New Yorkin vanhin baarimikko

Kun yli 90-vuotias naispuolinen baarimikko pitää kuria yllä, siitä on leikki kaukana. New Yorkin vanhimmaksi baarimikoksi 1990-luvulla mainittu Tyyni Kalervo (1900-1993), Little Finlandin maineikas omistaja, taltutti rähinöitsijät baareissaan pesäpallomailalla ja kovalla äänellä.

Juuri ilmestyneessä kirjassa (Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar – Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina, Otava 2018) kerrotaan, miten Tyyni Kalervo saattoi vielä yli 90-vuotiaana ottaa pesäpallomailansa ja lonkuttaa baarin takaosaan hiljentämään suunsoittajat.

Jos joku erehtyy nauramaan huutavalle vanhalle naiselle, ”Tyyni lopettaa naurut lyhyeen asenteella ja puhetavalla, josta mafian tappajakin olisi kateellinen”.

Tyyni huutaa tarvittaessa niin, että sammuneetkin heräävät. Jos asiakas sammuu baaritiskille eikä huutamiseen herää, Tyyni kaataa ammoniakkia rättiin ja tunkee sen asiakkaan naamaan. Useimmiten temppu tepsii.

Tyyni Kalervo omisti ravintoloita ja baareja New Yorkissa kieltolain ajoista 1930-luvulta aina kuolemaansa asti. Luukan kirja kertoo, miten suomalaisesta piikatytöstä, laittomasta siirtolaisesta, tuli legendaarinen baarinpitäjä. Tämä tarina on uskomaton mutta tosi.

Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Luukka työskenteli itsekin 1980-luvulla baarimikkona Tyyni Kalervon ravintolassa New Yorkissa. Hän siis tietää, mistä kirjoittaa. Ja vaikka kirjan sävy on Tyyniä kunnioittava, ei Luukka peittele sitä, että tie vaurauteen kulki harmaan alueen kautta.

Tyynistä on valtava määrä tarinoita ja juoruja. Amerikansuomalaisten keskuudessa häneen suhtauduttiin ristiriitaisesti. Hän yhdisti oman edun ja hyväntekeväisyyden joidenkin mielestä sopimattomalla tavalla. Oli olemassa hyvä Tyyni ja paha Tyyni, kuten Luukka yhden luvun otsikoi.

Jo ravintolauransa alusta lähtien Tyyni osasi pimittää veroja. Asiakkaat eivät aina saaneet, mitä tilasivat. Kovassa kännissä olleille myytiin viinaa, mutta paukut jatkettiin usein vedellä.

Väitettiin, että Tyyni huijasi New Yorkiin ja hänen baareihinsa tulleita satunnaisia merimiehiä ja piti bordellia mystisessä Harlemin talossaan, jonka hän osti 1940-luvulla. Totta on joka tapauksessa se, että omaisuutensa Tyyni teki suurimmaksi osaksi alkoholin myynnillä. Alennusmyynneistä hän osti halpaa viskiä ja kaatoi sitä veromerkillisiin pulloihin ja myi kalliilla.

Teemu Luukka selittää Tyynin menettelytapoja sillä, että hän eli nuoruutensa vieraan maan sortovallan alaisessa maassa, jossa elannon hankinta ajoi usein moraalin ja lakien ohi.

”Hän oli muuttanut laittomana siirtolaisena 1920-luvun kieltolain aikaiseen New Yorkiin, jossa lakien rikkominen oli koko kansan huvia pimeän viinan takia. Hän oli elänyt aikana, jolloin orjuus oli kiellettyä, mutta rotuerottelu arkipäiväistä.”

Tyyni Kalervo oli tehokas verkostoituja. Hän tunsi suomalaiset poliitikot ja pystyi heidän kauttaan vaikuttamaan amerikansuomalaisten asioihin. Urho Kekkosen kanssa hän heilasteli 1932, kun Suomen Los Angelesin olympiajoukkue piipahti New Yorkissa. Pusujen asteelle suhde kuulemma eteni!

Presidenttinä Kekkonen vieraili Tyynin Little Finlandissa vuonna 1970, vaikka moni amerikansuomalainen ei etukäteen vierailuun uskonut. Lukuisat muut suomalaiset silmäätekevät kävivät Kekkosen tavoin aina New Yorkin vierailuillaan Tyynin baareissa.

Teemu Luukan kirjassa on kaksi tarinaa. On ensinnäkin tarina Tyyni Kalervosta ja toiseksi tarina New Yorkista. Itseäni hieman häiritsi hyppely kahden tarinan välillä. Olisin halunnut lukea enemmän Tyyni Kalervosta, mutta ymmärrän kyllä, että hänen tarinansa olisi jäänyt ohueksi ilman tukevaa taustoitusta.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu