Aaro Suuri Kekkosen kuiskaajana

Presidentti Paasikivi pauhasi sodan jälkeen, että yksitoista suomalaista poliitikkoa olisi joutanut ”hirtettäväksi, mutta jotta tusina saataisiin täyteen, niin laitetaan listalle vielä Pakaslahti”.

Ainoana virkamiehenä tohtori Aaro Pakaslahti (1903-1969) kuului Paasikiven mustalle listalle eli niihin, jotka johtivat Suomea sotien aikana. Pakaslahti toimi talvi- ja jatkosodassa ulkoministeriön avainpaikoilla ensin poliittisen osaston päällikkönä ja sitten kansliapäällikkönä.

Pakaslahden vaiheista juuri julkaistu kirja (Markku Reimaa: Kekkosen kuiskaaja – Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti, Docendo 2019) piirtää kuvan miehestä, joka ei tyytynyt harmaan virkamiehen rooliin. Hänellä oli halu vaikuttaa.

Pakaslahti oli Urho Kekkosen kaveri opiskeluajoista lähtien. Miehet olivat Ylioppilaslehden päätoimittajia perättäisinä vuosina 1920-luvulla ja läheisiä kumppaneita Akateemisessa Karjala Seurassa. Sotien aikana Pakaslahti oli keskeinen Kekkosen verkostossa, joka koostui ulkoasiainhallinnon, tiedustelun ja sensuurin avainhenkilöistä.

Kekkosen kuiskaajana Pakaslahti oli tärkeä erityisesti jatkosodan aikana, kun Kekkonen kirjoitti Pekka Peitsenä Suomen Kuvalehteen. Pakaslahti oli yksi niistä harvoista, jotka tiesivät kuka nimimerkin takana oli.

Pakaslahti kirjoitti itsekin yhden jutun Pekka Peitsenä, mutta siihen se jäi, kun Kekkonen murskasi kirjoituksen (”paskaa”). Pakaslahti jatkoi kuitenkin ystävänsä kuiskaajana. Kekkonen pysyi ajan tasalla sotatilanteesta, josta Pakaslahti oli virkansa puolesta hyvin selvillä.

Kekkosen kaveruus ei paljon painanut 1940-luvulla, kun Pakaslahti joutui Paasikiven epäsuosioon. Loistavasti alkanut diplomaattinen karriääri pysähtyi kuin seinään. Pakaslahti pantiin eläkkeelle 43-vuotiaana vuonna 1946.

Katkera Pakaslahti koki joutuneensa sijaiskärsijäksi. Sodan jälkeen leimakirves heilui estoitta ja vasemmistolehdissä Pakaslahti leimattiin natsiksi, joka hän ei ollut.

Pakaslahden kohtaloksi koitui talvisodan rauhansopimus. Paasikiven silmissä oli anteeksiantamatonta, että Pakaslahti asettui rauhansopimuksen ehtoja vastaan. Hän jätti eriävän mielipiteen, mikä oli ennenkuulumaton teko virkamieheltä. Syntipukki oli löytynyt.

Talvisodan rauhansopimuksesta Kekkonen oli Pakaslahden kanssa samaa mieltä ja äänesti eduskunnassa sitä vastaan. Pakaslahden virkaura katkesi kymmeneksi vuodeksi, mutta Kekkosen poliittiseen uraan äänestys ei juuri vaikuttanut.

Kekkonen ei jättänyt kaveriaan pulaan. Pakaslahti palasi diplomaatiksi Kekkosen presidenttikaudella, joskaan ei enää keskeisille paikoille. Hän toimi suurlähettiläänä Intiassa, Turkissa ja Francon Espanjassa, missä kuoli työnsä ääreen 1969.

Reimaan kirjasta saa käsityksen, että Pakaslahti oli suvereeni ulkopolitiikan asiantuntija, ”Aaro Suuri”. Kovin diplomaattinen hän ei aina ollut, mikä toi joskus vaikeuksia.

Erään arvion mukaan Pakaslahti tunnettiin siitä, että hän halusi usein olla eri mieltä kuin kaikki muut. Jos kaikki olivat samaa mieltä, Pakaslahti alkoi vastustaa jopa itseään.

Aaro Pakaslahden vaiheet Aunuksen retkeltä diplomatian parketeille ovat jännittävä pala itsenäisen Suomen historiaa. On hienoa, että kirjoja tehdään muistakin historian henkilöistä kuin Mannerheimistä ja Kekkosesta.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu