Kummallinen kummitäti

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaetaan keskiviikkona (28.11.). Yksi kaunokirjallisuuden ehdokkaista on J. Pekka Mäkelän Hunan (Like 2018), jonka lähtökohta on kirjailijan kummitädin Helvi Södermanin (1902-1986) päiväkirja. Söderman toimi yksitoista vuotta Hunanin maakunnassa Kiinassa lähetyssaarnaajana 1930- ja 40-luvuilla.

Helvin aitojen päiväkirjamerkintöjen lisäksi ääneen pääsee yhdeksän fiktiivistä henkilöä. Mäkelä määrittelee kirjansa maagis-realistisilla aineksilla höystetyksi historialliseksi romaaniksi. Finlandia-palkinnon esiraati kehui romaania mukaansatempaavaksi ja koskettavaksi näkymäksi Kiinan-Japanin sotaan:

”Joukko henkilöitä eri kansallisuuksista yrittää pysyä hengissä sodan ja eri uskontojen ja kulttuurien ristitulessa. Jotkut turvautuvat esi-isien henkien johdatukseen, toiset Jumalaan, verilöylyn järkyttämä tyttö luovuttaa ruumiinsa kuolleiden sielujen käyttöön.”

Olot olivat alkeelliset ja elämä vaarallista, mitä kuvaa hyvin Helvin päiväkirjamerkintä sodan keskellä 15.11.1943: ”Kun lentokoneitten surina vähän hiljeni, otin vuohet ja selkääni pienen nyytin ja lähdin pakomatkalle, yksin suureen avaraan Kiinaan, tietämättä minne oli parasta mennä.”

Södermanin päiväkirjamerkinnät ovat yleensä arkisia ja tavanomaisia. Hän ei paljasta paljon itsestään. Onkin selvää, että yksin päiväkirjojen varaan romaania ei voinut rakentaa.

Helvi jää lopulta kirjassa sivurooliin, kun henkilöiden määrä kasvaa. Hänen hahmonsa kuitenkin kiehtoo ja herättää kysymyksiä.

Mikä sai kolmikymppisen matematiikan maisterin lähtemään turvallisesta työpaikastaan levittämään kristillistä sanomaa kiinalaisille ”pakanoille”? Oliko Helvin uskonnollinen vakaumus niin vahva, että hän otti kirjaimellisesti myös Jeesuksen lähetyskäskyn?

Helvin arvoitusta ja motiiveja monet pohtivat romaanin sivuilla. Saksalainen Wolff lähestyy asiaa maanläheisesti ja kysyy, pakenivatko naiset kotimaansa ankeita oloja vai oman elämänsä pettymyksiä, päättyneitä romansseja ja yksipuolisia rakkauksia.

Helvi vakuuttaa, että jos hän olisi ollut miestä vailla, ei hän olisi minnekään Kiinaan lähtenyt. ”Minä lähdin sinne siksi että pääsin rauhaan kaikenlaiselta kyselemiseltä.”

Arvoitukseksi etäinen ja pidättyväinen Helvi lopulta jää. Hieman valaistusta hänen persoonaansa saa kirjan viimeisillä sivuilla, epilogissa. Mäkelä menee sairaalaan vuonna 1986 tapaamaan kohta kuolevaa kummitätiään, jota hän samalla muistelee:

”Hän se on, minun kummallinen kummitätini Helvi. Kiinan täti. Hän joka saattoi perhejuhlissa istua hiljaa sohvannurkassa ja tokaista sitten yhtäkkiä kiinankielisen sananlaskun viitsimättä suomentaa sitä.”

Mäkelä kertoo, miten Helvi korjasi lapsen joululahja-autoradan, jota isä ja poika eivät onnistuneet korjaamaan ja miten hän ajoi pää pakkoliikkeistä nykien kuplavolkkariaan pitkin Tampereen katuja. Kyytiläiset pelkäsivät. Sukulaisillekin Helvi jäi oudoksi linnuksi.

Olen nyt lukenut kuudesta kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta viisi. Omalla listallani Hunan ei ihan kärkeen nouse, vaikka se on tarkkaan harkittu, koskettava kokonaisuus. Kunnianhimon astetta kuvaa sekin, että romaania Mäkelä kirjoitti neljä vuotta ja käsikirjoitusversioita hän teki kymmenkunta ennen julkaisua. Kaunokirjallisilta ansioiltaan Hunan ei kuitenkaan yllä Olli Jalosen tai Katja Ketun Finlandia-ehdokkaiden tasolle.

P.S. Kirjailija J. Pekka Mäkelä on tunnetun toimittajapariskunnan jälkeläinen. Hänen äitinsä Riitta Mäkelä (1940-2009) toimi mm. Anna-lehden toimituspäällikkönä ja isänsä Juhani Mäkelä (1938-2010) tunnettiin television ajankohtaisohjelmien humoristisena Erikoisasiantuntijana ja Satunnaisena matkailijana.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu