Sakean veren vuosi

Markus Leikola liittyy uudella romaanillaan (Sakean veren vuosi, Into 2018) sankkaan joukkoon niitä kirjailijoita, jotka käsittelevät kaunokirjallisin keinoin vuoden 1918 tapahtumia. Kirja etenee kuukausi kuukaudelta vuoden alusta vuoden loppuun.

Romaani kuvaa viiden nuoren kautta kansallista katastrofia. Osa nuorista on valkoisten puolella, osa punaisten. Häviäjiä olivat kaikki; niin voittajat kuin voitetut.

Kerronta on sujuvaa ja nuorten kohtalot riipaisevia. Nuoret on tosin roolitettu niin valmiiksi, että suuria yllätyksiä ei kannata odottaa.

Jos Leikolan kirja olisi ainoa jonka olen sisällissodasta lukenut, hehkuttaisin sen ansioita enemmän kuin nyt, kun olen lukenut samasta ajasta esimerkiksi sellaiset koskettavat kirjat kuin Heidi Köngäksen Sandran, Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa ja Anneli Kannon Lahtarit.

Ei mahda mitään, mutta alan turtua kuvauksiin vuoden 1918 tapahtumista. Jotain erityistä pitäisi romaanissa olla, jotta se pakottaisi lukemaan yhä uudelleen fiktiota tuosta julmasta ajasta. Vanhan toisto turruttaa, mikä on huono juttu, sillä unohtaa emme saa.

Leikolan vahvuuksiin kuuluvat kokonaisuuksien hallinta ja vankat taustatiedot. Sakean veren vuodessa hän kuvaa nuorten kautta yksilöiden kokemukset ja kokonaiskuva täydentyy ylätason toimijoiden, kuten Svinhufvudin ja Mannerheimin kautta. Leikola hallitsee pelkistämisen jalon taidon.

Nyt julkaistu Leikolan toinen romaani on huomattavasti tiiviimpi ja pienimuotoisempi kuin hänen esikoisromaaninsa, pari vuotta sitten ilmestynyt lähes tuhatsivuinen järkäle (Uuden maailman katu). Ehkä kirjailija kaipasi rytmin vaihdosta suururakan jälkeen.

Leikola on tuottelias ja laaja-alainen yhteiskunnallinen toimihenkilö, jolla on aina ollut monta rautaa tulessa. Kirjojen kirjoittaminen on vain yksi toimeliaisuuden muoto.

Wikipedia kiteyttää Leikolan tittelit neljään: toimittaja, kirjailija, konsultti ja kommentaattori. Minun toivomuksillani ei ole mitään merkitystä, mutta toivon silti, että Leikola keskittyisi entistä enemmän kirjailijan töihin eikä menisi ainakaan laukomaan eräiden kirjailijoiden tavoin valmiiksi kirjoitettuja puujalkavitsejä television viihdeohjelmiin. Niitä ohjelmia en pysty katsomaan.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu