Jätkä, jytky ja hillotolppa

Kun perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini pilkkaa huutonaurun säestyksellä miehiä, jotka ovat julistautuneet feministeiksi, ollaan hänen johtamansa puolueen ytimessä: ”Jos kaveri julistautuu äijäfeministiksi, niin sen jälkeen meikäläinen menee kaksinkerroin ja kuolee nauruun.”

Lainaus on populismin tutkijoiden uudesta kirjasta (Emilia Palonen & Tuija Saresma (toim.): Jätkät & Jytkyt – Perussuomalaiset ja populismin retoriikka, Vastapaino), joka keskittyy Timo Soinin aikaan perussuomalaisten puheenjohtajana (1997-2017). Se oli jätkien ja jytkyjen aikaa, joka huipentui siihen, kun Soini sai oman hillotolppansa, ministerin salkun.

Soinin menestyksen kulmakivi oli esiintyminen, miehinen kukkoilu: ”Puolueen menestyksen ydin on kieli, jota käytän”, Soini rehvasteli. Kukkoilun aika on kuitenkin ohi; nyt vanhat perussuomalaiset pilkkaavat petturi-Soinia.

Tutkijoiden kirjaa lukee tietysti ajankohtaista taustaa vasten ja vertailee Soinia sekä perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa. Heissä ei ole paljon yhteistä. Soini on tutkijoidenkin mielestä lähes kaikkea sitä, mitä Halla-aho ei ole.

Jo miesten ulkoinen olemus on täysin erilainen. Halla-aho on Soinin vastakohta: hoikka, kaljuuntunut tohtorismies, joka tuskin nimittää itseään jätkäksi.

Halla-aho ei kalastele suosiota vitseillä Soinin tapaan. Tutkijoiden mielestä Halla-ahon puhetapa viittaa pikemminkin seurueen sarkastiseen ilonpilaajaan. Halla-aho ei luonutkaan mainettaan huulenheitolla vaan kirjoittamalla blogeja.

Perussuomalaisten profiili muuttui Halla-ahon valinnan jälkeen kertaheitolla. Puoluetoimistossa jätkän roolia vetää sentään vielä vanhasta muistista Matti Putkonen.

Jätkät & Jytkyt sisältää paljon teoreettista taustaa populismista, mutta herkullisia helmiä ovat käytännön esimerkit siitä, miten Timo Soini nousi politiikan huipulle. Itse Soini kertoo mielellään oman tarinansa uskonnolliseen tyyliin: johtajuus on saatu kärsimyksen kautta.

Pitkän tien Soini onkin kulkenut eikä alku suinkaan sujunut kuin tanssi. Monet temput tarvittiin menestyksen tiellä.

Pikkuhiljaa Soini koki muodonmuutoksen. Laihasta nuorukaisesta kasvoi leveässä äijähaara-asennossa poseeraava, hekotteleva ja tukeva kansanmies. Minä-sana toistui puheissa solkenaan.

Soini veti päälleen jätkän ja supliikkimiehen kristillisellä vakaumuksella vuoratun manttelin, niin kuin kirjassa kuvataan. Todellisuudessa Soini on espoolainen maisteri.

Soinin otsaan lyötiin petturin leima, kun hän erosi puolueesta Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan jälkeen. Puolue meni, hillotolppa jäi ja syntyi väkinäinen sininen unelma.

Kun puhutaan Soinin populismista, ei voi unohtaa uskonnollista retoriikkaa, Kaanaan kieltä. Soini käyttää raamatullisia ilmauksia, järjestää rukousaamiaisia Amerikan malliin ja on tuonut muutenkin uskontoa uudella tavalla politiikkaan.

Katolisen Soinin käyttämä julkinen rukoilu ja toistuva armosta puhuminen ovatkin lähempänä amerikkalaista tyyliä kuin perinteistä luterilaista kristillisyyttä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Populisti-Soinin poliittiset juhlatkin alkavat olla ohi. Hauskaa oli niin kauan kuin juhlia kesti.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu