Mies joka rakasti uutisia
Staffan Bruun, 63, sanoi itsensä irti Hufvudstadsbladetin palveluksesta joulukuussa 2015 työskenneltyään 36 vuotta lehdessä sekä toimittajana että päällikkötehtävissä. Bruun kirjoittaa tuoreissa muistelmissaan (Staffan Bruun: Mies joka rakasti uutisia, Siltala 2018), että jäähyväiset olivat pitkät ja tuskalliset.
Tuskallista eroa edelsi 35 vuotta, jotka olivat Bruunin sanoin enimmäkseen ”kivoja, hienoja ja upeita”. Viimeistä vuotta hän ei olisi halunnut kokea. Kaikki oli surullista.
Kun lukee kuvausta siitä, miten ruotsinkielinen valtalehti ajettiin tuhon partaalle, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Muistelmakirjailijoiden tapaan Bruun on omasta mielestään yleensä oikeassa, muut väärässä.
Bruunin analyysi on terävä, hauska ja armoton. Toimittaja käy suorasukaisesti henkilöiden kimppuun niin, että moni ankkalammikon rannalla lukee hänen kirjaansa todennäköisesti korvat punaisina.
Konnia Bruun löytää lehden päällikköportaasta ja omistajan, Konstsamfundet-säätiön johdosta paljon. Suurimmat konnat hänen listallaan ovat HBL:n päätoimittajana ja kustantajana toiminut Barbro Teir, Konstsamfundetin toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh sekä säätiön puheenjohtaja Christoffer Taxell.
Työskentely Teirin johtamassa Husiksessa muistutti Bruunin mielestä hautajaisia ja Bergh toimi hautausurakoitsijana, jonka toilailut Taxell ainoana olisi voinut pysäyttää: ”Mutta hän antoi Berghin jatkaa, ja tämä antoi puolestaan Barbro Teirin riehua vapaasti kaksi vuotta.”
Tulokset tunnetaan. Lehtialan mullistuksissa HBL on menettänyt lukijoita ja levikkiä enemmän kuin useimmat muut lehdet.
Bruun saa vauhdikkaalla tyylillään monet Husiksen ns. uudistukset kuulostamaan hölmöläisten hommalta. Kun lehteä pantiin uuteen uskoon, Teir ei Bruunin mukaan piitannut sisäisestä tiedosta ja kokemuksesta, vaan kuunteli mieluummin ulkopuolisia amatöörejä.
Lehden kirjaston hävitys on kuin tarina hölmöläisten käsikirjasta. Kun Bruun kuuli vahtimestarilta, että koko toimituksen kirjasto oli heitetty jätelavalle, hän luuli juttua pilaksi. Joku johtaja saatiin selittämään, että kirjasto oli poistettu, jotta saataisiin tilaa ”viihtyisälle sopelle”. Hävisi paljon arvokkaita kirjoja ja korvaamatonta materiaalia.
Bruunin kertomukset juttumatkoiltaan vuosikymmenten varrella ovat ikään kuin lämmittelyä loppuosan tykitykselle. HBL:n lehtiuudistuksen toteuttaminen talon sisältä nähtynä on karua luettavaa.
Bruun jaksaa väsymättä korostaa lehden sisällön merkitystä, minkä digiuudistajat löivät laimin. Itse hän on harvinaiseksi käynyttä toimittajatyyppiä, joka on kiinnostunut kaikesta; ulkomaista ja politiikasta, taloudesta ja urheilusta, kulttuurista ja viihteestä, rikoksista ja rötöksistä.
Bruun on kirjoittanut lisäksi kirjoja: 13 dekkaria, kaksi romaania ja viisi tietokirjaa. Hyödyllinen toimittaja myös ruotsalaisille iltapäivälehdille (Aftonbladet, Expressen), joiden kirjeenvaihtajana hän toimi päätyönsä ohessa pitkään.
Staffan Bruun päättää kirjansa toivotaan, toivotaan -tunnelmiin. Teir on sivussa, Taxell eläkkeellä ja myös Bergh jää eläkkelle tänä vuonna. Uusien henkilöiden johdolla Konstsamfundetilla on mahdollisuus antaa sanomalehdilleen uusi alku.
Jos Staffan Bruunin teosta täällä innostuttaisiin kommentoimaan, seuraisiko siitä että saisimme nähdä kirjasta HS:n etusivun täyttävän mainoksen?
Viime syksynä muistaakseni Kjell Westön uutuudelle kävi niin, puhumattakaan tämän päivän lehdestä.
Ilmoita asiaton viesti
Staffan Bruun on ronski mies ja suorapuheinen journalisti. On helppo ymmärtää, että häntä kiukutti paperilehtien kriisi ja nettijulkaisujen kehitys, joka haittaa kaiken aikaa vanhan hyvän ajan lehtien ansaintalogiikkaa.
Näin arvioidaan Helsingin Sanomissa: ”On hyvä, että Staffan Bruunin kirja julkaistaan myös suomeksi, sillä se on ensimmäinen perusteellinen kuvaus siitä mediamaailman murroksesta, joka on ravistellut suomalaisia tiedotusvälineitä: sanomalehtiä, radiota ja televisiota. Bruun kertoo tappion päättyneestä ottelustaan sillä samalla suorasukaisella ja iskevän inhottavalla tavalla, jolla hän on aina kirjoittanut.”
Paperisen Uuden Suomen ansaintalogiikkaa kriisiytyi ratkaisevasti jo ennen nettilehtien tuloa 1990-luvun alussa. Onneksi tilalle on perustettu tämä vireä nettilehti Uusi Suomi.
Ilmoita asiaton viesti