Suomen suurin populisti

Presidentti Sauli Niinistöstä on julkaistu tänä syksynä jo kaksi kirjaa ja kolmas ilmestyy lähiaikoina. Luin yhden eli Aamulehden toimittajien Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (Into 2018), joka julkistettiin suuren mediakohun saattelemana.

Kohua yritettiin nostatella siitä, että Niinistö olisi painostanut Fortumia Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen ja puuttunut sopimattomasti ns. kilpailukykysopimuksen synnyttämiseen. Tikusta tehtiin asiaa, kuten kirjojen markkinoinnissa joskus tapahtuu. Kohuluvut kuuluvat Niinistö-kirjan tylsimpiin jaksoihin.

Huomattavasti mielenkiintoisempia ovat kuvaukset Niinistön varhaisista vaiheista ja siitä miten ujosta koulupojasta tuli poliitikko, valtakunnan kirstunvartija, ”armoton ja aatteeton johtaja, suomalaisen politiikan katrihelena, koskematon koska on kokenut kovempia kuin useimmat meistä”.

Määritelmiä riittää, kun toimittajaksikko panee parastaan. Useampaan kertaan Niinistö määritellään populistiksi, jollainen hän kirjan mukaan oli jo 1970-luvulla, kun oli ehdokkaana Salon kunnallisvaaleissa. Hän oli hyvä haistelemaan tuulia. Vaalimainoksissa oli vennamolaista tyyliä.

Yksi nimettömänä pysyttelevä puoluejohtaja kutsuu Niinistöä Suomen suurimmaksi populistiksi. Maahanmuuttokysymyksessä taas Niinistö kuulemma harjoittaa sivistynyttä ja salonkikelpoista populismia, mutta hänen oma arvomaailmansa jää utuiseksi. Esimerkkinä sivistyneestä populismista mainitaan presidentin innostuminen yhden kolumnin luettuaan puhumaan tolkun ihmisistä.

Suomen 12. presidentti on kirjan mukaan edeltäjiensä synteesi, jossa on Ståhlbergin laillisuususkoa, Relanderin levotonta reissaajaa, Svinhufvudin nimismies-oikeistolaisuutta, Kallion tapavanhoillisuutta, Rytin ahdistunutta yksinäisyyttä, Mannerheimin hienostelevaa upseeria, Paasikiven kärsimätöntä kamreeria, Koiviston vaikeaselkoista fundeeraajaa, Ahtisaaren maakuntamatkailevaa populistia sekä Halosen kipunoivaa äkkipikaisuutta.

Eniten yhtymäkohtia Niinistöllä arvellaan olevan urheilu- ja naistenmies Urho Kekkoseen, jonka muodollisia valtaoikeuksia hänellä ei kuitenkaan ole.

Jos Nurmen ja Mörttisen määritelmiä on uskominen, nykyinen presidentti on melkoinen jonglööri. Häneen on kerääntynyt sellainen ominaisuuksien yhdistelmä, että luulisi pienen tasavallan johtamisen olevan lasten leikkiä.

Niinistö on ollut koviksen maineessa. Hänen kovan miehen imagonsa saattaa kuitenkin olla päälle liimattua. Kirjassa epäillään, että kovan kuoren taakse kätkeytyy epävarma ihminen, mikä ei aina päälle päin näy.

Mäntyniemen herra ei ole pelkkä kiiltokuva, vaikka se tahtomattaankin pönkittää sankarimyyttiä. Kiiltokuvan takaa löytyy kulmikas ja särmikäs persoona, jonka valottamisessa kirja on kiinnostavimmillaan.

Tämän kirjan perusteella Sauli Niinistö ei taida aina olla helppo tapaus itselleenkään saati sitten muille.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu