Rovasti Laestadius salapoliisina
Nyt on julkaistu sellainen historiallinen romaani (Mikael Niemi: Karhun keitto, Like 2018), ettei paremmasta väliä. Kirjan päähenkilönä murhamysteerejä ratkoo Pajalan kirkkoherra Lars Levi Laestadius (1800-1861) yhdessä oppipoikansa Jussin kanssa.
Eletään Tornionjokilaaksossa Köngäksen kylässä vuonna 1852. Selittämättömät naisten kuolemantapaukset herättävät pelkoa ja kylvävät kauhua. Nimismies uskottelee ensin, että asialla on ollut karhu, mutta se teoria murenee pian palasiksi.
Laestadius ja Jussi ryhtyvät tutkimaan tapauksia, koska eivät luota juoppoon nimismieheen eivätkä hänen apureihinsa. Tapausten ympärille Niemi rakentaa monipolvisen kertomuksen, jonka lankoja hän pitelee käsissään mestarin tavoin.
Ruotsalainen kirjailija Mikael Niemi tuli Suomessakin tutuksi vuonna 2001, jolloin ilmestyi hänen hulvaton läpimurtoromaaninsa Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä. Niemi on kotoisin Ruotsin Pajalan Vittulaksi kutsutusta osasta. Laestadius taas toimi kirkkoherrana Pajalassa elämänsä loppuun asti.
Niemen uutuus ei todellakaan ole mikään tavanomainen salapoliisiromaani. Se on paitsi jännityskertomus, myös monitasoinen historiallinen romaani, jonka ytimessä on Jussin ja Marian erilainen rakkaustarina.
Monipuolisesti oppineen Laestadiuksen ja Jussin suhde tuo mieleen Olli Jalosen uutuuskirjan (Taivaanpallo) asetelman, jossa nuori opinhaluinen poika imee itseensä kaiken mahdollisen tiedon, mitä oppimestari pystyy välittämään. Niemi kuvaa taidokkaasti Laestadiuksen ja Jussin opettaja-oppilas -suhteen.
Puhumaton ja estynyt Jussi ei pysty solmimaan luontevia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Laestadius on huolissaan: ”Miten löydät itsellesi vaimon, jos et koskaan puhu.”
Jussin elämä muuttuu, kun hän oppii lukemaan. Hän ihmettelee rovastin työhuoneessa pitkiä kirjahyllyjä ja oivaltaa: ”Jos omisti kirjoja, ei ollut enää koskaan yksinäinen.”
Jussi kokee kovia. Hänen käytöksensä on ollut sen verran omituista, että hänestä väännetään väkisin syntipukkia kuolemantapauksiin. Niemen teksti kulkee ajoittain väkevästi kuin Laestadiuksen saarnat eikä lukemista malta jättää kesken.
Rovasti auttaa Jussia oikeudenkäynnissä, mutta on usein voimaton mahtavan virkavallan edessä. Hän ei turvaudu pelkästään yläkerran apuun vaan käyttää tutkimuksissaan uudenlaisia menetelmiä, joista nimismiehellä ei ole hajuakaan.
Mikael Niemi kirjoittaa pätevää ajankuvaa ja rikasta proosaa. Romaanin koskettava ja yllättävä loppuratkaisu ei jätä lukijaa kylmäksi. Karhun keitto on yksi vaikuttavimmista romaaneista, joita olen viime aikoina lukenut.
Kirjan asetelma sinänsä on jo virkistävä ja vaikka kyse on fiktiosta, kuva Laestadiuksesta saa uusia sävyjä. Hän ei ollut pelkkä tulisieluinen ja ankara saarnamies vaan myös monipuolinen tiedemies.
Alkuteos on Koka björn ja se on julkaistu 2017. Vaskikirjastoissa sitä on kolme nidettä, jotka kaikki ovat lainattavissa. Suomennos on vasta tilattu.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmestyessään Niemen Vittulanjänkä herätti suurta huomiota, niinpä en minäkään jäänyt odottelemaan kirjastokappaletta, vaan ostin oman oikein alkuperäiskielellä. Johtuneeko kielestä etten muista sisällöstä juuri mitään, vaikka luulin osaavani ruotsia melkein kuin suomea.
Jokunen viikko sitten katselin netistä taustaa lestadiolaisuudelle. Yllätyksekseni rauhansanalaisuus, johon Juha Sipilän sanotaan lukeutuvan, ei olekaan marginaaliporukka lestadiolaisuudessa, vaan suorastaan hallitsevaa nimenomaan Länsi-Lapissa. Heillä on aatetovereita Ruotsin lisäksi myös Pohjois-Amerikassa.
Kirjanoppinut Lestadius yhdisteli vanhan testamentin karuja kielikuvia saamelaisten perinteisiin sanontoihin kietoakseen pimeydessä vaeltaneen kansan pauloihinsa. Moni tykkää että kurmotetaan, yhäkin.
Vihaa, tulta ja tulikiviä kansan niskaan syytävä Lestadius tuo heti mieleen Timo Soinin puhetavat uudemman ajan populistina.
Ilmoita asiaton viesti
Siis toki aion lukea uuden kirjan, on vähän pohjia, meinaan.
Ilmoita asiaton viesti