Lapin ärhäkkä puolustaja

Lapin maaherralla Uuno Hannulalla (1891-1963) taisi olla hallussaan jotakin salattavaa, tulenarkaa tietoa. Ja jos ei ollut, ainakin hän teki elämäkertansa kirjoittajien työn vaikeaksi polttamalla kahteen kertaan papereitaan.

Ensin Hannula poltti yksityisarkistonsa syksyllä 1944 Lapin sodan paineissa ja sitten jäätyään eläkkeelle maaherran virasta 1958 hän tuhosi virka-asuntonsa isossa takassa kaikki päiväkirjamerkintänsä ja henkilökohtaiset kirjeensä, ”etteivät turhaan jäisi rasittamaan sivullisten mielikuvitusta”.

Kun ottaa huomioon tuhotempaukset, professori Arvo Myllymäki on saanut aikaan kiinnostavan tietokirjan (Arvo Myllymäki: Punamultamies – Uuno Hannula lehtimiehenä, kansanedustajana ja maaherrana, BoD 2018). Perustiedot kirjan päähenkilöstä ja hänen urastaan löytyvät täältä: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uuno_Hannula

Tietokirjallaan Myllymäki haluaa nostaa Hannulan esiin unohduksesta. Myllymäki korostaa erityisesti 1930-lukua, jolloin punamultamies toimi Lapuan liikkeen tiukkana vastustajana, maalaisliiton avainpoliitikkona, opetusministerinä ja ulkopoliittisena vaikuttajana.

Itseäni kiinnosti erityisesti Myllymäen perinpohjainen kuvaus Hannulan toiminnasta Lapin puolustajana ja Lapin jälleenrakennuksen merkkimiehenä. Lapin sota oli tragedia, jossa Hannula kirjan mukaan säilytti henkensä niukin naukin.

Kemissä Hannulaa varoitettiin saksalaispartiosta, joka etsi häntä. Uuno pakeni Pohjolan Sanomista kattojen, solien ja vinttiluukkujen kautta ullakolle, jossa hän piileskeli, kunnes sai turvapaikan tuttavansa luota. Saksalaiset jahtasivat Hannulaa viikon tuloksetta.

Maaherrana Hannula oli Lapin jälleenrakennuksen voimamies ja alueensa ärhäkkä puolustaja. Pelkkä virkatie ei aina riittänyt temperamenttiselle miehelle. Hän käytti sumeilematta hyväkseen hyviä henkilösuhteitaan päättäjiin. Hän pommitti Helsingin herroja kirjeillä, joissa hän maanitteli ja imarteli, muistutti kalakaveruudesta ja lähetti sydämellisen tervehdyksen ”rakastettavalle puolisollesi”.

Hannulan persoona ja omaperäinen toiminta herättivät myös ristiriitoja. Myllymäki kirjoittaa, että terävä kynä, terävä kieli, laajat tiedot ja itsetietoinen käytös tekivät Hannulasta ”aikakautensa itsenäisen ratsastajan”.

Ristiriitoja kuvaa päiväkirjassaan J.K. Paasikivi, joka oli Hannulan kanssa Risto Rydin hallituksessa talvisodan aikana. Paasikivi tuskastui opetusministerin puheisiin länsiavusta: ”Hannula, kykenemätön, vähätietoinen ja itserakas, luulee tietävänsä asiat, kopea.”

Kuusi vuotta myöhemmin presidenttinä Paasikivi jo puolusti maaherra Hannulaa kommunistien hyökkäilyä vastaan ja piti tätä maalaisliiton parhaimmistoon kuuluvana miehenä.

Kun Hannula jäi eläkkeelle maaherran virasta, hän muutti Rovaniemeltä takaisin Kemiin ja ryhtyi kirjoittamaan jälleen pakinoita Pohjolan Sanomiin. Toiminnan mies väsyi vähitellen ja valitti yksinäisyyttään presidentti Kekkoselle: ”Kun on olutta, niin on ystäviä. Olen saanut tuon kokea. Olen myös havainnut, että kun olut loppuu, supistuu ystävienkin määrä jatkuvasti.”

Tänä päivänä Uuno Hannulasta muistuttaa hänen kotiseudullaan konkreettisesti Tornionjoen silta, joka jo 1930-luvulla kulki kansan suussa Hannulan siltana. Vuonna 1995 sillan nimi muutettiin myös viralliseen siltarekisteriin Hannulan sillaksi.

Perinteisten suomalaisten kustantajien varjossa julkaistaan korkeatasoisia teoksia, jotka usein jäävät vähälle huomiolle, kuten tämä Hannula-kirja. Lapin merkkimies on kirjansa ansainnut.

Kuortaneella syntynyt Arvo Myllymäki alkaa itsekin olla lappilainen merkkimies. Kun Myllymäki, 72, jäi eläkkeelle, hän muutti Muonioon ja ryhtyi kirjailijaksi. Punamultamies on jo kuudes Tampereen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessorin Muoniossa kirjoittama kirja.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu