Naisten urheilu ”piikaisten pingerrystä”

Norjalaiset ovat hallinneet naisten maastohiihtoa viime vuosina. Sitä taustaa vasten on yllättävää, että Norja vastusti viimeiseen asti naishiihdon tuloa olympialajiksi. Naiset hiihtivät kilpaa olympialaisissa ensi kerran Oslossa 1952. Ainoana maana Norja vastusti naisten mukaantuloa.

Eikä tuosta ajasta niin kauan ole. Olympiavoittoon naisten kympillä hiihtänyt Lydia Wideman, 95, on yhä elossa ja hän on tällä hetkellä ylipäätään vanhin elossa oleva olympiavoittaja.

Suomi sai naisten hiihdossa kolmoisvoiton ja Oslon päälehti kirjoitti yllättyneenä: ”Suomalaiset naishiihtäjät eivät lainkaan muistuta halonhakkaajia.”

Kokeneet urheilutoimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle kertovat kiinnostavia tarinoita naisten kilpaurheilun historiasta ja nykypäivästä uudessa kirjassaan (Vastatuulesta myötämäkeen – Naiset suomalaisessa urheilussa, Kirjapaja 2018). Kirjassa keskitytään hiihtoon, yleisurheiluun ja uintiin.

Tahko Pihkala oli aikoinaan näkyvin naisten kilpaurheilun vastustaja Suomessa. Hänen mielestään yleisurheilussa ”hikoilevat naiset menettävät herttaisuutensa” ja naisten urheilu on ”piikaisten pingerrystä”. Tahko saattoi kyllä katsella naisten urheilua, sillä ”voisihan sitä naisten urheilusuorituksia seuratessaan tuntea ylpeyttä siitä, että on sentään mies”.

Yleisurheilussa naiset pääsivät ensi kerran olympialaisiin viiden lajin voimin Amsterdamissa 1928. Kritiikki oli ankaraa. Päävastustajana hääri tuttu mies, Tahko Pihkala, jonka mielestä naisten viisi lajia Amsterdamissa olivat viisi naulaa olympialiikkeen arkkuun. Pihkala piti naisten yleisurheilua epäesteettisenä ilveilynä.

Sekä naisten hiihtoa että yleisurheilua vastustettiin samoista syistä: hikisyys, väsyneenä ja rasittuneena julkisuudessa esiintyminen eivät sovi naiselle, jonka suurimmaksi ponnistukseksi miehinen yhteiskunta koki synnyttämisen ja lasten hoitamisen.

Naisetkin vastustivat yleisesti naisten kilpaurheilua. Suomen naisten liikuntakasvatusliitto hyväksyi vasta vuonna 1949 kilpailemisen niin voimistelussa kuin yleisurheilussa.

Nyt naisten kilpaileminen on itsestäänselvyys, mutta antiikin olympialaisissa naisilta kiellettiin paitsi kilpailu myös pääsy katsomoihin. Kuolemanrangaistus uhkasi niitä naisia, jotka pyrkivät katsomaan antiikin olympialaisia.

Sovinistinen huippu-urheilun maailma on muuttunut hitaasti mutta varmasti. Enää kukaan urheilujohtaja ei uskaltaisi edes huumorin varjolla vitsailla Jukka Uunilan tapaan. Uunila ihmetteli, miksi SUL:n koulutuspäällikkö Tapani Ilkka valmensi juoksija Riitta Salinia:

”Jaahas, koulutuspäällikkö näyttää olevan täällä töissä. Onkohan koulutuspäälliköllä liian vähän töitä, kun ehtii ja jaksaa valmentaa sellaista persjalkaista lehmää.”

Tästä persjalkaisesta lehmästä tuli Euroopan mestari 400 metrin juoksussa maailmanennätysajalla Roomassa 1974.

Teronen ja Vuolle ovat tehneet itsestään urheilukirjallisuuden luotettavan brändin. Pohjan suosiolle loi suosittu radiosarja Kiveen hakatut. Sarjan pohjalta on syntynut useita urheilukirjoja ja skaala on laajentunut pikkuhiljaa. Uusi urheilukirja tulee markkinoille vuosittain.

Kirjat ovat helppolukuisia ja nopeasti tehtyjä. Kovin syvälle ei mennä, mutta urheiluhullut ovat tyytyväisiä, kun voivat kerrata urheilusankareiden menneitä urotekoja ja karvaita tappioita helppolukuisessa muodossa.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu