Vantaa kuin tyylitön sukulainen

Vantaa on kasvanut sellaisiin mittoihin, että se kelpaa jo rikosromaanin aiheeksi (J.P. Pulkkinen: Sinisiipi, Teos 2018). Kirjaan lainattu kuviteltu iltapäivälehden otsikko kiteyttää hyvin, mistä on kysymys: Palkkamurhia ja lahjontaa – kuolleen rakennuspomon uskomaton elämä.

Kirjallaan Pulkkinen aloittaa kolmiosaiseksi suunnitellun Vantaa-sarjan vakuuttavasti. Sinisiipi kohoaa reippaasti viime aikoina julkaistujen rikosromaanien parhaimmistoon. Ja vaikka kyseessä on rikosromaani, se on myös osuva kuvaus siitä, millaisia lieveilmiöitä nopeasti kasvavan kaupungin kehitykseen liittyy.

Pulkkinen on siepannut kirjaansa Vantaan elinkeinojohtajan taannoin lausuman viisauden, jonka mukaan Vantaa on tuomittu kasvuun. Viime vuosikymmeninä kasvua onkin riittänyt.

Vanha poliisimies muistelee kirjassa, miten Vantaa oli vielä vähän aikaa sitten rauhallinen maalaispitäjä. ”Sitten ahneus iski. Ei silloin kaupunkia rakennettu. Rakennettiin, mitä sodankäyneet miehet osasi metsiin rakentaa, bunkkereita ja korsuja.”

Sinisiiven pääosassa on Vantaa, joka monien helsinkiläisten mielestä on kuin tyylitön ja vähän tyhmä sukulainen. Vantaata vähätteleville helsinkiläisille Pulkkinen huomauttaa kustantajan haastattelussa, että Vantaa on 600 vuotta sitten syntynyt paikkakunta, jonka kylkeen kasvoi Helsinki-niminen naapuri.

Yksi Sinisiiven päähenkilöistä taas määrittelee kaupungin näin: ”Vantaa on niin kuin kuolema. Ensin sen kieltää. Sitten tulee viha, sitten alkaa käydä kauppaa. Sen jälkeen tulee masennus. Lopuksi sen hyväksyy.”

Vantaan olemusta selvitellään pitkin matkaa murhatutkimusten ohessa. Paljon ajetaan autoilla ja moottoripyörällä. Samalla tulevat tutuiksi Vantaan eri alueet, joiden nimet Pulkkisen mielestä kajahtavat jylhästi: Keimola, Kivistö, Kannisto, Tikkurila, Ruskeasanta, Korso, Hakunila, Vantaanpuisto ja Kallisto, joka on kirjailijan oma luomus.

On vuosi 2010 ja erään rakennustyömaan purkualueelta löytyy nuoren naisen ruumis. Pikkuhiljaa käy ilmi, mikä on rakennusfirmojen, poliitikkojen, median ja poliisin rooli rikoksen peittelyssä. Vantaalla kaikki tuntevat toisensa, myös rosvot ja poliisit.

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Timo ja Leo, lapsuuden ystävät. Timosta tuli poliisi, Leosta juristi ja rakennusfirman pomo. Timo tiivistää: ”Leolla on Vantaa, mutta minulla on Vantaan sielu.”

Timo saa työparikseen nuoren naispoliisin, Liina Vahteran, joka nousee vaikeuksien kautta lopussa päärooliin. Loppuhuipennus on kirjoitettu kuin suoraan elokuvan käsikirjoitukseksi.

Joku saattaa kysyä, mitä tarkoittaa kirjan nimi. Sinisiipi on perhoslaji, jonka toukkien on pakko päästä muurahaispesään, muuten ne kuolevat. Muurahaispesässä sinisiiven toukka alkaa syödä muurahaisten toukkia. Perhosen toukat tavallaan lahjovat muurahaiset; toukat erittävät sellaista herkkua, että muurahaiset ovat tyytyväisiä.

Kirjassa esitetäänkin ajatus, että Vantaan vaakunaan sopisi nykyisen lohenpyrstön sijaan paljon paremmin sinisiipi.

Oman näppituntumani mukaan Vantaa ei ole useinkaan päässyt romaanien aiheeksi. Jo oli aikakin. Pulkkinen kirjoittaa Vantaan komeasti Suomen kirjalliselle kartalle.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu