Unohdetun kansan siivellä
Veikko Vennamo (1913-1997) loi käsitteen unohdettu kansa, toimi omien sanojensa mukaan unohdetun kansan puolesta, ja monen mielestä hän ratsasti unohdetun kansan siivellä. Tästä populismin merkkimiehestä on nyt tehty ensimmäinen poliittinen elämäkerta (Aarni Virtanen: Vennamo – Mies ja hänen puolueensa, Art House 2018).
Nuori, vähän yli kolmekymppinen Aarni Virtanen on tohtorismies, poliittisen retoriikan ja populismin tutkija, joten on luontevaa, että Veikko Vennamon puheet saavat laajan käsittelyn elämäkerrassa. Vennamo käytti värikästä kieltä eikä aina noudattanut politiikan pöytätapoja.
Vennamon puheissa toistui usein kristillisen saarnan malli. Ensin kuulija heräteltiin, sitten kovisteltiin ja lopuksi armahdettiin. Kuulija herätettiin synnintuntoon helvetin kauhuilla, peloteltiin hallituksen huonojen päätösten seurauksilla, joista Veikko Vennamon SMP pelastaisi Suomen kansan, kunhan saisi syntisten äänet vaaleissa.
Aarni Virtanen todistaa, että Vennamon retoriikka oli parhaimmillaan spontaania, oivaltavaa, intensiivistä ja melkein maanista. Hän pani rötösherroja kuriin ja haukkui seteliselkärankaiset. Uusia sanoja ja sanontoja tuli Veikon ideapajasta kuin liukuhihnalta.
Tutuiksi tulivat politiikan mädännäisyys ja pelin politiikka; rötösherrat, teoriaherrat ja puoluepamput saivat kyytiä, kun oltiin Vennamon tyyliin asialinjalla. Sanojen ilotulituksessa kuulija ei välttämättä huomannut, että ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ei Vennamo kovassa vauhdissa useinkaan ehtinyt esittää.
Aarni Virtanen on tehnyt Vennamosta tasapainoisen elämäkerran, kun ottaa huomioon, että hän on syntynyt vasta vuonna 1985, joten omia kokemuksia Vennamosta hänellä ei juuri ole. Virtanen ei ollut vielä syntynytkään, kun Vennamo oli menestyksensä huipulla 1970-luvulla.
Pikkutarkkaa lukijaa hieman harmittavat kirjan muutamat huolimattomuudet. Rafael Paasiosta on pari kertaa tullut Pertti Paasio, Ville Pessistä Yrjö Pessi. Taistolaisten Tiedonantaja-lehden historiasta Virtanen antaa harhaanjohtavaa tietoa.
Virtanen olisi voinut rohkeammin esittää myös omia arvioita Vennamosta. Hän turvautuu tarpeettomasti auktoriteetteihin aina Lasse Lehtisestä Risto Uimoseen asti sellaisissakin itsestään selvissä asioissa, jotka eivät ulkopuolisen auktoriteetin vahvistusta kaipaa.
Vennamon persoonan syvälliseen arviointiin taas ei historiantutkijan pätevyys taida riittää. Siihen olisi tarvittu psykiatria, lääkäriä tai jotakin muuta ihmismielen insinööriä.
Aarni Virtasen ansioksi laskettakoon se, että hän pystyy suhtautumaan Vennamoon kylmän viileästi asialinjalla. Kirja ei ole Vennamon puolesta eikä Vennamoa vastaan. Tohtori Virtasen Vennamo ei ole kelmi eikä sankari, vaan merkittävä suomalainen poliitikko.
Veikko Vennamon oppipoikana Timo Soini turvasi hänkin raamatullisiin sananparsiin: Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Omista joukoista nousi uusi Mestari panemaan täytäntöön raamatun jakeen: karsikaa puusta mädät oksat jotta terveet voivat kukoistaa. Kansan syviä rivejä edustava puolue hajotettiin, jotta jotkut Srömsössä voisivat tuntea olevansa valituista valituimpia.
Ilmoita asiaton viesti
70-luvulla Vennamo oli oikeastaan ainoa ”taho”, joka tarjosi vaihtoehdon kekkoslaisuudelle. Itse asiassa koko puolue oli perustettu siksi, että Vennamo oli suuttunut Kekkoselle sen jälkeen, kun tämä oli valittu ensimmäisen kerran presidentiksi. Kekkonen ei nimittäin hyysännyt Vennamoa, tuota hänen puolestaan rajusti kampanjoinutta puoluetoveriaan, vaan jostain syystä suitsi hänet paitsioon.
SMP oli siis ennen kaikkea kekkosvastaisuutta edustava voima, joka naamioi todellisen olemuksensa unohdetun kansan puolustamiseen ja vallalla olleen ”tapa talonpoika päivässä” -linjan vastustamiseen. Vennamo itse oli omaa sukuaan Fennander, Munkkiniemessä asusteleva lakitieteen lisensiaatti, mutta puolueen muiksi mannekiineiksi hän kelpuutti lähinnä takametsien miehiä, joilta ei ”D” luonnistunut.
Leipäviraltaan Vennamo oli ollut aiemmin tullihallituksen pääjohtaja. Tähän liittyykin huvittava episodi eduskunnasta, jossa Lasse Lehtinen piti puhetta. Vennamo oli huutanut väliin: ”Tuo farisealaista tekstiä!”. Puhuja totesi: ”En tiedä on täällä fariseuksia läsnä, mutta yksi entinen publikaani näyttää kyllä olevan.”
En ole kyseistä kirjaa lukenut ja jo nuo mainitsemasi ”pikkuvirheet” saivat minut epäilemään kirjan tasoa. Olen aikoinaan lukenut Vennamon omat muistelmat ja se oli nautittavaa luettavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tainnut Vennamo olla Tullihallituksen pääjohtaja, tullineuvos kyllä. Vai olenko väärässä?
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Wikissä sanotaan: ”Tullihallituksen tili- ja talousosaston päällikkönä sekä tullineuvoksena 1960–1980”
Sorry, pieni epätäsmällisyys!
Ilmoita asiaton viesti
Pääsin 16 vuotta täyttäneenä Ylä-Savosta muuttaneena lähetin vakinaiseen virkaan Maataloushallitukseen Marian- ja Liisankadun kulmataloon. Sen kerrottiin toimineen Bobrikoffin hallintopalatsina.
Viereisessä talossa piti majaa Asutushallitus, aikaisemmalta nimeltään wikipedian mukaan Maatalousministeriön asutusasiainosasto. Siellä Veikko Vennamo oli sodan jälkeen ylijohtajana järjestellyt Karjalan evakoiden asioita luoden pohjaa poliittiselle nousulleen etenkin Ylä-Savossa.
Minunkin luokalla kansakoulussa Sonkajärvellä oli pari evakkolasta. Kirkonylälle rakennettiin ortodoksinen tsasouna. Iisalmessa toimii yhä Evakko-keskus.
Lopuksi sopinee pari ilmoitusta roomalaisen katukahvilan terassilta. Kaunis kevät on täällä tänään. Viikon päästä taas ”älyn aatelin” Kirkkonummella.:
– Aatelinen kansanedustaja Anders Adlercreutz Kirkkonummelta tiedottaa käyneensä pääsiäispyhinä kylässä Metsälän pakolaiskeskuksessa.
– Timo Soini ei lähde pankinjohtajaksi Lontooseen.
– Erkki Tuomiojan mukaan talouden asiantuntijat Yle:ssä tulevat Nordeasta tai Suomen Yrittäjistä.
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran on kiinnostus herännyt puheena olevaan kirjaan, että käyn kirjastossa kysymässä sitä, kunhan sinne ehdin.
Ilmoita asiaton viesti
Lukeminen kannattaa lähes aina.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, mutta kyllä monia teoksia kannattaa lukea erittäin kriittisin mielin. Saas nähdä onko tämä teos sellainen?
Luen paljon ja harvan kirjan olen jättänyt kesken. Tosin valitsen luettavani harkiten.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipediasta katsoin aatelin meiningeistä. Virallisestihan etuoikeudet on valistuksen hengessä länsimaista lakkautettu, mutta todettakoon sotilassäädyn toimineen aatelin läheisimpänä kumppanina, ja omistusarvojen periytyneen ns. senioriteettiperiaatteen mukaan vanhimmalle pojalle.
Vennamolaisuutta on tunnetusti aina johdettu edestä päin yhden miehen showna, mutta tulipa vaan mieleen vertailuna Juha Sipilän isänkin olevan lestadiolainen, Antti Rinteen isän tunnettu demari, samoin Jutta Urpilaisen ja Antti Lindtmanin, sdp:n puoluesihteeri Anton Rönnholmin sekä isä että ukki olivat demareita, Erkki Tuomioja on a-sarjan mediavaikuttaja kolmannessa polvessa, sekä useat etenkin keskustassa vähintään opettajaperheessä kasvaneita.
Eipä ihme jos suomalainen politiikka tuntuu junnaavan vanhoilla raiteilla!
PS. kirjoittelen epäitalialaisittain Mc Donald’silla Roomassa johtuen jenkkifirman tarjoamista hyvistä wifi-yhteyksistä.
Ilmoita asiaton viesti
Vennamolaisuus syntyi kahden vahvan miehen jännitteestä – Kekkosen ja Vennamon välisistä energiapurkauksista.
Ensimmäinen merkki Urho Kekkosen ja Veikko Vennamon välien katkeamisesta tuli esiin jo samana iltana, kun Kekkonen valittiin presidentiksi helmikuussa 1956. Näin kertoo tohtori Seppo Keränen kirjassaan.
Keräsen mukaan Vennamo järkyttyi, kun hän ei saanutkaan kutsua Kekkosen voitonjuhliin Kesärantaan. Sinne oli kutsuttu Kekkosen muut valitsijamiehet, tukimiehet ja ystävät.
Ilmoita asiaton viesti
Vennamo kirjoitti jo 80-luvulla muistelmissaan tuosta samasta asiasta ja itse asiassa se oli juurikin se syy seuraavien vuosikymmenten välirikkoon ja siihen, että Vennamo keskittyi myöhemmällä urallaan lähinnä taisteluun Kekkosta vastaan. Siinä sivussa perustettiin alustaksi myös SMP.
Kirjassa kävi myös ilmi, että Pekka poika oli todennut isälleen jossain vaiheessa, että ”minä olisin vain mennyt sinne juhlaan ja ihmetellyt, että kutsuni oli kadonnut”.
Ilmoita asiaton viesti
Vennamon välit maalaisliittoon ja Kekkoseen olivat jännittyneet jo ennen 1956 presidentinvaalejakin, ehkä jo vuodesta 1953. Osittain siksi Kekkonen otti 1954 Vennamon hallitukseen toiseksi valtiovarainministeriksi, jotta Veikko olisi pysynyt paremmin ruodussa.
Ilmoita asiaton viesti
Vennamo oli kuin raikas tuulahdus silloisessa kirkkomaisessa ummehtuneessa poliittisessa kartassa.
Hänen osallistumisiaan TV-väittelyihin keräännyttiin seuraamaan kuin suurta sirkustapahtumaa ja tuuletusta sanan säilällä saatiin aina. Poika eri tyyppisenä perillisenä onnistui tuhoamaan isän poliittisen työn.
Vennamo on luultavasti ollut Soinin idoli ja esikuva, ja niin loppuu veto hänestäkin. Valta turmelee.
Ilmoita asiaton viesti
Jotakin piiloteltavaa voi Sitran kassassa olla, koska Timo Soini -ajattelun aatelinen- sitä niin kovin innokkaasti suojelee.
Sitra peruutti yritystukiseminaarinsa metsäteollisuuden edustajan ilmoitettua esteestä, kirjoittaa HS tänään.
Puolustusvoimain entinen komentaja Ari Puheloinen istuu UPM:n hallituksessa, Nordean toimitusjohtaja Casper von Koskullia sanotaan aateliseksi, ja Björn Wahlroos omistaa Armfeldtin aatelisen säätyläiskartanon Halikossa jne.
Pitääpä tarkistaa mitä wikipedia kertoo aatelista.
Ilmoita asiaton viesti
Kansa ei nykyään enää pääse unohtumaan, kun on kaikissa vaaleissa pääosassa. Blogisti moittii kirjassa olevia virheitä- sellaiset saattavat kuitenkin olla tahallisia tai tahattomia tyylikeinoja kirjailijan taholta- kaikki fakta ei aina ole kaikille samalla tavalla faktaa. Hieno esille tuotto yhdestä maamme merkkihenkilöistä kansan nostattamisessa. ”Kyllä kansa tietää!”
Ilmoita asiaton viesti
Nimivirheet tuskin ovat tyylikeino.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjailijana tiedän, että voivat olla, mutta voi se niinkin olla, että eivät ole joskus. Taitaa mennä metafysiikan puolelle.
Ilmoita asiaton viesti