Eeva Lennon, Lontoo

Eeva Lennon, 81, kammoksui nuorena esillä olemista ja julkisuutta yli kaiken. Hän oli ujo ja arka, kuten useimmat hänen silloiset ystävänsä: ”Ei kukaan meistä halunnut olla kuuluisa. Se on niin noloa, kun kaikki katsoo”, oli meidän mottomme, kirjoittaa Lennon tuoreissa muistelmissaan (Eeva Lennon, Lontoo – Karisto 2018).

Nyt Eeva Lennonia kaikki katsovat. Muistelmiensa takia hän on ollut paljon esillä. Hän on kansallinen julkkis, jonka ainakin varttuneempi väki tunnistaa. Tuttuus syntyy niistä raporteista, jotka hän 1960-luvulta alkaen on lähettänyt suomalaisille Pariisista ja Lontoosta monille lehdille ja Yleisradiolle.

Eeva ei edelleenkään kerro mielellään itsestään. Asiat edellä mennään muistelmissakin. Hän selvittää Ranskan ja Britannian poliittiset kiemurat asiantuntevasti ja pitkän kaavan mukaan.

Muistelmien mielenkiintoisinta antia ovat kuitenkin Lennonin henkilökohtaiset muistot perheestään, ystävistään ja työtovereistaan. Ne ovat suomalaista henkilö- ja kulttuurihistoriaa parhaimmillaan.

Isä oli eversti Karikoski, sodan aikana Mannerheimin läheinen työtoveri Mikkelin päämajassa, myöhemmin työnantajien STK:n ykkösmies. Äiti taas oli kansainvälinen kaunotar Astrid Jäppinen, johon Mika Waltari rakastui Pariisissa. Jäppinen työskenteli Suomen Pariisin -suurlähetystössä 1920-luvulla.

Oman työtaustani takia minua kiinnosti erityisesti se, mitä Eeva kirjoittaa Yleisradiosta. Free lance -kirjeenvaihtajana hän oli 1960-luvulla Pariisissa ja sitten Lontoossa ns. kakkoskirjeenvaihtajana.

Yhteistyö Erkki Toivasen kanssa Lontoossa tökki aluksi. ”Hän sabotoi meidän yhteistyötämme, eikä koskaan ilmoittanut, koska hän lähti matkoille tai vapaapäiville.”

Myöhemmin yhteistyö alkoi sujua ja ”Erkin kanssa tuli sitä paremmin toimeen, mitä enemmän hän menestyi”. Lisämausteen suhteeseen toi se, että Toivanen ihaili Margaret Thatcheria ja Lennon suhtautui rautarouvaan kriittisesti.

Free -kirjeenvaihtajat olivat usein kesällä töissä kotitoimituksessa Helsingissä. Eevakin oli kesätoimittajana sekä radio- että tv-uutisissa. Niiltä ajoilta hän kirjoittaa lyhyitä, joskus purevia huomiota. Hän viihtyi radiossa paljon paremmin kuin televisiossa.

Ensimmäisestä kesästään tv-uutisissa Lennon sai vain yhden ystävän, Sinikka Siekkisen, ”rempseän, huumorintajuisen lapualaisen”. Oli ulkomaantoimituksessa Lennonin mielestä sentään pari älykköäkin: Seppo Toivonen ja Sinikka Arteva. Arvi Lind oli valopilkku, pätevä Eva Polttila taas ”kaunis mutta ei korea eikä näyttänyt siltä kuin olisi menossa coctailkutsuille niin kuin jotkut juontajat”.

Lennon kirjoittaa, että kesti kauan, ennen kuin hän oppi talon tavoille. Tv-uutisissa ei sanottu edes päivää ja Lennon kertoo ehdottaneensa, että seinälle naulattaisiin varoitus: Asiaton tervehtiminen kielletty. Radion puolella sentään käyttäydyttiin jokseenkin normaalisti.

Lennonilla on ollut ainutlaatuinen näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan Pariisin ja Lontoon vinkkelistä. Hän tunsi kansainvälisiä kulttuurihenkilöitä irlantilaisen toimittajamiehensä kautta ja oli läheinen monien suomalaisten demaripoliitikkojen, kuten Kalevi Sorsan, Pentti Holapan ja Paavo Lipposen kanssa. Lennon kirjoittaa yhä demarien Demokraatti -lehteen Lontoosta.

Harmillista, että kirjaan on jäänyt epätarkkuuksia. Pari esimerkkiä. Lipponen ei ollut pääministerinä 1981-2000 eikä hänen johdollaan alettu puuhata liittymistä Euroopan yhteisöön. Ja ketähän kuuluisuutta Lennon tarkoittaa, kun hän kirjoittaa, että Lontoossakin tuli tutuksi Esa-Pekka Salosen ohella uusi säveltäjämme Unto Parviainen.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu