Kun Stalin hurmasi suomalaiset
Neuvostoliiton diktaattori Stalin hurmasi syksyllä 1945 suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan, jonka jäsenet palvoivat neuvostojohtajaa melkein yhtä innostuneesti kuin nyt ylistetään rakastettua Suomen tasavallan presidenttiä.
Karismaattinen Stalin oli suomalaisten mielestä vaatimaton, hiljainen, väsynyt, levollinen, viisas, tyyni, koruton, sydämellinen, luonnollinen, asenteeton, hienostunut. Suuri ihminen. Suuri ihmisystävä. Lämmin Suomen ystävä.
Lennokas kuvaus 15-henkisen suomalaisen valtuuskunnan matkasta sisältyy uutuuskirjaan, joka kertaa Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteiden vaiheet välirauhasta 1990-luvulle (Leena Sharma: Ikuiset ystävät, SKS 2018).
Sotien jälkeen Suomi ja Neuvostoliitto joutuivat rakentamaan suhteensa uudelle pohjalle. Alkoi ”ikuisen ystävyyden” aika. Käännös vihollisista ystäviksi oli niin nopea, että moni putosi kyydistä.
Lähtökohta ystävyyden rakentamiselle ei ollut häävi. Venäläiset esitettiin sota-ajan pilapiirroksissa likaisina ja selkärangattomina pöhötauti-iivanoina, barbaareina, joita oli helppo vetää nenästä. Kärkijoukoissa venäläisiä mollasi Erkki Tantun luoma supersankari, suojeluskuntamies Rymy-Eetu, joka tainnutti hampaisiin asti aseistettuja bolševikkeja kuin tyhjää vaan.
Kauan ei nokka tuhissut sodan jälkeen, kun ”neuvostokulttuuri vyöryi rajan yli Suomeen torvet soiden ja punaliput liehuen”. Puna-armeijan 250-henkinen kuoro valloitti Kansallisteatterin jo 27.1.1945 eli samana päivänä, kun puna-armeija vapautti Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleirit.
Suomalainen kulttuurivaltuuskunta lähti vastavierailulle Neuvostoliittoon syyskuussa. Neuvostoliitto pani parastaan, kuten Sharma kirjoittaa: ”Pöydät notkuivat kaviaarista, hummerista, suussa sulavista sardiineista, tuntemattomista kala- ja lihavalmisteista, kakuista ja eksoottisista hedelmistä.”
Ei oltu köyhiä eikä kipeitä, ei muisteltu vankileirejä eikä Hertta Kuusisen sukulaisten kohtaloita Stalinin vainoissa. Hertta oli mukana matkalla.
Valtuuskunta pääsi yllättäen tapaamaan Stalinia. Suomalaiset jännittivät Moskovassa aamusta iltaan, milloin kutsu Kremliin tulisi. Heitä oli kielletty poistumasta hotellista. ”He odottivat kuin pikajuoksijat telineissään.”
Lähtö hotellista tuli myöhään illalla, kun illallinenkin oli jo syöty. Perillä Kremlissä odottivat Stalin ja Molotov. Kaikki olivat kuin tulisilla hiilillä. Kansallisteatterin johtaja Eino Kalima oli esittänyt vakavan varoituksen, että isänniltä ei saa sitten kysyä mitään. Vain Stalinilla olisi oikeus esittää kysymyksiä.
Ja kuinkas sitten kävikään. Kun tervehdykset oli vaihdettu, Stalin aloitti: ”Olkaa hyvä ja kyselkää!” Valtuuskunta hämmentyi, mutta onneksi opetusministeri Johan Helo oli valmistautunut pienellä puheella.
Stalin virkistyi illan mittaan ja lähellä puoltayötä hän jo lupasi suomalaisille, että sotakorvauksien suoritusaikaa pidennetään. Hertta Kuusinen esitti kuuluisan kysymyksensä: ”Mistä johtuu Neuvostoliiton jalomielisyys Suomea kohtaan?”
Jalomieliseksi heittäytynyt Stalin vastasi: ”Kosto ei ole oikea tunne kansojen välisissä suhteissa.”
Pisimmälle matelussa meni Mauri Ryömä, jonka mielestä paras hänen kuulemansa kohteliaisuus suomalaisista oli se, että he olivat aivan kuin venäläisiä. Stalinkin joutui hillitsemään suomalaisten puheita.
Tämän päivän näkökulmasta on helppo naureskella, mutta sotien jälkeen ei paljon naurattanut. Suomi oli voimainsa tunnossa olleen Neuvostoliiton taskussa. Mitkähän tämän päivän ilmiöt naurattavat suomalaisia muutaman vuosikymmenen kuluttua?
Sharman kirja vähän lässähtää loppua kohti värikkään alun jälkeen. Ikuinen ystävyys on kuitenkin opettavaista luettavaa, myös niille poliitikoille ja kulttuurihenkilöille, jotka mielellään unohtaisivat, mitä tuli sanottua.
Katsoa tapitamme Venäjää, vaikka kuulumme historiallisesti länteen.
”Logiikka vie sinut A: sta B: hen. Mielikuvitus vie sinut kaikkialle muualle.” Albert Einstein
Ilmoita asiaton viesti
Miksi Stalin kiinnostaa niin paljon? Hänestä on kirjoitettu hyllymetrettäin teoksia, mutta onko se johtanut mihinkään muuhun kuin ihannointiin tai vihaan? Onko mitään opittu hänen ”tekosistaan”?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kysymys. Tuskin Stalinin tekosista paljon on opittu.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka moni on lukenut? Tunnustan. Mulla on kootutkin, yksi puuttuu, eli se jossa on hänen puheensa Suomen ammattiliittojen kokouksessa (EI siis SDP:n puoluekokouksessa, joka oli viikkoa myöhemmin) 17.11.1917, viikko vallakunouksen jälkeen. Kaikki on myös netissä.
https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/neu…
Ilmoita asiaton viesti
Eipä historiasta juuri mitään opita, samoilla linjoilla jatketaan – ainakin maailmanpolitiikassa.
Mutta kyllä suomalaiselta (Urho Kekkonen pääministerinä) oli todellinen rimanalitus venäläisten mielistelyssä kun tämä totesi muistosanoissaan Stalinin kuoleman jälkeen hänen olleen suuri Suomen ystävä, ja kansamme suri syvästi merkittävän valtiomiehen kuolemaa!!?
Tämän ”suuren suomenystävän” ystävyyden osoituksena ovat sadat sankarihautausmaamme, silvottu valtio ja sadat tuhannet kotinsa ja kontunsa menettäneet evakot.
Että sellainen henkilö oli tuo gruusialainen vuoristorosvo ja kansojen tapattaja.
Ilmoita asiaton viesti
→ 2/AA: ”Miksi Stalin kiinnostaa niin paljon? ..”
Joku vuosi sitten kyselyssä ’suosituin venäläinen kautta historian’ muistaakseni Stalin sijoittui sijalle 2. Varmaan myös Putinin ylistävät lausunnot Stalinista kannustavat tutkimaan diktaattoria syvällisemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Jummarran Jaakko, että hirmuteot kiinnostavat, mutta miksi kukaan ei analysoi asiaa enempää, vaan kirjoitukset joko luetteloivat hirmuteota ja vertaavat eri hallitsijoiden hirmutekoja keskenään. Staliniakin jotkut ihailevat, mutta eivät suostu kertomaan miksi. Stalin eli isä aurinkoinen on saanut palstamillimetrejä viljalti. Henkilö kiinnostaa myös minua, mutta haluaisin selvittää asioita syvällisemmin.
Voisiko joku tehdä kirjan jossa Stalin ”syvähaastatellaan” meidän kaikkien opiksi, eli mitä kaikkea eri vaihtoehtoja tekojen suhteen olisi ollut? Mikä olisi maailman tila jos Stalinia ei olisi koskaan ollutkaan? Tuskin juurikaan mikään tänään olisi toisin???
Stalin teki mitä teki ja siksi hän on mielenkiintoinen, jos olisi ollut vaikkapa rauhanmies, niin olisiko joutunut ensimmäisten mukana sinne monttuun itse? Eli Stalinen aikalaiset olivat raakalaisia ja säilyttääkseen henkensä susien joukossa pitää olla susi itsekin tai sutta tehokkaampi mieluimmin.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä mielessä totuudenmukaista sanomaa, että bolshevistisen vallankumouksen jälkeen Venäjän silloisessa historian vaiheessa pitkän tsaarin ajan seurauksena oli vääjäämätöntä, että valtaan nousee joku Stalinin kaltainen tyranni. Jos hän ei olisi ollut Stalin, niin sitten joku muu, jonka toimintatavat kaiken todennäköisyyden mukaan olisivat olleet liki identtiset Stalinin toimintatapojen kanssa.
Sama koskee pitkälti Weimarin tasavallan jälkeistä Saksaa ja sen kehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Juhan väite on helppo hyväksyä siis että heti vallankumouksen jälkeen olisi kuka hyvänsä muu johtaja käyttäytynyt kuten Stalin mutta entäs kun Stalinin valta oli jo vakiintunut 30-luvulla olisiko joku kuka hyvänsä muu johtaja käyttäytynyt omaa kansaansa kohtaan yhtä julmasti?
Alsio tähän viittasikin, on paljon Stalinin ihailijoita mutta eivät ääneen perustele miksi ihailevat. Miksi näin, eivätkö kehtaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan se pomon vitsi naurattaa, ja siinä tilanteessa suomalaiset poliitikot suhteessa Neuvostoliittoon olivat hävityn sodan jälkeen.
Stalin yritti tosissaan nujertaa Suomen 1939 sekä 1944, mutta antoi myös tunnustusta meikäläisten urhealle taistelulle, joka sittenkin päättyi vain pistehäviöön.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi Suomessa oli massiivinen asekätkentäooperaatio, kaikkia ei kotiutettu heti rauhan jälkeen siviiliin. Trans-Atlantisia joukkoja oli Eurooppa pullollaan, vähän kuin esiNato. Churchillille olisi sopinut hyvin Suomen ja Neuvostoliiton välinen konflikti, jolloin olisi ollut syytä toteuttaa kenraali Pattonin toiveen, Uralille asti… Stalin ei kerta kaikkiaan uskaltanut.
ps Suomessa vasemmistolaisuutta rasittaa maailman tappiin asti sodan jälkeinen historia suhteessa Neuvostoliittoon. Tanner oli viimeinen mohikaani, sen jälkeen toisen, kolmannen ja jopa neljännen luokan edustajia, silti rinta rottingilla. Oikeistöön suuntautuneena, en menetä yöunia….
Ilmoita asiaton viesti
Olen vasta viime aikoina herännyt huomaamaan ja ajattelemaan vuosien 1917/1918 ja 1939/1941/1944 historiallista yhteyttä henkilöhistorioiden kautta. Tässä ajattelussa on mielenkiintoista muistaa, että sama Stalin joka tavoitteli Suomesta Neuvostotasavaltaa 1944 oli jo 1917 Suomessa puhumassa vallankumouksen aloittamisesta myös täällä.
Stalinilla oli siis merkittävää historian kokemusta ja tuntemusta jo kymmeniltä vuosilta. Suomen kehitys ja tilanne ei missään tapauksessa ollut hänelle täysin tuntematon. Tsaarin ajan kokeneelle Stalinille Suomen liittäminen Neuvostoliittoon lienee ollut henkisesti aika pienen kynnyksen asia.
Itsepäisten suomalaisten taivuttelu vallankumouksella ja sodilla ei ollut onnistunut, joten 1944 oli ehkä Stalininkin mielestä viekkaampien keinojen aika. Kaikessa tunteettomasssa julmuudessaanhan Stalin oli pitkäjänteinen, strateginen ajattelija ja taitava ihmisten manipuloija. Aivan kuten Leena Sharma kuvauksessaan esittää.
Mitä opimme tästä? Ihaileeko Putin Stalinia tai pitääkö hän voimapoliitikko Stalinia esikuvanaan? Putinhan näyttää kuitenkin olevan enemmän opportunisti siinä missä Stalin oli strategi.
Ilmoita asiaton viesti