Talvisodasta elinikäinen trauma
Juho Niukkanen (1888-1954) oli talvisodan puolustusministeri, joka talvisodassa menetti lähes kaiken. Hän oli kotoisin Karjalankannakselta, Kirvun pitäjästä. Se jouduttiin rauhansopimuksen mukaan luovuttamaan Neuvostoliitolle. Niukkaselta menivät koti, maatila, saha, tiilitehdas – ja juuret. Talvisodasta Niukkanen ei koskaan toipunut ennalleen.
Tohtori Timo Mikkilän tietokirja keskittyy Niukkaseen poliittisena vaikuttajana, mutta piirtää myös traagisen henkilökuvan maalaisliiton voimamiehestä (Talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen – Traumana Karjalan menetys, Edita 2018). Niukkasesta esitellään niin vahvuudet kuin heikkoudet. Mikkilä on tehnyt tasapainoisen tietokirjan.
Niukkanen oli jääräpäinen mies niin hyvässä kuin pahassa. Sankarin viittaa Mikkilä asettelee Niukkasen harteille talvisotaa edeltävästä Cajanderin hallituksen päätöksestä. Kiista henkilöityi Väinö Tanneriin ja Niukkaseen.
Valtiovarainministeri Tanner vaati kymmenen päivää ennen Neuvostoliiton hyökkäystä, että suurin osa Kannakselle keskitetyistä joukoista olisi kotiutettava, koska ”ryssä ei ryhdy aseelliseen hyökkäykseen”. Hallituksen enemmistö tuki Tanneria. Niukkanen pani hanttiin ja uhkasi erota, jos Kannaksen joukkoja alettaisiin kotiuttaa. Tanner antoi periksi.
Mikkilä arvioi, että Niukkasen tinkimättömyys todennäköisesti esti sotilaallisen katastrofin heti talvisodan alussa. ”Ehkä Niukkanen myös pelasti tiukalla ja ehdottomalla kannallaan Suomen.”
Talvisodan jälkeen rauhansopimusta vastustanut ja kotikontunsa menettänyt Niukkanen oli poissa tolaltaan. Kirjan mukaan hän eli kuin epätodellisessa psykoosissa. Niukkasen tuskaa lisäsi perhetragedia. Pari päivää rauhanteon jälkeen hänen pikkuveljensä Paavo teki itsemurhan kotirannassa kysyttyään sitä ennen Juholta, oliko tosissaan lähdettävä evakkoon.
Jatkosodan alkuvaiheissa elokuussa 1941 suomalaiset valtasivat Kirvun väliaikaisesti takaisin. Tuusulaan asettunut Niukkanen kiirehti heti paikalle. Liikuttunut kansanedustaja näki, miten venäläisten sotilaiden ruumiita lojui vielä taistelujen jäljiltä entisen kotitalon pihalla. Kirvuun Niukkanen ei enää muuttanut.
Jatkosodan aikana Niukkasen terveys alkoi reistailla. Sokeritaudin aiheuttaman kuolion seurauksena hänen toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan marraskuussa 1943. Loppuikänsä hän kulki proteesi toisessa jalassa.
Kivut olivat kovat, mutta niin olivat lääkkeetkin. Viina lievitti tuskia ja lääkäreiltä sai kovempiakin aineita, mistä kertoo Matti-veljen huolestunut kirje. ”Veljellisessä rakkaudessa kehotan sinua luopumaan morfiinin käytöstä, koska sen sanotaan olevan tavattoman kavala tuttava. Se tuhoaa nopeassa ajassa uhrinsa sekä fyysisesti että moraalisesti.”
Jo 1920-luvulla monta kertaa ministerinä ollut Niukkanen ei talvisodan jälkeen päässyt hallitukseen ennen kuin 1953, jolloin hän toimi neljä kuukautta Kekkosen neljännen hallituksen valtiovarainministerinä. Siitä jäi elämään niukkasbudjetti. Seuraavana vuonna Niukkanen kuoli yölliseen sydänkohtaukseen Mehiläisen sairaalassa.
Poliittiset vastustajatkin ylistivät muistopuheissaan karjalaista voimamiestä. Puhemies Fagerholmin mukaan Niukkanen oli intelligentti, terävä-älyinen, lujatahtoinen ja peloton. Kokoomuksen Erkki Paavolaisen mielestä Niukkaselle politiikka oli kuin urheilua. ”Häntä huvitti enemmän itse peli kuin sen tulos.”
Niukkanen ei ollut mikään iloinen karjalaispoika, pikemminkin äreä ja sulkeutunut. Hän oli huono puhuja, mutta hyvä poliitikko. Hän oli hankala tapaus poliittisille vastustajilleen, usein myös omilleen. Presidentti Relander kiteytti kerran arvionsa: ”On tyypillistä tälle herralle, että hän aina kenkkuilee.”
”Sokeritaudin aiheuttaman kuolion seurauksena hänen (Niukkasen) toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan marraskuussa 1943.”
Tarinan mukaan Niukkasen ystävä Eduskunnasta (en muista kuka) tuli leikkauksen jälkeen sairaalaan tervehtimään häntä. Avoimesta ikkunasta ulkoa kuului koirien haukunta, johon Niukkanen totesi, että ”siellä koirat nyt tappeelee hänen jalastaan”.
Ilmoita asiaton viesti
Niukkas-kirjan kansikuvasta erottuu merkintä ”Viipuri-Imatra 60,8”. Kysymys on tietysti maantiekilometreistä, ja päätin etsiä Imatran kartalta osoitteen, josta etäisyys Viipuriin olisi tuon vanhan kartan mukainen.
Melko pitkään piti Google Mapsia naputella, ennen kuin matka täsmäsi: Imatrankoskentie 27, 55610 Imatra – Viipuri, Leningradin alue, Venäjä 60,8 km.
Juho Niukkasen kokemat suuret menetykset toivat jälleen kerran mieleeni oman äitini muistelut sota-ajasta. Hän eläytyi voimakkaasti esimerkiksi evakoiden kokemuksiin, vaikka Ruokolahden tyttönä säilyttikin omat juurensa ehyinä.
Ilmoita asiaton viesti
Samaan aikaan, kun pieni koirani repii lateksi -possuaan, luen näitä Niukkasen elämänvaiheita.
Karjalankannekselta, Kirvun pitäjästä kotoisin ollut ministeri Niukkanen, edustaa parhaiten perääksiantamatonta suomalaista.
Keskustalainen Niukkasbudjetti ei ole kuitenkaan tätä päivää.
Sipilä -vetoinen hallitus, onnistui tuhoamaan suomalaisten pien- ja keskituloisten talouden.
Jos hänen useat, omat yrityksensä, olivat menneet konkurssiin ja monet niistä jätetty hiljaisuuteen, niin suomalaisen yhteiskunnan tuhoamisen, hän onnistui viemään totaaliseen ’kuolemaspiraaliin’!
Tällä hetkellä, niin maatalousyrittäjät, yksittäiset pienyriytykset kuin työttömät, ovat sipiläjohtoisen maamme suurimmat häviäjät.
Olen puhunut, ughh!
Ilmoita asiaton viesti
Kommentin tyylilajin selittänee se, että Mirjami Parant on Paavo Väyrysen seitsemän tähden liikkeen kansanedustajaehdokas!
Ilmoita asiaton viesti
Sodan käyneet ja kokeneet luultavasti eivät toipuneet täysin koskaan.
Molemmat sodat käynyt ja haavoittunut isäukko tuntui ajatuksissaan käyvän sotaansa aina.
Äitimuori evakkona ei unohtanut sotaa ja katkeruuttaan koskaan.
Siinä oli totisesti kasvuympäristöä kerrakseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva lukea tällaisia lyhyitä, nasevia historiankirjoituksia. Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Jorman kirja-arvostelut ovat Uuden Suomen ehdotonta suolaa. Kiitos siitä!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitän palautteesta!
Ilmoita asiaton viesti
Asuin eräässä vaiheessa lapsuuttani Hyrylässä ja silloin siellä oli keltainen myllyrakennus Tuusulantiellä Hyrylän keskustaan menevän tien ja Hyvinkäälle päin jatkavan tien risteyksessä. Sitä nimitettiin ”Niukkasen myllyksi”. Lienee liittynyt tuohon Niukkaseen, jos hän oli asunut Tuusulassa.
Ilmoita asiaton viesti
Juha, Niukkanen asui Kirvun jälkeen todellakin Hyrylässä. Eduskunnan koolla ollessa 1950-luvulla hän asui paljon myös hotelli Tornissa, eduskunnan vahtimestarin Pentti Lainelan vuokralaisena ja aiemmin hän vietti öitään kirjan mukaan jopa eduskunnan kylpyhuoneessa.
Ilmoita asiaton viesti
Talvisodasta jäi ikuinen trauma myös Stalinille ja koko neuvostojohdolle. Miettivät varmasti päätä raapien siellä alakerran kylmällä puolella toisenkin kerran, että miksi ihmeessä Suomea ei saatu vallatuksi? Kärsimys tältä osin on ikuisuudessa heillä moninkertainen.
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Talvisota aiheutti traumoja suomalaisille, mutta samoin se aiheutti neuvostojohdolle.
Stalinin suunnitelmissa Suomen piti olla vallattu muutamassa viikossa, mutta toisin kävi.
Suomen puolella olivat tulipalopakkaset ja rintamalle rahdattujen ukrainalaisjoukkojen surkea varustus.
Ratkaisevaa oli armoton vastarinta.
Stalin halusi paikata virhettään jatkosodassa, mutta puolitiehen jäi, sillä itsenäisyys säilyi.
Ilmoita asiaton viesti