Musiikki alkoi Pietarsaaressa
Kun kirja pääsee Finlandia-ehdokkaaksi, siinä täytyy olla jotain erityistä. Yritin ottaa selvää, mitä erityistä on Lars Sundin romaanissa Missä musiikki alkoi (Teos & Förlaget 2018). Sund on ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi jo neljättä kertaa.
Missä musiikki alkoi on Sundin Pietarsaari-trilogian itsenäinen toinen osa. Tarinan nimetön kertoja johdattelee romaanin tapahtumia nykypäivästä 1960-, 70- ja 80-lukujen Pietarsaareen, New Yorkiin ja Vaasaan.
Kertoja kirjoittaa säveltäjä Alf Holmin elämäkertaa ja käy läpi hänen vaiheitaan lapsuudesta asti. Aikakausien popmusiikki soi taustalla, ja musiikki alkoi tässä kirjassa Pietarsaaressa, Suomen Liverpoolissa.
Romaanin lähtökohta on melko tavanomainen. Lähihistorian todellisia tapahtumia sekoitetaan fiktiiviseen kertomukseen. Tällaisia suosittuja romaaneja ovat viime vuosina kirjoittaneet Sundin lisäksi esimerkiksi Kjell Westö ja ruotsalainen Jan Guillou.
Entä mitä erityistä romaanissa on? Siellä on kertoja, jolla on teini-iän onnettomuuden seurauksena siru silmässä. Sen ansiosta hän näkee ihmisen pään sisään ja muutakin: menneisyyden ja vainajat, toisinaan pilkahduksia myös tulevaisuudesta.
”Lääkärien ja Kansaneläkelaitoksen mukaan vasen silmä on sokea. Annan heidän luulla niin. Näen vahingoittuneella silmälläni sellaista, mitä terve silmä ei näe. Se on siunaus. Ja se on kirous.”
Maagiseen sarjaan kuuluu sekin, että säveltäjä-peltiseppä Odin Sikströmin haamu partioi Pietarsaaren kaduilla polkupyöränsä kanssa. Ja aaveet eivät tietenkään aja pyörää vaan taluttavat sitä!
Sund ei mitenkään elämöi maagisuudella, toteaa vain eleettömästi kuin itsestäänselvänä asiana eikä selittele sen enempää. Pohjanmaalla maagisuus on alati läsnä.
Kun kirjallisuuspalkintojen jakaminen perustuu vertailuun kirjojen ja kirjailijoiden kesken, vertaillaan sitten, vaikka se saattaa olla epäreilua. Luin näet juuri ennen Sundin kirjaa Heikki Kännön Sömnön. Jännä juttu, että Sömnössäkin kirjailija-kertoja työstää elämäkertaa taiteilijasta.
Missä musiikki alkoi on sisäsiistiä pehmoproosaa, kun taas Sömnössä revitellään oikein kunnolla Wagnerin tahdissa. Molemmat ovat hyviä omalla tavallaan. Sund kulkee taitavasti tuttuja polkuja, Kännö aukoo uusia uria ja yllättää monella tavalla. Esiraati valitsi turvallisesti Sundin.
Melko innottomasti esiraati kuitenkin perusteli Sundin valintaa. Itse asiassa se ei perustellut lainkaan, vaikka perusteluista puhuttiin. Esiraati tyytyi vain lyhyesti esittelemään kirjan sisältöä tähän tapaan:
”Kirjailijahahmo opiskelee kirjoittamista työväenopistossa kertoakseen ihailemastaan säveltäjä Alf Holmista. Hän saa ajoittaista vetoapua säveltäjä-peltiseppä Odin Sisktrömin haamulta. Tapahtumat soljuvat 1960-luvulta 1980-luvulle popmusiikin tahdissa. Esiin piirtyy elämää sykkivä ajankuva pienestä paikkakunnasta. Romaani läpivalaisee kolmen ystävättären kohtaloita iloineen ja suruineen. Pohdittavaksi nousee taiteellisen lahjakkuuden merkitys, kun tulevan säveltäjän äiti yrittää tukahduttaa poikansa musiikkiharrastuksen.”
Sundin romaanissa on kaunokirjallisiakin ansioita, mutta sen suosio perustunee ennen kaikkea nostalgiaan. Suurten ikäluokkien entiset nuoret voivat lukiessaan muistella menneitä tapahtumia ja omaa elämäänsä ajan musiikin siivittämänä.
”.. on ..-trilogian itsenäinen toinen osa” kuulostaa kustantajan markkinointiosastolta, joita tietystikään Suomessa ei koskaan ole ollut. ”Ensimmäinen” myi ilmeisesti hyvin, joten joku keksi, että sen suosiolla voisi vielä seuraava(t)kin kirja(t) ratsastaa.
Maailmalta paras tuntemani vastaava on Douglas Adamsin viisiosainen ”trilogia” Linnunradan käsikirja liftareille, johon Eoin Colfer kirjoitti vielä lesken luvalla kuudennen osan, Vielä yksi juttu…
Ilmoita asiaton viesti
On yleinen ja hyvä tapa kertoa, että kyseessä on ”itsenäinen toinen osa”. Sehän tarkoittaa mm. sitä, että toisen osan voi lukea ja pysyä kärryillä, vaikka ei olisi lukenut ekaa osaa. Hyvää palvelua lukemista etsivälle!
Ilmoita asiaton viesti
Närbild från igår har som tema en småstad, Jeppis eller Jakobstad, Pietarsaari på finska. Lars Sund är med men den största rollen har Jeppis och människor som inte längre bor där.
Textning: Nina Donner, Yle
”Jag bor i Jakobstad som är ett satans råtthål. Jag går i Jakobstads samlyceum som är ett ännu värre råtthål och jag begriper inte vad jag gör där.”
”Bara jag slipper Jeppis blir det bra.
Nästa år tar jag studenten och då far jag och studerar nånstans och kommer inte tillbaka hit. Jag måste fara nånstans och reda upp mig. Här i Jeppis går det inte.
Får jag bara fara och studera blir det bra. Nåt mer tänker jag inte berätta.
Vad som händer framöver får ni fundera ut själva. Vi syns kanske nångång. Morjens.”
Ilmoita asiaton viesti