Jari Tervo saarnamiehenä: Aamen
Kun ryhtyy lukemaan kirjaa, joka on julistettu ilmestyessään mestariteokseksi (Jari Tervo: Aamen, Otava 2018), odotukset ovat korkealla. Joko nyt on saatu nykypäivän Suomesta se viiltävä ajankuvaus, jonka perään usein haikaillaan?
Aamen on yhdenpäivänromaani, jossa henkilöitä (29) riittää niin, että päät kolisevat ja lukijan pää menee pyörälle. On työlästä seurata, kuka on kukin.
Jos haluaa pysyä Tervon tajunnanvirran ja nokkelan sanailun kyydissä, se vaatii valppautta ja kärsivällisyyttä. Me hidasälyiset olemme pulassa.
Kirjan moottorina on vieraskammoisten mielenosoitus, johon kahdeksankymppinen Leo Maanvilja on houkuteltu raahaamaan viihdykkeeksi pomppulinnaa ”vikiseväpyöräisellä lavetilla, isänmaan asialle”.
Myöhemmin Leo on menossa järjestettyyn avioliittoon nuoren, Irakista paenneen paperittoman maahanmuuttajan Noorin kanssa, jota uhkaa maastakarkotus. Asian ympärillä hyörii monta häärääjää. Kun isä haluaa Noorin vaimokseen, poika haluaa heittää hänet ulos maasta.
Tervon verbaalisessa ilotulituksessa syntyy mainiota puskafarssia. Joidenkin mielestä se on satiiria. Tervo on kuin Aamenen Tatska, joka Liekko Häräntähden mukaan pystyy vaihtamaan surusta näsäviisasteluun jopa lauseen sisällä.
Tervosta on kehkeytynyt saarnamies, joka ottaa reippaasti kantaa milloin mihinkin. Saarnaajan elkeitä hän osoittaa myös uutuuskirjassaan. Nyt ollaan vieraskammoa vastaan.
Ketähän Tervo on ajatellut, kun hän Aamenessa panee Alma Kuninkaan sanomaan: ”Kun joku alkaa telkkarissa selittää varmaa ja ainoaa totuutta, meikä lähtee parvekkeelle tupakalle. Olen jo ehtinyt erehtyä tarpeeksi tässä elämässä.”
Aamen on kunnianhimoinen yritys kuvata sitä, millainen Suomi on tänä päivänä. Lopputulos on Tervon näköinen koominen kokonaisuus, joka herättää myös ristiriitaisia ajatuksia. Hyvän kirjan merkki. Ehkä Suomi on juuri sellainen kakofonia, jollainen kuva romaanista välittyy.
Tervo osaa liioitella ja kärjistää. Liioittelu onkin oiva tehokeino kirjailijalle, mutta jos se menee överiksi ja uhkaa kääntyä farssin puolelle kuten nyt, teho häviää.
Usein pähkäillään, onko kirjalla sanomaa. Kun Tervo oli nuorempi kuin nyt, hän kertoi, ettei hänen kirjoillaan ole mitään sanomaa. Nyt sanomista ja kannanottoja on riittänyt eikä Tervo kätke mielipiteitään. Hän on viehättynyt roolistaan.
Moni kirjailija kieltäytyy selittelemästä kirjansa ”sanomaa”. Se on hyvä linja. Kirja on kirjan sanoma. Aamen.
Kiitos J Melleri tekstistäsi. Minusta kirjan kansi jo kertoo sen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kirjailijoiden kuin mediankin nykyvaluvika: kaikesta tiedetään vähän, mistään ei kunnolla. Lopputulos on lahkeesta ravistettua ilotulitusta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten Stendhal sanoi, ”politiikka romaanissa on kuin pistoolinlaukaus konsertissa.” Stendhalin tuotanto on jäänyt elämään. Tervo oli hyvä kirjailija kirjoittaessaan Rovaniemelle sijoittuvia juttujaan ilman agendaa. Silloin hän oli sanataiteilija. Nyt hänestä on tullut tylsä ja ennalta-arvattava saarnasmies. Jos romaani on redusoitavissa johonkin sanomaan, silloinhan minun ei täydy lukea koko romaania, vaan voin vain lukea tuon sanoman yhdestä lauseesta. Tässä tapauksessa ilmeisesti: ”Suvaitsevaisuus hyvä, suvaitsemattomuus paha”.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjailija arvostaa suvaitsevaisuutta, eli suvaitsevaisuus on arvokas ominaisuus.
Joten voimme sanoa: suvaitsevaisuus on hyvää.
Tästä seuraa: suvaitsevaisuutta on se mikä on hyvää.
Eli suvaitsevaisuus on hyvää.
Voimme siis ajatella, että suvaitsevaisuuden määritelmä liikkuu kehässä.
Ei kirjailija ole ainut, joka kompastuu tähän, kun puhuu tai kirjoittaa suvaitsevaisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
En ole tätä uusinta lukenut, mutta ne Rovaniemi-kirjat ovat kyllä mainioita, etenkin Pyhiesi yhteyteen, Minun sukuni tarina ja Suomemme heimo. Viimeksi mainittu itse asiassa sivuaa tätä samaa teemaa kuin uutukainenkin, ja kerrontatekniikkakin on sama, yhdenpäivänromaani jossa on useita minäkertojia. Yksi herkullisimmista on Raappana, joka sanailee näin:
”Vihaan feministejä, ulkomaalaisia, kommunisteja, vihreitä, ruotsinsuomalaisia ja vihanneksia.
Kerroin sen vanhalle naiselle, joka jysähti istumaan viereeni penkille. Ämmä pasahti, ettei kuulu mihinkään näistä ryhmistä. Hän saanee jäädä istumaan, ja alkoi raivata tietään läpi lihapiirakan.
Rasva haisi, mutta myös lihapiirakka. Hotkinnan lotinaa kuului.
Vihaan ämmiä.” (Jari Tervo: Suomemme heimo, 2001)
Suomemme heimo on melkoinen soppa, jossa ihmiset puhuvat toistensa ohi ja käyvät useampaa riitaa samaan aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
”On täysi syy nostaa esiin Jari Tervon ihanan moniääninen aikalaisromaani Aamen – semminkin, kun se ei ole päätynyt kirjallisuuspalkintojen ehdokaskirjojen listoille. Se on häpeä. Aamen on rohkea tämän päivän Suomen kuva kaikkine säröineen ja halkeamineen. Se on kaunis ja raaka moraliteetti ajasta, joka kadotti itsensä”, Jukka Petäjä perustelee valintaansa suosikkikirjojen listalle.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005933556.html…
Ilmoita asiaton viesti
Olen kaikki Tervon kirjat lukenut paria viimeistä lukuunottamatta. Yleensä olen tykännyt, mutta joku Tervon ylhäältä alaspäin katsovassa asenteessa nyt tökkii.
Valitan,
Ilmoita asiaton viesti
Norsuja porsliinikaupassa, samoin vaikkapa Ruben Stiller on muuttunut varsin vastenmieliseksi paasaajaksi, persu sitä persu tätä ja Putkosen tuomiot paikkaan kuin paikkaan. Hauskat, älykkäät miehet kehkeytyvät hallitsijoiksi ilman vaatteita. En nyt muista miten Juha Hurmekin deletoi itsensä minun galleriasta, who cares? Onneksi on vielä Teemu Keskisarja ja Markku Jokisipilä verenvähyyden vaivaamassa älymystössä.
En sitten ole mikään persu vaan ihan vain oikeistolainen, joka jouiuu äänestämään Kokoomusta paremman puutteessa. Protestiääni saattaa lennähtää toki persuille, riippuu vähän lopun ajan gallupeista.
Ilmoita asiaton viesti