilän mielestä tehtävä kynällä. Heti 1920-luvulla ilmestyi ”kaksi häräntappoaseen kokoista kirjasarjaa, 6486 sivua ja samma på svenska”. Miksi peräti kaksi mammuttia vapaussodasta? Taustalla olivat tsaarinupseerien ja jääkäriupseerien valtataistelu ja ristiriidat.
Väinö Linnan rooli nousi näkyvästi esille viime kuussa, kun Lasse Lehtinen ja Risto Volanen keksivät markkinoida uutta kirjaansa sillä, että Linna olisi johtanut Pohjantähdellään harhaan kokonaisen sukupolven. Ajatus kulkee niin, että Linnan takia pääasia, punaisten vallankumousyritys, unohtui, ja Linna kirjoitti torppareista eikä kaupunkilaisista.
Lehtinen ja Volanen lämmittivät uudelleen vanhan kiistan Linnan roolista. Hentilä muistuttaa, että Linnasta tehtiin jo Pohjantähti 2:n jälkeen melkein väkisin historioitsija, ja hänen tekstiään ruvettiin käymään läpi tiheällä faktakammalla.
”Linnalta riistettiin käytännössä taiteilijan vapaus, kun hänen kirjastaan etsittiin detaljivirheitä ikään kuin arvioitavana olisi ollut akateeminen opinnäyte. Yhtä tiukkaa totuudellisuutta ei ole Suomessa vaadittu yhdeltäkään toiselta kaunokirjalliselta esitykseltä.”
Hentilä myöntää, ettei Linna itsekään ollut syytön kirjailijan ja historioitsijan roolien sekoittumiseen. Kiistojen tiimellyksessä Linna heitti kerran, että ”historiankirjoitus on useimmiten pelkkää historian pahoinpitelyä”.
Oman lusikkansa soppaan pani presidentti Kekkonen, joka asettui Linnan puolelle. Väinö Linnasta tehtiin tieteen akateemikko 60-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1980. Linna on ainoa tieteen akateemikoksi nimitetty henkilö, jolla ei ole ollut merkittävää tieteellistä uraa eikä edes akateemista koulutusta.
On kyllä erikoista, että juuri Linnan olisi pitänyt kirjoittaa koko maailmanhistoria kaikkien mahdollisten väestöryhmien kannalta.
Kukaan ei ollut kirjoittanut toisesta maailmansodasta suomalaisen konekiväärikomppanian silmin ennen Linnaa. No eikös syntynyt valituksia siitä, että poliitikkoja, lottia tai edes kenraaleja ei ole käsitelty täydellisesti.
Kuka suomalaisen romaanitaiteen ystävä, joka ei itse kuulunut pirkanmaalaiseen torpparisukuun, tunsi 50-luvun lopussa, ennen Pohjantähteä, vuoden 1918 tapahtumat tästä näkökulmasta?
Ilmoita asiaton viesti
”… valituksia siitä, että poliitikkoja, lottia tai edes kenraaleja ei ole käsitelty…”
– Väinö Linna oli selvästi joutunut ns. whataboutistien maalitauluksi.
Ilmoita asiaton viesti