Halsuan pappilasta punaisten ministeriksi

Lyseolainen Kyösti Kallio, myöhemmin tasavallan presidentti, kirjoitti Oulussa muistikirjaansa Hilja Pärssisestä (Lindgren), joka myös kävi koulua Oulussa: ”Vartalo paksu. Muodoltaan lihava. Rusakat silmät, musta tukka. Luonne peräti iloinen. Aina ensimmäisenä ryhtymässä johonkin uuteen puuhaan. Sangen tunteellinen ja kuumaverinen.”

Nämä Kyösti Kallion tarkat havainnot on kirjattu laajaan elämäkertaan, joka on juuri julkaistu Hilja Pärssisestä (Marjaliisa Hentilä-Matti Kalliokoski-Armi Viita: Uuden ajan nainen – Hilja Pärssisen elämä, Siltala 2018).

Hilja Pärssinen (1876-1935) syntyi papin perheeseen pienessä keskipohjalaisessa Halsuan pitäjässä. Jos joku olisi Halsualla ennustanut, että papin tytöstä tulee merkittävä työväenliikkeen poliitikko ja vallankumouksellinen, ennustajaa olisi pidetty mielipuolena. Halsualla ei haihateltu vallankumouksesta.

Papin tyttären tie vei kuitenkin opettajan työn ja Viipurin kautta politiikkaan. Hän kuului siihen maailman ja Suomen ensimmäisten naiskansanedustajien joukkoon, joka valittiin 1907 eduskuntaan. Kirjan tekijät pitävät Hilja Pärssistä myös Suomen historian ensimmäisenä naisministerinä, vaikka virallisesti titteli menee Miina Sillanpäälle, Tannerin hallituksen sosiaaliministerille.

Kun Pärssinen valittiin 8.3.1918 punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan sosiaaliasioiden osaston valtuutetuksi, sosiaaliministeriksi, se tarkoitti kirjan muotoilun mukaan sitä, että ”ensimmäistä kertaa Suomen historiassa nainen valittiin ministeritason tehtäviin”.

Kyse oli kapinahallituksesta, joten Pärssisen ministeriys ei tilastoissa näy. Samaan aikaan Pärssisen kanssa kapinahallitukseen valittiin toinenkin nainen, Hanna Karhinen.

Valinnan hetkellä naisilla ei ilmeisesti ollut tietoa, että 3. maaliskuuta rauhansopimuksessa Saksan kanssa Venäjä lopetti punaisten auttamisen ja sinetöi heidän tappionsa.

Punaisten tappio sinetöi myös Hilja Pärssisen kohtalon. Hän pakeni miehensä Jaakon kanssa Neuvosto-Venäjälle, missä kaikki meni pieleen. He yrittivät Siperiaan ja sitä kautta Tyynellemerelle, oleskelivat Moskovassa ja Pietarissa, Udmurtiassa ja Volgan rannalla. Välit muihin suomalaisiin olivat katkenneet ja suhteet venäläisiin viileät.

Puolentoista vuoden epätoivoinen pakomatka päätyi lopulta Tallinnan kautta Helsinkiin ja suoraan poliisin kuulusteluihin. Hilja Pärssinen oli ensimmäinen kansanvaltuuskunnan jäsen, joka oli syytettynä valkoisessa Suomessa. Henki säilyi, vapaus meni.

Pärssinen tuomittiin valtiopetoksesta 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Kun hän oli kärsinyt rangaistuksensa, hänet valittiin jälleen eduskuntaan sosiaalidemokraattien listoilta. Pesäeron kommunisteihin hän oli tehnyt jo aiemmin.

Hilja Pärssinen ajoi eduskunnassa erityisesti sosiaalisia uudistuksia, joista monet toteutuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Siinä suhteessa hän oli aikaansa edellä.

Pärssinen oli hyvä kirjoittaja ja puhuja, jolla oli ”mainio suuvärkki”. Hänen kansainväliset yhteytensä olivat ainutlaatuiset. Silti hän on jäänyt jotenkin pimentoon. Hän ei koulutettuna naisena istunut palvelijattarien ja pyykkärien hallitsemaan työläisnaisten imagoon.

Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä Pärssiseen suhtauduttiin varauksellisesti. Suhtautumiseen vaikutti Väinö Tannerin mukaan se, että Pärssinen oli ”haihatteleva ja toisinaan oikuttelevakin”.

Uuden ajan nainen on pätevästi kirjoitettu elämäkerta, joka sisältää kiinnostavaa tietoa sekä Pärssisen yhteiskunnallisesta toiminnasta että hänen yksityiselämästään.

Pärssisen elämän mielenkiintoisin vaihe, puolentoista vuoden aika Neuvosto-Venäjällä, herättää kuitenkin paljon kysymyksiä. Siitä ajasta on niukasti aineistoa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu