Pyörän selässä pitkin Eurooppaa
Kun tavallinen pulliainen siirtyy polkupyörällä paikasta toiseen, hän ei välttämättä hoksaa siinä mitään erityistä. Mutta kun professori polkee pyörällä Provencessa, Burgundissa tai Elsassissa, pyöräretkestä tulee pyhä toimitus, joka saa myyttisiä ulottuvuuksia.
Kirjallisuuden professorinakin toiminut Tarmo Kunnas, 75, on innokas pyöräilijä. Hän on pyöräillyt tuhansia kilometrejä monella vuosikymmenellä niin Suomessa kuin Keski-Euroopan vanhoissa kulttuurimaissa. Retkiensä pohjalta Kunnas on koonnut mainion matkakirjan (Tarmo Kunnas: Hyvää kotiseutua etsimässä – Eurooppalainen matkakirja, Nemo 2018).
Kotiseutu on Kunnakselle paljon enemmän kuin maantieteellinen käsite. Henkisiä kotiseutujaan hän löytää Suomen lisäksi niin Saksasta, Ranskasta kuin Italiasta. Hän ei aina osaa oikein itsekään sanoa, missä hänen henkinen kotinsa milloinkin on.
Kunnaksen kirja on pyöräilyn ja vanhan Keski-Euroopan korkea veisu. Arkinen pyöräilijä saattaa hieman kohotella kulmiaan, kun Kunnas maalailee korkealentoisesti, että moderni pyöräretki ystävien kanssa on kuin pyhiinvaellus. Matkalla Kunnas ystävineen etsii pyhyyttä, pyhiä paikkoja, jotka ovat erityislaatuisia tavalla tai toisella.
Kunnaksen pyöräretkillä on mukana aina ”eräänlainen samaani tai pyhä mies sekä vanhempia apostoleita, jotka inspiroivat muita vähemmän kokeneita vaellukseen ja joita nuoremmat opetuslapset seuraavat”. Mukana on tietysti myös naispuolisia pyhiinvaeltajia.
Pyhiinvaelluksen luonnetta retkille antaa myös se, että pyöräily vaatii ponnistusta. Mutta kun päämäärä on saavutettu, palkintona on ”kirkkoruhtinasmainen gastronominen yltäkylläisyys”. Hyvä ruoka ja laatuviinit ovat tärkeä osa pyöräretkeä.
Esimerkkinä Kunnas mainitsee Elsassissa polkemisen Pyhän Ottilian 700 metriä korkealle luostarivuorelle. Se muistuttaa konkreettisesti pyhiinvaellusta. Matkaan kuuluu kärsimystä, kilvoittelua, koettelemuksia ja lopulta vapahdus. Perillä odottaa luostari, mutta myös ravintola, hotelli ja jumalaiset maisemat.
Kun uupuneet pyöräilijät ovat saaneet ruokaa ja juomaa, ei ole harvinaista, että kaikki ateisteista agnostikkoihin kajauttavat yhdessä virren Maa on niin kaunis. ”Kaikki eivät edes tarkkaan tiedä, mikä on heidän todellinen suhteensa pyhyyteen.”
Pyöräilyretki on Kunnakselle kuin uskonnollinen kokemus. On kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Kunnas puhuu pyöräretkistä pyhinä matkoina, hän valittaa, että kristillinen perinne ei enää tarjoa syvää pyhyyden kokemusta. Kristinusko on maallistunut ja vanhuudenheikko.
Tähän on tultu: pyöräily vastaan kristinusko. Pyöräily on pyhää, kristinusko ei. Kirkko mielistelee yleistä mielipidettä ja ”kristilliseltä armeliaisuudelta puuttuu nyt pyhyydentajun ja traagisuudentunnon sille antama tuki”.
Hyvää kotiseutua etsimässä on harvinaista herkkua suomalaiselle lukijalle. Tämänkaltaisia matkakirjoja ei usein saa luettavakseen.
Kunnas pyöräilee ansiokkaasti Olavi Paavolaisen kaltaisten matkakirjailijoiden jäljillä. Minkä Kunnas ehkä tyylittelyssä häviää, sen hän asiasisällössä voittaa. Kirja on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia, mutta myös yleisiä havaintoja Euroopasta ennen ja nyt.
Kirjaa on nautinto lukea, mutta vähän minua nyppii, kun Tarmo Kunnas kirjoittaa olevansa enemmän kotiseudullaan renessanssin Roomassa kuin heränneiden Etelä-Pohjanmaalla.
Satuin kuulemaan radiosta loppupätkän yli-innostuneen Kunnaksen esitellessä pyöräilyn ihanuutta eteläisen Euroopan kirkkoteillä.
Helsingin ex-apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen hurahti hänkin vanhan Rooman kaupunkikuvaan niin perusteellisesti että piti kuuleman mukaan jokaisen kaupunkisuunnittelun kokouksen alkajaiseksi esitelmän mieliaiheestaan.
Hän on kirjoittanut erikoisesti nimetyn Mein Kamppi kirjan pääkaupungin kehityksestä.
Kirjan kantta kuvittaa Narinkkatorille tyhjästä kuin voikukkasena nousseen Kappelin kuva. Pistäytyessäni siellä parikin kertaa on jokunen turisti näppäillyt kuvia. Vartiohenkilökuntaa seisoskelee useampi jokaista varten.
Kertoneeko Kunnas vieläkö mannermaalla kirkkorakennuksissa riittää kävijöitä, vai onko elämä siirtynyt sykkimään toreille ja muualle missä kaikkialla ihmiset toisiaan tapaavatkin?
https://www.vihreatuuma.fi/906-2/
Ilmoita asiaton viesti
Huvittavaa tuo kulkumuotoon hurahtaminen! Kunnas pyöräilee, Johanna Sinisalo kävelee, Kyllikki Villa matkusti rahtilaivalla, ja moottoripyöräilyä kehuu milloin kukakin, koska ”motoristi tuntee tuoksut”.
Yle Teemalle (ke klo 21.05) ilmaantui kesän ajaksi Michael Portillo erinomaisine raportteineen Euroopan rautateiltä. Sen ohjelmasarjan perusteella juuri junamatkailu on sitä oikeaa reissaamista.
Ilmoita asiaton viesti
Läheltä pitää. Olen matkustanut junalla Jaavan poikki Jakartasta Yogiakartaan. Ainoa virhe kävi, kun tulimme illalla Jakartaan, yövyimme vain yhden yön siellä ja jatkoimme heti aamulla junalla. Olo oli hieman väsynyt, vaikka sinänsä olimme nukkuneet ihan normaalimittaisen yön. Mutta se ei riittänyt Helsinki-Amsterdam-Jakarta lennon kuittaamiseen.
Junamatkustamiseen voisi varmaan hurahtaa, jos olisi aikaa. Suosittelen herrasmiesten ja rouvasnaisten lajiksi. Bangkok – Singapore olisi varmaan aika makea.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset tästä. Kirja meni nyt lukulistalle.
Tulee hieman mieleen yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani; Lawrence Millmanin matkakirja ’Last Places. A journey in the north’. Se on sekoitus matkakirjaa, luonto- ja kulttuurikuvausta, historiaa ja henkilökohtaisia ajatuksia maailman menosta.
Mies kulkee, miten sattuu pääsemään, Norjasta Shetlantiin, Färsaarilta Islannin kautta Grönlantiin ja lopulta Labradorin niemimaalle. Tarkoituksena vierailla siellä missä turistit eivät käy. Mukanaan pelkkä tekstinkäsittelylaitteensa (lyijykynä ja vihko) ja teltta.
Ilmoita asiaton viesti