Mikä on kun ei ahdista?

Mietin, että mikä on kun ei ahdista, vaikka ilmastonmuutos painaa päälle ja maailmanlopulla pelotellaan. Asialle oli tehtävä jotain. Aloin jahdata ahdistusta ja lukea juuri julkaistua kirjaa, jonka punaisena lankana kulkee se, miten ilmasto ja sääolot ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan (Marcus Rosenlund: Sää joka muutti maailmaa, S&S 2019).

Vaikka tiedetoimittaja Rosenlund vie lukijan katastrofista toiseen, ahdistus ei yllättäen lisäännykään: ”Me sopeudumme. Me opimme. Otamme vastaan iskuja, mutta pyyhkäisemme sitten pölyt pois ja nousemme taas jaloillemme.”

Yhtenä esimerkkinä Rosenlund mainitsee 8200 vuoden takaisen tilanteen, jolloin oli pitkä, kuiva kausi ja ilmasto kylmeni. Se pakotti mesopotamialaiset pohtimaan asioita uudella tavalla. He keksivät nykyaikaisen maanviljelyn.

Suuria kehitysharppauksia siivittivät suuret vastoinkäymiset. Äkilliset, rajut ilmastonmuutokset pakottivat ihmiset koolle ja lyömään viisaat päänsä yhteen:

”Elämä kukoistaa ja kehittyy vaikeuksien, ilmastoshokkien, supertulivuoripurkausten ja maahan törmäävien asteroidien ansiosta, ei tylsässä ja paikallaan polkevassa paratiisissa”, Rosenlund kirjoittaa.

Kirjan kiehtovimpia lukuja on kertomus siitä, miten peruna pelasti 1700-luvun Euroopan nälänhätien noidankehältä. Nälkä ja vilu olivat piinanneet Eurooppaa aina 1300-luvulta alkaneesta pienestä jääkaudesta saakka.

Pieni jääkausi kesti 600 vuotta ja sen kylmin jakso, 1600-luku, on yhä Euroopan sotaisin vuosisata. Kylmyys koetteli erityisesti Pohjois-Eurooppaa. Elettiin suurimman ilmastonmuutoksen aikaa sitten ”oikean” jääkauden päättymisen yli 11 000 vuotta aikaisemmin.

Skandinavian keskilämpötila oli suunnilleen kaksi astetta alempi kuin 1900-luvulla. Koko Itämeri jäätyi Tanskan salmia myöten ja Thames-joen päällä oli 30 sentin jääkerros.

Kolmasosa suomalaisista kuoli nälkään 1695-1697. Nälkäkatastrofi johtui pienen jääkauden hallan ja sateiden aiheuttamasta viljakadosta. Ankeina aikoina eurooppalaisten keskipituus lyheni kaksi senttiä.

Monet paleltuivat kuoliaiksi, ja kirkonkirjoissa kerrotaan susista, jotka tunkeutuivat sisään koteihin ja ihmisten kimppuun. Noitaroviot roihusivat, syntipukkeja etsittiin, hysteerinen taikausko ja humpuuki valtasivat alaa.

Sitten alkoi pikkuhiljaa perunan voittokulku. Mikään muu kasvi ei ole vaikuttanut yhtä paljon maailmanhistoriaan kuin peruna. Neljäsosa Euroopan väestönkasvusta vuosina 1700-1900 oli perunan ansiota. Rosenlund arvioi, että ilman perunaa teollinen vallankumous olisi tuskin toteutunut, sillä tehtaisiin ei olisi riittänyt tarpeeksi työväkeä.

Perunaa vastustettiin aluksi mitä moninaisimmin syin. Sillä katsottiin olevan vaarallisia ominaisuuksia. Erään sveitsiläisen kasvitieteilijän mukaan perunan mukula aiheutti syntisiä himoja ja spitaalia sekä ilmavaivoja.

Perunaa pidettiin sopimattomana ravintona jumalaapelkääville ihmisille. Järkeiltiin, että siinä täytyi olla jotain jumalatonta ja syntistä, koska se kasvaakin pimeässä maan alla.

Tieto lisää usein tuskaa, mutta se voi lisätä myös toivoa ja suhteellisuudentajua. Synkkien tuomiopäivän profeettojen rinnalle mahtuu hyvin yksi toiveikas tiedetoimittaja, joka julistaa: ”Olemme selviytyneet kaikista menneisyydessä kohtaamistamme haasteista, ja me selviämme myös tästä ilmastonmuutoksesta, jossa on oma puumerkkimme.”

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu