Ammattiurheilijasta tuli ammattikirjailija

Pasi Pekkola, 37, on mielenkiintoinen tapaus. Hän on pelannut ammatikseen koripalloa, on Suomen mestari Lahden Namikan joukkueessa, opiskellut valtiotieteen maisteriksi, työskennellyt Kiinassa yritysjohtajana ja on nyt asettunut kotikaupunkiinsa Lahteen vapaaksi taiteilijaksi, ammattikirjailijaksi.

Pekkolan juuri ilmestynyt kolmas romaani (Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, Otava 2018) on ennen kaikkea järisyttävä kuvaus siitä, mitä sisällissota teki lapsille ja miten se vaikutti heidän myöhempään elämäänsä. Vaikka aihe on kulunut, näkökulma on tuore.

Jossain vaiheessa jo luulin, että vuoden 1918 tapahtumat on kirjallisuudessa loppuun käsitelty. Turha luulo. Faktaa ja fiktiota on julkaistu niin että hyllyt notkuvat.

Pekkolan opuksen lisäksi pöydälläni on Jari Järvelän uutuus Kosken kahta puolta (Tammi), jossa kansalaissotaa käsitellään myös lapsen näkökulmasta.

Pekkolan kirjan päähenkilöt Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät rauhallista elämää, kunnes heidän isänsä ajautuu punaisten puolelle. Lapset joutuvat pakenemaan äitinsä kanssa pienestä Villilähteen kylästä Lahteen. Tutuksi tulee myös Hennalan vankileiri.

Eevan ja Einon suhteen Pekkola kuvaa taitavasti. Isosiskon tehtävä on suojella pikkuveljeä. Kaikelta. Joskus myös totuudelta, kuten lasten isän veli kirjassa toteaa. Totuus on armoton, kun isä on poissa ja äidin mieli järkkyy.

Dramaattisen sodan lisäksi kirjassa seurataan elämää 1950-luvulla niin Suomessa kuin New Yorkissa. Vammoitta eivät selvinneet sen enempää voittajat kuin hävinneet. Pelko ja häpeä seuraavat ja kosto elää, vaikka muistoja yritetään torjua. Sota löi leimansa kaikkiin.

Puuttumatta enempää kirjan sisältöön, kiinnitän huomiota kieleen. Pekkola kirjoittaa näet harvinaisen vivahteikasta ja rikasta suomen kieltä. Kielikuvatkin ovat pääosin tuoreen tuntuisia ja uppoavat ainakin tällaiseen amatööriin kuin väärä raha.

Otan kirjasta satunnaisesti valitun esimerkin, josta saa maistiaisen Pekkolan tyylistä. Eevaa ja Einoa marssitetaan äitinsä kanssa kohti Lahtea yötä myöten: 

”Ilta muuttui yöksi, johon kituvat nuotiot puhkoivat himmeitä reikiä. Jos kaatuisi nyt tähän, voisi kuvitella että oli tippunut taivaalle tähtien sekaan. Tuulen humina oli avaruuden yksinäistä hyräilyä, metsässä kajahtelevat laukaukset planeettojen törmäilyä toisiinsa. Koko maailma oli tässä. Kaikki sen äänet ja tuoksut. Kaikki sen murheet.”

Ja kukapa muu kuin urheilumies voisi kirjoittaa, että taivaalla pilvet ovat kuin pumpulista tehtyjä pesäpalloja. Ja myöhemmin, kun Eino kopittelee 1950-luvulla poikansa Eeliksen kanssa eikä poika tahdo saada palloja kiinni: ”Hän väistelee ja säikkyy kuin pallot olisivat taivaalta putoilevia kiviä”.

Pasi Pekkolalla on draaman tajua ja hän kirjoittaa hyvin. Hän on noussut nopeasti vakavasti otettavien kirjailijoiden kärkikaartiin. Kohta ropisee palkintojakin niin kuin koripallokentillä aikoinaan.

Huomenna kevät palaa on yksi vaikuttavimmista kaunokirjallisista teoksista, joita olen vuoden 1918 tapahtumista lukenut.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu