Viisas Suomi, urhea Puola
Tohtoripariskunta (Mari ja Vesa Vares) tekee heti kirjansa esipuheessa selväksi, että nyt ollaan asialinjalla (Valmis valtioksi – Suomi ja eurooppalainen itsenäistymisaalto, Docendo 2019): ”Kirjamme ei tarjoa suuria tunteita eikä klikkiotsikon aineksia, vaikka aihe, vuosien 1917-1918 murros, herättää yhä tunteita niin Suomessa kuin muualla.”
Yltiöasiallinen linja tekee lukemisesta ajoittain melko työlään kokemuksen. Välillä toivoo, että kirjoittajat armahtaisivat lukijaa ja keventäisivät tekstiään herkullisilla yksityiskohdilla, mutta Varekset eivät linjastaan lipsu.
Vertailukohtina Suomelle kirjassa ovat Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekkoslovakia, Jugoslavia, Unkari ja Itävalta sekä näistä sijainniltaan poikkeava Irlanti.
Suomi oli monessa suhteessa erilainen kuin muut samaan aikaan itsenäistyneet maat. Kirjassa onkin mainioita kiteytyksiä siitä, miten erilaisia tilanteet olivat eri maissa.
Suomen ja Puolan suhtautuminen Venäjän ylivaltaan 1800-luvulla on kuvattu osuvasti. Kun Suomessa korostettiin harkitsevaa valtioviisautta ja reaalipolitiikkaa, puolalaisten perinteeseen kuului vastarinnan glorifiointi.
Suomalaiset päätyivät kerran jopa kukistamaan Puolan kapinaa. Suomalaisten ja puolalaisten poikkeavia tapoja pidetään kirjoittajien mukaan edelleen kummassakin maassa viisaina, arvokkaina ja sankarillisina. Viisas Suomi, urhea Puola!
Suomella ei ollut kapinallisen kansakunnan mainetta Venäjän isäntäimperiumin silmissä. Taantumuksen symboli ja kapinoiden kukistaja Nikolai I käski virkamiehiään jopa jättämään Suomen rauhaan, koska ”se oli hänen laajan valtakuntansa ainoa kolkka, joka ei ollut koskaan aiheuttanut hänelle hetkenkään huolta”.
Suomalaiset panivat toivonsa keisariin, jonka avulla pidettäisiin kurissa niin Venäjän ministerit kuin ”slaavilainen kansanmeri”. Pitkästä perinteestä näkyy Suomessa jälkiä yhä.
Suomessa itsenäistyminen oli iloinen asia, mutta Itävallassa ja Unkarissa ”itsenäistyminen” aiheutti lähes maansurun ja oli suorastaan paradoksaalinen asia. Riemua ei tunnettu, koska itsenäistyminen liittyi Itävalta-Unkarin romahdukseen:
”Itävalta jäi valtioksi, joka ei olisi halunnut olla itsekään olemassa. Unkari puolestaan valtioksi, joka oli mielestään Euroopan silvotuin ja epäoikeudenmukaisimmin kohdeltu uhri.” Unkarin nykyisen politiikan juuria voi hakea näistäkin historian tapahtumista.
Varekset onnistuvat hyvin tavoitteessaan antaa kliseille sisältöä. Vaikka kirjassa ei ole mitään mullistavaa uutta, se antaa hyvän kokonaiskuvan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Euroopan murroksesta. Suomikin oli valmis valtioksi, mutta se ei ollut suinkaan ainoa uusi itsenäinen valtio, joka silloin syntyi.
”Suomen ja Puolan suhtautuminen Venäjän ylivaltaan 1800-luvulla on kuvattu osuvasti. Kun Suomessa korostettiin harkitsevaa valtioviisautta ja reaalipolitiikkaa, puolalaisten perinteeseen kuului vastarinnan glorifiointi.”
Ymmärtääkseni Suomi sai keisarilta erittäin hyvät ehdot autonomiassa elämiseen. Suomi oli melkein kuin itsenäinen valtio, ainakin autonomian alkuaikoina. Aleksanteri 1. pidettiin viisaana ja jalomielisenä hallitsijana. Enkä oikein ymmärrä miksi Senaatintorilla on Aleksanteri 2. eikä Aleksanteti 1. patsas. Voi hyvin väittää, että ilman Aleksanteri 1. Suomea ei olisi olemassa.
Kun taas Puola sai samalta Aleksanteri 1. paljon huonommat elämisen ehdot kuin Suomi. Puolan kohtaloksi on osunut eläminen Euroopan ja Venäjän välissä, jossa oli ainainen hyökkäyksen vaara, joko idästä tai lännestä. Puolalaisten kansallislaulukin on pessimistinen tulevaisuuden suhteen,
”Sortunut ei Puola vielä,
kansa uljas elää!”
Vielä on kansa elossa, mutta huomisesta ei ole varmaa!! Puolan historiasta on selvä, että huoleen oli aihetta. Se jyrättiin matalaksi moneen kertaan, tullen mennen.
Tätä taustaa vasten on kai ymmärrettävää miksi Suomessa korostettiin harkitsevaa neuvottelupolitiikkaa ja Puolassa enemmän suoraa kapinointia ja naapurisuhteiden selvittämistä aseilla.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Puolan yli marssittiin idästä sekä lännestä.
Suomen autonomia, oma raha, posti- ja koululaitos olivat kuin tsaarin järjestämää tiedostamatonta valmennusta itsenäisyyteen.
Ilmoita asiaton viesti
Tohtorit eivät näe metsää puilta, ihminen voin katsoa helikopteriperspektiivistä:
Jos Puola olisi ollut läpi pitkän historiansa Saksan kuningaskunnan hallinnollisesti yksikielinen saksankielinen siirtomaa 1800-luvulle saakka jolloin jouduttuaan tsaarin Venäjän osaksi saksankielinen älymystö olisi onnistunut pitämään Puolassa aatelisen vähemmistöasemansa, jne. jne. puolalaiset kansanihmisetkin kehuisivat kaksikielistä suvaitsevaisuuttaan. Papit pitäisivät siitä huolen. Muuten se ei olisikaan maailman onnellisin valtio. Kuin kehumalla.
Sikäläiset Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Eero Heinäluoma (sd.) käynnistelisivät parhaillaan yhteistä koko maan kattavaa EU-vaalikiertuetta ”Meillä taitaa olla sama suunta”. Venäjän kanssa flirttailevia kaikkivaltias syrjisi jo maan päällä. Ja inhoaisi heidän kieltään, satojen miljoonien kieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Koska kuulin sosiologi Erik Allardtin kauan sitten varoittelevan radiossa vertailemasta suomalaista ajattelua mihinkään muuhun sen saattaessa johtaa suoranaisiin järjettömyyksiin, niin en vertaile, vaan muina miehinä kerron melko äskettäin törmänneeni 1500-luvun roomalaisen upporikkaan pankkiiri Chigin aikaansaannoksiin vaurastuttuaan suola- ja alumiinikaivoksillaan. (Wikipedia engl.)
Tuohon aikaan Paavilla oli oikeus (tai tapa?) myöntää privilegio kaivostoimintaan, koska se mikä oli maanpinnan alla näkymättömissä oli hänen vallassaan, olihan Jumala aluksi luonut maan.
Erilaisia mineraaleja tarvittiin väriaineisiin mm. kirkonmesten ja kuninkaallisten perheenjäsenten tekstiilien koristelemiseen. Heitä siihen aikaan riitti Euroopassa vaikka huru mykky.
Kaiken pitää kehittyneessä läntisessä ajattelussa nojata ihmisjärkeen ja siihen perustavien tieteiden tuloksiin sekä ihmisaistien havaintoihin.
Ilmoita asiaton viesti