Talvisodasta elinikäinen trauma

Juho Niukkanen (1888-1954) oli talvisodan puolustusministeri, joka talvisodassa menetti lähes kaiken. Hän oli kotoisin Karjalankannakselta, Kirvun pitäjästä. Se jouduttiin rauhansopimuksen mukaan luovuttamaan Neuvostoliitolle. Niukkaselta menivät koti, maatila, saha, tiilitehdas – ja juuret. Talvisodasta Niukkanen ei koskaan toipunut ennalleen.

Tohtori Timo Mikkilän tietokirja keskittyy Niukkaseen poliittisena vaikuttajana, mutta piirtää myös traagisen henkilökuvan maalaisliiton voimamiehestä (Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen – Traumana Karjalan menetys, Edita 2018). Niukkasesta esitellään niin vahvuudet kuin heikkoudet. Mikkilä on tehnyt tasapainoisen tietokirjan.

Niukkanen oli jääräpäinen mies niin hyvässä kuin pahassa. Sankarin viittaa Mikkilä asettelee Niukkasen harteille talvisotaa edeltävästä Cajanderin hallituksen päätöksestä. Kiista henkilöityi Väinö Tanneriin ja Niukkaseen.

Valtiovarainministeri Tanner vaati kymmenen päivää ennen Neuvostoliiton hyökkäystä, että suurin osa Kannakselle keskitetyistä joukoista olisi kotiutettava, koska ”ryssä ei ryhdy aseelliseen hyökkäykseen”. Hallituksen enemmistö tuki Tanneria. Niukkanen pani hanttiin ja uhkasi erota, jos Kannaksen joukkoja alettaisiin kotiuttaa. Tanner antoi periksi.

Mikkilä arvioi, että Niukkasen tinkimättömyys todennäköisesti esti sotilaallisen katastrofin heti talvisodan alussa. ”Ehkä Niukkanen myös pelasti tiukalla ja ehdottomalla kannallaan Suomen.”

Talvisodan jälkeen rauhansopimusta vastustanut ja kotikontunsa menettänyt Niukkanen oli poissa tolaltaan. Kirjan mukaan hän eli kuin epätodellisessa psykoosissa. Niukkasen tuskaa lisäsi perhetragedia. Pari päivää rauhanteon jälkeen hänen pikkuveljensä Paavo teki itsemurhan kotirannassa kysyttyään sitä ennen Juholta, oliko tosissaan lähdettävä evakkoon.

Jatkosodan alkuvaiheissa elokuussa 1941 suomalaiset valtasivat Kirvun väliaikaisesti takaisin. Tuusulaan asettunut Niukkanen kiirehti heti paikalle. Liikuttunut kansanedustaja näki, miten venäläisten sotilaiden ruumiita lojui vielä taistelujen jäljiltä entisen kotitalon pihalla. Kirvuun Niukkanen ei enää muuttanut.

Jatkosodan aikana Niukkasen terveys alkoi reistailla. Sokeritaudin aiheuttaman kuolion seurauksena hänen toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan marraskuussa 1943. Loppuikänsä hän kulki proteesi toisessa jalassa.

Kivut olivat kovat, mutta niin olivat lääkkeetkin. Viina lievitti tuskia ja lääkäreiltä sai kovempiakin aineita, mistä kertoo Matti-veljen huolestunut kirje. ”Veljellisessä rakkaudessa kehotan sinua luopumaan morfiinin käytöstä, koska sen sanotaan olevan tavattoman kavala tuttava. Se tuhoaa nopeassa ajassa uhrinsa sekä fyysisesti että moraalisesti.”

Jo 1920-luvulla monta kertaa ministerinä ollut Niukkanen ei talvisodan jälkeen päässyt hallitukseen ennen kuin 1953, jolloin hän toimi neljä kuukautta Kekkosen neljännen hallituksen valtiovarainministerinä. Siitä jäi elämään niukkasbudjetti. Seuraavana vuonna Niukkanen kuoli yölliseen sydänkohtaukseen Mehiläisen sairaalassa.

Poliittiset vastustajatkin ylistivät muistopuheissaan karjalaista voimamiestä. Puhemies Fagerholmin mukaan Niukkanen oli intelligentti, terävä-älyinen, lujatahtoinen ja peloton. Kokoomuksen Erkki Paavolaisen mielestä Niukkaselle politiikka oli kuin urheilua. ”Häntä huvitti enemmän itse peli kuin sen tulos.”

Niukkanen ei ollut mikään iloinen karjalaispoika, pikemminkin äreä ja sulkeutunut. Hän oli huono puhuja, mutta hyvä poliitikko. Hän oli hankala tapaus poliittisille vastustajilleen, usein myös omilleen. Presidentti Relander kiteytti kerran arvionsa: ”On tyypillistä tälle herralle, että hän aina kenkkuilee.”

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu