Tyhmät ja kauniit, älykkäät ja rumat

Alma Söderhjelmin vanhempien suurperheessä lapset, joista kahdeksan oli tyttöä, jaoteltiin kahteen ryhmään. Toiset olivat tyhmiä ja kauniita, toiset älykkäitä mutta rumia. Alma kuului jälkimmäisiin, mutta jakoa hän ei pitänyt oikeudenmukaisena. ”Kauniit eivät suinkaan olleet niin tyhmiä kuin heille uskoteltiin, emmekä me älykkäät ehkä niin rumia.”

Merete Mazzarella on mennyt Alman pään sisään ja julkaissut hänestä elämäkertaromaanin (Merete Mazzarella: Alma – Edelläkävijän tarina, Tammi 2018), jossa kerrotaan myös tarina Söderhjelmien lapsista. Viimeistä vuottaan elävä 78-vuotias Alma muistelee Saltsjöbadenin sanatoriossa elämäänsä.

Viipurissa syntynyt Alma Söderhjelm (1870-1949) oli monessa asiassa edelläkävijä. Hän oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita, hän väitteli tohtoriksi ensimmäisten naisten joukossa, hänestä tuli Pohjoismaiden ensimmäinen naisdosentti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Söderhjelm väitteli tohtoriksi Ranskan historiasta. Jäätyään eläkkeelle Åbo Akademin professorin virasta hän muutti Ruotsiin, missä hän oli suosittu pakinoitsija ja kirjailija. Hän oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia Ruotsissa ja paikallisten kulttuuripiirien keskeinen hahmo.

Söderhjelm oli ennakkoluuloton ja särmikäs persoona, mikä käy hyvin ilmi Mazzarellan romaanista, jossa käytetään hyväksi Alman omia kirjeitä, päiväkirjoja ja muistelmia. Vain Alman elämän loppuajan yksityiskohdat kirjailija on sepittänyt vapaasti.

Alman särmät eivät hioutuneet vanhoilla päivilläkään. Sanatoriossa oli hänen mielestään kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka valittavat ja niitä jotka pyytelevät anteeksi olemassaoloaan:

”Inhoan yhtä paljon kumpiakin. Kuulolaitteet suhisevat, keppejä ja kainalosauvoja rämähtelee lattiaan. Eikä heistä tiedä, kuka on höperö tai kuuro ja kenen kanssa pystyy puhumaan.”

Alma Söderhjelm tunnettiin nokkelana sanailijana, Söderkelminä, joka ei yleensä jäänyt sanattomaksi. Hän muisteli tarinaa Turusta, missä hän tapasi kadulla erään tuttavansa, joka piikitteli: ”Sinä Alma näyt tosiaan päässeen pitkälle. Väitetään, että olet prinssi Vilhelmin rakastajatar.”

Vastaukseksi Alma pudisteli harmaita kiharoitaan: ”Oletpa sinä sivistymätön! Etkö tiedä, että kuninkaallisista puhuttaessa ei sanota älskarinna vaan mätress?”

Elämänsä loppuaikoina sanatoriossa Alma tunsi itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, kun vanhat ystävät olivat kuolleet. Takana olivat ajat, jolloin hän keräsi väsymättä ihmisiä ympärilleen henkevänä, innokkaana ja uteliaana. Alma Söderhjelm oli ihmisten keräilijä.

Merete Mazzarella kirjoittaa tunnetusti sujuvaa tekstiä ja kynää siivittää tässä tapauksessa se, että hän samaistuu vahvasti kirjan päähenkilöön. Hieno juttu, että Mazzarella tuo Söderhjelmin jälleen kirjallisiin parrasvaloihin. Tuskin monikaan hänestä mitään enää tietää.

Siksi olisikin ollut paikallaan, että kirjaan olisi pantu erikseen tiiviit perusfaktat Alma Söderhjelmin elämästä ja urasta. Nyt lukija joutuu hakemaan tiedot muualta. Perustiedot löytyvät esimerkiksi täältä niille, joita Alma kiinnostaa: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Alma_S%C3%B6derhjelm

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu