Vihtori Kosola rahamiesten käsikassarana
Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola on päähenkilö uudessa historiallisessa romaanissa (Unto Katajamäki: Kosolan kujanjuoksu – Lapuan liike 1929-1932, Bookcover 2018). Kirja romuttaa käsityksiä Kosolasta vahvana ja karismaattisena johtajana.
Kirjailija Katajamäki, joka on koulutukseltaan historian maisteri, kuvaa romaanissa Kosolan roolia toimittaja Leo Virran näkökulmasta. Virta menee ensin töihin Ilkkaan päätoimittaja Artturi Leinosen aisapariksi ja sieltä Kosolan avustajaksi Lapuan liikkeen päämajaan.
Aluksi Kosola oli melko maltillinen, sitten hän ajelehti äkkiväärien peesissä ja joutui usein jälkijunassa ottamaan vastuun muiden aloittamista operaatioista. Hän oli oivallinen käsikassara ja keulakuva, jota Lapuan liikettä tukeneet rahamiehet käyttivät hyväkseen suurissa suunnitelmissa.
Kosola on romaanihenkilö Virran ensivaikutelman mukaan mukava, hyväntahtoinen ja lupsakka sekä tarvittaessa päättäväinen ja ärhäkkä mies. Vähitellen kuva muuttuu. Kansanjohtajan ylväs asema houkutti. Rovasti Kares julisti, että Kosola on Jumalan lähettämä johtaja.
Ei tullut Kosolasta kuitenkaan diktaattoria, Pohjolan Mussolinia. Oli eri asia johtaa valtakunnallista kansanliikettä kuin pyöriä paikallisissa tehtävissä. Vihtorin aiempi arvostus perustui vanhoihin asioihin, kuten jääkärivärväykseen. Pitkäjänteiseen poliittiseen työhön hän ei kyennyt.
Poliittisesti kokematon Kosola päästi tuhoavat voimat valloilleen. Lapuan liike ajautui laittomuuksien tielle. Henki oli kirjan mukaan se, että ”herrat panevat maalaistollot käyttämään aseita ja rupeavat sitten itse hallitsemaan”. Kun kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, Kosolaa ivattiin taitamattomaksi ja juopoksi.
Mäntsälän kapinakaan ei ollut Kosolan ideoima, mutta vastuuseen hän siitäkin joutui. Kosolan kohtelusta suivaantui myös toimittaja Virta, vaikka hän oli jo irtautunut Lapuan liikkeen aatteista.
Virran mielestä Lapuan liikettä rahoittaneet herrat yllyttivät kapinaa, diktatuuria ja jopa hyökkäystä Neuvostoliittoon, mutta vetäytyivät sivuun, kun kaikki meni pieleen. ”Mikseivät itse astuneet remmiin silloin kun oli aika!”
Romaania lukee kuin tietokirjaa. Se on uskottava ja tasapainoinen kuvaus Kosolan kujanjuoksusta, Lapuan liikkeen noususta ja tuhosta. Katajamäki kuvaa historialliset tapahtumat vakuuttavasti, mikä onkin kirjan vahva puoli.
Kirja on hyvä, mutta siitä olisi voinut tulla erinomainen. Kaunokirjallisena teoksena Kosolan kujanjuoksu jää vähän tasapaksuksi, koska Katajamäki tyytyy sovinnaisiin ratkaisuihin eikä käytä romaanikirjailijan mahdollisuuksia hyväkseen.
Kirja suorastaan huutaa uusia tulkintoja ja painotuksia. Kirjailijalla on vapaus myös yllättää lukijansa, mitä nyt ei kovin usein tapahdu.
Nuori historiantutkija Aarni Virtanen väitteli pari vuotta sitten tohtoriksi Vihtori Kosolan puheista. Väitöksen yhteydessä Virtanen sanoi, että vaikka Lapuan liikettä ja IKL:ää on tutkittu paljon, lisää selvitettävää löytyy vielä runsaasti.
Virtanen on oikeassa. En ole esimerkiksi havainnut, että Kosolasta olisi tehty kunnollista elämäkertaa. Sellaisen hän ehdottomasti ansaitsisi. Joku Teemu Keskisarjan tai Aarni Virtasen kaltainen pätevä historioitsija, jolla on luistava kynä, voisi tarttua ennakkoluulottomasti aiheeseen.
Jäi hiukan auki keitä ne ”rahaherrat” sitten olivat? Ihan nimeltä tai taholtaan? Lisäksi jäi hiukan askarruttamaan oliko tuollainen näkemys ja korostus Lapuan Liikkeen taustoista sataprosenttisen relevantti vai liittyykö siihen jonkinlaista vaemmistolaista dogmaattista oikeaoppisuutta, jollaiselta se hiukan kuulostaa?
Ilmoita asiaton viesti
Paljon jää tietysti auki, kyseessähän on kuitenkin romaani. Tärkeimmät ”rahaherrat” jotka kirjassa mainitaan, ovat tutut Rafael Haarla ja Lohjan Kalkki-Petteri Forsström. Tärkeä taustavaikuttaja oli myös yliopistomies Kai Donner.
Ilmoita asiaton viesti
OK, eli rahamiehet olivat sen ajan menestyneitä ”persuyrittäjiä”, ei niinkään ruotsinkielisen ”vanhan rahan” edustajia.
Ilmoita asiaton viesti
→ 2/JM:
Muistaakseni myös Kalkki-Petterin ja Kekkosen sukset olivat siinä määrin ristissä, ettei Kekkoselle tullut kutsua kalkkitehtaalle edes presidenttikautena.
Ilmoita asiaton viesti
Netti on todella sivistävä. Aina kohtaa ihmisiä, jotka tietävät asioista enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Kalkki-Petterin henkilöhistoria on varsin värikäs. Olkaa hyvä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Petter_Forsstr%C3%B6m
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen myös historiallista romaania ”Silmästä silmään”, jossa osa tapahtumista sijoittuu Lapualle, muistaakseni 1920-luvun alkupuolelta talvisotaan. Sitäkin voi lukea kuin tietokirjaa, mutta se on hyvin selkeästi romaani, ja erinomaisesti kirjoitettu.
Kirjailija on itse kirjoittanut romaanistaan blogiinsa, ja intouduin lukemaan sen – enkä kadu.
http://jannekuusi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuur…
Ilmoita asiaton viesti