Jalkapallohullujen juhlaviikot
Jalkapallohullujen juhlaviikot alkavat ensi viikolla. Venäjällä järjestettävää MM-turnausta seurataan kaikkialla maailmassa. Kyseessä on maailman suosituin urheilutapahtuma. Ja vaikka Suomi ei mukana olekaan, innostus meilläkin on valtava.
Eräänlaisen ennätyksen tekee Yleisradio, joka pohjustaa MM-kisoja 24 tunnin suoralla erikoislähetyksellä, joka alkaa Yle Puheen kanavalla tänään lauantaina (9.6.) klo 12. Puhetta futiksesta tulee yötä päivää: https://yle.fi/urheilu/3-10241138 Meniköhän vähän överiksi?
Itse tyydyn hieman vaatimattomampaan pohjustukseen; luin tietokirjan MM-kisojen historiasta (Luciano Wernicke: Jalkapallon MM-kisojen merkillinen historia – Peliä kentällä ja kabineteissa 1930-2014, Minerva 2018).
MM-turnauksia on järjestetty neljän vuoden välein vuodesta 1930 lähtien. Toisen maailmansodan takia kisojen järjestämisessä oli 12 vuoden tauko 1938-1950.
Kisojen historia on täynnä merkillisyyksiä, erikoisia episodeja. Argentiinalainen Wernicke painottaa kirjassaan jalkapallon inhimillisiä puolia. Hauskoja ja yllättäviä tapahtumia onkin kirjattu niin runsaasti, että kirja alkaa loppua kohti muistuttaa yhä enemmän puuduttavaa luetteloa.
Ensimmäiset MM-kisat Montevideossa, Uruguayssa olivat nykymittapuun mukaan vielä amatöörien puuhastelua. Mukana oli vain 13 maata, yhdeksän Amerikasta ja neljä Euroopasta.
Otetaan esimerkiksi Jugoslavian joukkue. Se saapui hyvissä ajoin Montevideoon, missä ihmeteltiin, ettei joukkue harjoitellut kertaakaan kisakaupungissa. Jugoslavian valmentajalla oli selitys valmiina:
”Emme ole ammattilaisia, joten ei meidän tarvitse uhrautua. Kaikki pojat kapinoivat harjoittelemista vastaan. Ei meidän pelimme juuri muuttuisi muutamasta pallon potkaisusta tai punnerruksesta, parhaimmillaankin se vain kohottaisi vähän kuntoamme.”
Jugoslaavien taktiikka puri, sillä he voittivat ensimmäisessä ottelussa Brasilian 2-1, toisessa Bolivian 4-0, mutta välierissä tuli tappio tulevalle maailmanmestarille, Uruguaylle 1-6.
Jalkapallosta kehittyi vuosien mittaan miljardibisnes, jota alkoivat varjostaa korruptio ja vilunkipeli. Kirjan kirjoittaja ei ole kuitenkaan menettänyt toivoaan reilusta pelistä. Hän kirjoittaa, että kaikkia otteluita ei sentään käsikirjoiteta etukäteen eikä korruptio pääse aina myrkyttämään ”intohimoa, rakkautta ja jaloutta”.
Jalosta toiminnasta on lukuisia esimerkkejä: eräs pelaaja halusi jatkaa pelaamista luun murtumisesta huolimatta, toinen kuoli mieluummin kuin tarjoutui natsipropagandan palvelukseen, kolmas jatkoi pelaamista, vaikka sai täydessä vauhdissa sydäninfarktin, neljäs murhattiin, koska hän vannoi rehellisyyttään senkin jälkeen, kun oli tehnyt oman maalin.
Pallo on kirjailijan juhlallisen tulkinnan mukaan puhallettu täyteen arvokkuutta, jota ei myydä mistään hinnasta. Jalkapallo on vakavaa leikkiä.
Kirjassa kuvataan hyvin, miten joukkueet eivät enää jätä mitään sattuman varaan MM-turnauksissa. Hyvä esimerkki on ruoka- ja juomahuolto. Kaikilla joukkueilla on yleensä omat eväät mukana. Kokit ovat huippuluokkaa.
Ranskan joukkue toi jo Englannin MM-kisoihin 1966 mukanaan tuhat pulloa viiniä, mikä lienee ollut niiden kisojen ennätys. Taakse jäivät Argentiina, Espanja ja Portugali. Kun Ranska järjesti kisat 1998, Italia ei luottanut Ranskan maineikkaaseen keittiöön vaan toi maahan rekka-auton, jonka lastina oli mm. 1300 kiloa pastaa, 300 kiloa parmesaania, 500 kiloa tomaatteja, lähes sata 12-kiloista parmankinkkua, 120 litraa oliiviöljyä, 5000 litraa mineraalivettä, 400 litraa viiniä…
Kirjailija Wernicke vyöryttää lukijan eteen sellaisen määrän nippelitietoa, että kaikkea ei yhdellä istumalla jaksa oikein sulattaa. Tietokilpailuja harrastaville kirja on kuitenkin aarreaitta: hyviä kysymyksiä urheilutietäjien vastattavaksi voi tekstistä poimia pilvin pimein.
Toivon, että bloggaaja osallistuu Petteri Ritalan lanseeraamaan kisaveikkaukseen, joka on tähän mennessä motivoinut kovin harvoja kommentoimaan ja ennustamaan!
Kirja-arvioon totean tällä kertaa vain sen, että tekijänimi Luciano Wernicke koostuu italialaisesta ja saksalaisesta osasta, ja sellaisena esimerkkinä se edustaa todella merkittävää osaa eurooppalaisesta jalkapalloperheestä.
Ilmoita asiaton viesti
Veikkauksen takaraja näköjään 14.6. Täytyy vielä tarkkailla tilannetta ennen voittajan veikkausta.
Ilmoita asiaton viesti
Jossain väitettiin, että ainoa kerta, kun amatöörijoukkue on voittanut MM-kultaa, oli Saksan voitto 1954. Toisaalta wikipedian mukaan Uruguayhin perustettiin amattilaisliiga vasta 1932, joten tiedäpä tuosta.
Ilmoita asiaton viesti
Yksioikoisuudessani olen tyystin hylännyt jalkapallon, en katsele enkä kuuntele. Syy moiseen on FIFA ja raha. Päätöksenteko jalkapallossa tapahtuu vain ja ainoastaan rahan ehdoilla. Näkyy jopa niin että pieniä yksityiskohtia myöden määrätään millaisia tulee olla pyhätöiden joissa merkittäviä ootteluja saa pelata, tulee kalliiksi veronmaksajille. Jalkapallossa ärsyttää sekin että vaikka on koukkuelaji niin medioissa tilaa saavat vain tähdet.
Ikäännkuin suolaa haavoihin sitten vielä tämä että jo kevyellä renkuttavalla musiikilla pilattu radio PUHE on paljolti uhrattu jalkapallolle.
Ilmoita asiaton viesti
Jotain se Fifa tekee oikein, kun noin tylsästä lajista on saatu rakennettua maailman suurin urheiluspektaakkeli. Katsojat elävät mukana ja hullaantuvat vaikka pelissä tehtäisiin vain yksi maali, tai ei yhtään. ”Kato toi harhautti!”
Kirsikkana kakun päällä kaikki näyttelemiset ja ajanpeluu kun kello ei mittaa tehokasta peliaikaa.
Myös Suomen potkupalloliitto tekee onnistunutta pr-työtä. Koskaan ei miesten joukkue ole arvokisoihin pääsyt ja jostain syystä jokaisen karsinnan alussa onnistutaan hype luomaan: Jospa nyt, tällä kertaa kyllä, ai-jai vähän tuli paha lohko mutta kunhan Saksa voitetaan kotona ja vieraspelit tasan niin kyllä mahdollisuudet aina on. No hävittiin Luxemburgille mutta nyt on hyvä rakentaa joukkuetta seuraavia karsintoja varten.
Jos korisottelussa tehdään yhteensä 160 pistettä, se tarkoittaa yksinkertaistettuna että yleisölle tarjoillaan onnistunut koriinuponnut suoritus keskimäärin melkein puolen minuutin välein. Futiksessa sellaista ei välttämättä tule puoleentoista tuntiin.
Ilmoita asiaton viesti
Koriin uponnutta suoritusta saat tietysti odottaa vieläkin kauemmin futiksesssa. 🙂
Huippu-urheilu, samoin kuin se kuka mistäkin lajista tykkää, on tietysti yhdentekevää, mutta sanonpa sellaisen yhdentekevyyden, että minusta koripallo on tylsää paljolti juuri siksi, että niitä koreja tulee koko ajan sinne ja tänne, ja sitten vain katsotaan kummalla niitä sattuu olemaan hiukan enemmän jonain määrättynä umpimähkäisenä ajanhetkenä.
Myös loputtomat aikalisät tekevät koriksesta tylsää katsottavaa. Ja vielä yksi tylsä piirre on se, että tietty ruumiinrakenteen ominaisuus, nimittäin pituus, on niin ratkaisevaa sen suhteen, kuka siinä pärjää. Jalkapallossa on sentään aika monenlaisia tyyppejä.
Eipä silti, seurattuani urheilua kohta 50 vuotta olen kyllästynyt melkein kaikenlaiseen penkkiurheiluun, joten en taida näitä potkupallokisojakaan viitsiä…
Ilmoita asiaton viesti
Koriksessa pisimmät tyypit ovat harvoin parhaita korintekijöitä ja eivät koskaan parhaita pelinrakentajia. Niiden yli 210-senttisten senttereiden rooli on puolustaa ja mennä levypalloihin. Petteri Koponen on ”vain” 194 ja Sasu Salin (yleensä kakkospaikan heittävä takamies) 192 cm. Jammu Wilson on 185 cm. Näille pomppuvoima ja heittotarkkuus on tärkeämpää kuin pituus.
Lauri Markkasen tyyliset pitkät pelaajat jotka osaavat myös heittää kaukaa ovat jonkinlaisia harvinaisuuksia jopa NBA:ssa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, mut esim. Maradona on 165 cm.
Ilmoita asiaton viesti
”Jotain se Fifa tekee oikein”, ja se oikeintekeminen on ennen kaikkea annostelua: MM-turnaus neljän vuoden välein tekee siitä juuri sopivan harvinaista herkkua. Olympialaisiakin on nykyään joka toinen vuosi.
Kun futismestaruudesta pelattiin Yhdysvalloissa, löytyi tv-haastatteluun amerikkalaisnainen, joka esittäytyi intohimoiseksi jalkapallofaniksi. ”Koripallossa on liian pienellä kentällä liian monta liian isoa pelaajaa”, hän tiivisti lajien eron. Ja tuon mainitsemasi ”onnistuneen suorituksen” kääntöpuolena on tietysti epäonnistunut puolustaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Myös koriksen mm-kisat on joka neljäs vuosi.
Ilmoita asiaton viesti
Siis siitä ei ole kiinni, ettei koripallo voisi olla maailman suurin urheiluspektaakkeli. On etsittävä muita eroja suhteessa futikseen… pitäisikö kenttämiehistöön lisätä maalivahti nappailemaan kiinni Kobe Bryantin ja Lauri Markkasen heittoja?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin jalkapallohulluudesta US Vapaavuoron sattuneesta syystä melkein tasan neljä vuotta sitten. Se sopii mutatis mutandis myös tähän päivään: http://timouotila.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/…
Ilmoita asiaton viesti
Luonto tikanpojan puuhun vetää, kyllä luonto panee nuoren potkimaan palloa maalia kohti. Globaaleja ihmisen kokoisia ilmiöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Paitsi esim. Amerikassa (ja Intiassa, Pakistanissa jne.)
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on tuo minun neljän vuoden takainen juttuni päivitettynä mutatis mutandis:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256643…
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin jalkapallohulluudesta US Vapaavuoron sattuneesta syystä melkein tasan neljä vuotta sitten. Se sopii mutatis mutandis myös tähän päivään: http://timouotila.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/…
Kannattaa lukea, mitä edesmennyt Niklas Herlin kirjoitti kommentissaan minun Vapaavuoro-blogiini vuonna 2014:
”Kiitos tästä blogista. Hulluna katson näitä matseja televisiosta. Mutta muu maailma ei pysädy.”
”Ainakin suomalainen media ampuu yli tässä paketissa – ja ampuu pahasti. Tässä muutama linkki, joiden mukaan suomalaisten mielestä maailmassa ei tapahdu mitään muuta.”
”Kesäksi suomalainen media on parhaine voimineen valjastettu tähän pellenumeroon, ja kovin harva kyseenalaistaa mediapanosta.”
”Tilanne on outo, mutta tilanne ei maailamssa ole yhtä outo kuin suomalainen media.”
”Ja se käsittämätön määrä painettua nelivärikuvaa hyvällä paperilla. Toimittajat, kustantajat ja muut pellet päättivät näin. Koska näin tehdään ulkomailla myös.”
Olen yhä samaa mieltä kuin Niklas Herlin vuonna 2014.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo linkki ei näytä toimivan, mutta olen samoilla linjoilla Herlin-vainajan kanssa, vaikka minäkin hänen tapaansa olen paljon tuota potkimista katsellut.
Ilmoita asiaton viesti
Olli Väisälä, #18.
Tässä on tuo linkki uudelleen:
http://timouotila.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/…
Jos se lyhenee tallennettaessa tätä kommenttia, menkää arkistoon Timo Uotilan Vapaavuoroihin ja katsokaa kirjoitusta päivämäärällä 12.6.2014. Sieltä löytyy blogi kommentteineen.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisella on intohimonsa ja kiinnostuksen kohteensa.
Sen sain havaita työpaikan kahvitauolla, kun eräs jalkapalloilija henkeen ja vereen oli taas esitelmöinyt lajistaan.
Intouduin leukailemaan, että on se kumma laji se potkupallo, kun iso lauma aikamiehiä tappelee yhdestä pallosta. Eikö jokaisella pitäisi olla oma pallo, ja eikö Matillekin pitäisi kerätä kolehti oman pallon ostoon, niin olisi onnellisempi?
Sen jälkeen en ole leukaillut jalkapalloilijoiden lähellä lajista mitään.
Tuohtumus oli sitä luokkaa, että olin syyllistynyt pyhäinhäväistykseen.
Ilmoita asiaton viesti