Myytti runotytöstä ja maallinen rakkaus
Saima Harmaja (1913-1937) kirjoitti neljä runokokoelmaa, sairastui tuberkuloosiin ja kuoli vain 23-vuotiaana. Kuoleman jälkeen syntyi runotyttölegenda, jota pönkittivät äidin, Laura Harmajan ja sisaren, Kirsti Topparin, kokoamat teokset Saiman päiväkirjojen pohjalta.
Ensimmäinen kattava elämäkerta Saima Harmajasta murskaa myytin runotytöstä ja tuo siihen uusia sävyjä (Ritva Ylönen: Saima Harmaja – Sydänten runoilija, SKS 2019). Kirjan kiinnostavin osuus onkin siinä, miten myytti syntyi ja miten legenda rakennettiin nuorena nukkuneesta runoilijasta.
Saima Harmajalta jäi tuhansia sivuja päiväkirjoja, joten on selvää, että julkaistut päiväkirjat on seulottu ja toimitettu laajasta aineistosta. Mielenkiintoista on se, mitä otettiin, mitä jätettiin.
Elämäkerran kirjoittaja Ritva Ylönen sanoo suoraan, että äiti sensuroi tyttärensä päiväkirjoja rankalla kädellä. Julkaistuissa versioissa käytettiin peitenimiä ja maallinen rakkaus piilotettiin. Saiman rakkausjutut olivat äidin mielestä liian arkaluonteisia eivätkä ne sopineet puhtoisen runotytön imagoon.
Sensuroidut päiväkirjat antavat tutkijan mielestä yksipuolisen ja harhaanjohtavan kuvan Saima Harmajasta. Äidin sensuroima versio onnistui luomaan Saimasta sadunomaisen ja idealistisen hahmon. Syntyi myyttinen tarina kutsumustietoisesta, eteerisestä ja sairauksien jalostamasta runotytöstä.
Äiti halusi etualalle lyhyen elämän traagisuuden, jota sävyttivät kohtalokas kutsumus, sairaus ja kuolema. Saiman maallisista rakkaussuhteista vaiettiin. Hän oli kuitenkin paitsi runotyttö myös nuori nainen.
Nyt tiedämme, että Saima oli ”salakihloissa” Jaakko Holman kanssa. Ennen salakihloja ihastukset tulivat ja menivät: Veikko Ihamuotila, Tapani Virkkunen, Martti Ruutu…
Mika Waltarin rooli Saiman opastajana ja mentorina oli merkittävä. Waltari auttoi ensimmäisen runokokoelman julkaisemisessakin. Teinityttö-runoilijatar myös ihastui muutamaa vuotta vanhempaan Waltariin.
Saima ihastui mutta ei kuolettavasti rakastunut vai rakastuiko sittenkin, Ylönen kysyy. Saima oli vihjaissut, että kaikkia asioita ja tunteita hän ei halunnut paljastaa edes päiväkirjalleen. Runoilija vihjailee, tutkija vihjailee ja elämäkerran lukija vihjailee, lieneekö tällä muuta kuin tirkistelyn arvo.
Joka tapauksessa Waltarin tapaamisen jälkeen Saima Harmaja kirjoitti päiväkirjaansa: ”Minä tahtoisin suudella, suudella hurjasti, mielettömästi. Minä tahtoisin rakastaa. On väärin etten minä saa elää.”
Waltarille Saima oli Ylösen mielestä vain lupaava, lahjakas runotyttö. ”Mutta Saimalle heräävä kevät ja naisellisuus suorastaan huusivat rakkautta. Hän halasi eroottista kokemusta, miehen himoitsevaa kosketusta. Edes yhtä.”
Saima Harmajan elämä oli tragediaa kolmella rintamalla ja runot syntyivät omista kokemuksista: ”Yksi puoli Saimasta taistelee kaikin keinoin ja voimin maallisen rakkauden puolesta, toinen puoli runoilijakutsumuksen täyttymyksestä. Samalla eri sairaudet tuberkuloosia myöten tekevät kaikkensa syöstäkseen Saiman tuhoon, kuolemaan.”
Tuberkuloosia sanottiin Saima Harmajan elinaikana lyyrikontaudiksi. Tubiin kuolleiden runoilijoiden seura onkin vaikuttava: Edith Södergran, Saima Harmaja, Kaarlo Sarkia, Uuno Kailas, Katri Vala. Silloin kyseltiin jopa, pitikö sairastua ja kuolla nuorena tubiin, jotta pääsi valovoimaiseksi tähdeksi kirjallisuudenhistorian tähtitaivaalle.
Nuori elämä rakkauden ja äidin varjossa? Tuottaa runsaasti päiväkirjaan tekstiä ja kauniita runoja.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää se äiti vaan tarkoitti!
Ilmoita asiaton viesti
Suomalainen taidemaailmakenttä on melko tuore – itsenäisenä suomalaisena alana se siis olisi vain 100 vuotta vanha ”taistelutanner”. Taide, ja ehkä toisinaan eritoten runous, herättää meissä ihmisissä intohimoja, kun me haluamme pitää ovea raollaan mystiikan maailmaan. Kun nuori neito astuu tuntemattomaan, kuolee, jäljelle jäävät ihmiset elävät mystiikan lumoissa ja moni haluaa selittää edesmenneen kohtaloa. Oma vaikutelmani suomalaisesta taidekentästä onkin, että se rakastaa nimenomaan edesmenneitä. Onko tähän syynä ehkä blogistinkin mainitsema halu päästä itse peukaloimaan tuotantoa ja selittämään sitä omin sanoin. Ehkä se, mitkä runoilija tai kirjailija haluaa sanoa, ei ihan sellaisenaan miellytä kaikkia.
Ilmoita asiaton viesti
Vanha totuus: paras runoilija on kuollut runoilija!
Ilmoita asiaton viesti
Me elävät runoilijat emme voi kutsua itseämme runoilijoiksi, koska sitä ei usein siis tunnusteta. Täytyy vain sinnitellä runouden siivin pelkän oman itsetunnon varassa.
Täältä voi kurkata runotarjontaani suoraan netissä ilman välikäsiä (joita runoilija tietenkin kaipaa):
Verkkosivusto Tyhjäpaperi
http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi/tp10.htm
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa muidenkin tutustua Tarjan runoihin ja aforismeihin.
– Luova älykkyys ei ole aina ilmeistä. (Tarja Kaltiomaa)
Ilmoita asiaton viesti