Kaappo Sutki oli nimensä veroinen

Kaappo Sutki (1843-1889) syntyi Kauhavan Alakylän Pernaan talossa ja kuoli Siperiassa. Hän kiersi Suomea markkinoilta markkinoille ja linnasta linnaan, hurmasi naiset, varasti rikkailta ja antoi köyhille. Hän tuli kuuluisaksi onnistuneista vankilapaoistaan.

Sutki kutsui itseään tavarantasaajaksi. Hän oli suurvaras, joka vaikutti pääasiassa Etelä-Pohjanmaalla, mutta kulki retkillään liukkaasti myös muun Suomen maanteillä.

Tästä merkkihenkilöstä Tapani Bagge on kirjoittanut ensimmäisen historiallisen romaaninsa (Maantien kutsu – Gabriel Sutkin muistelmat, Docendo 2019). Tarina perustuu tositapahtumiin.

Kerrotaan, että Sutki kirjoitti Hämeenlinnan vankilassa omaelämäkertansa, mutta se ei ole säilynyt. Vankilanjohtaja kuulemma poltti Sutkin muistelmat, koska niissä annettiin epäedullinen kuva johtajasta.

Mutta onneksi meillä on vilkkaalla mielikuvituksella varustettuja kirjailijoita, kuten Tapani Bagge, joka on pujahtanut Sutkin housuihin ja kuvitellut, millaisen elämän piian poika Kauhavalta olisi voinut elää.

Sutki oli nimensä veroinen. Sanahan tarkoittaa kieroa, luihua tai muuten vain ovelaa ja juonikasta henkilöä, yleensä kai miestä. Kirjan mukaan Helsingfors Dagbladetin toimittaja kuvasi maineikasta Sutkia näin: ”Kalpea, keskimittainen nuorimies, vahva ja sutjakka ruumiinrakenne, tummat hiukset, viekkaat silmät ja kasvonpiirteet; silmiinpistävän lipevä, röyhkeä, ylimielinen ja halveksiva.”

Mikään tyhmä mies Sutki ei ollut. Sen todistaa myös Kauhavan vallesmannin Hägglundin arvio: ”Mutta sinulla on hyvät hoksottimet ja vähän tapojakin. Jos olisit saanut kunnon kasvatuksen, sinusta olisi voinut tulla vaikka opettaja.”

Sutki teki suuren elämänmuutoksen, kun hän vuonna 1875 anoi, että hänen vankeusrangaistuksensa muutettaisiin Siperiaan karkoitukseksi. Siihen suostuttiin ja Sutki eli loppuelämänsä Siperiassa suutarina, kunnes kuoli 46-vuotiaana. Väitetään, että Sutkin luona asunut Matti Haapoja surmasi hänet.

Tapani Baggella on ollut käsissään erinomaiset ainekset koskettavaan romaaniin: on kiinnostava päähenkilö, suuret nälkävuodet, jolloin köyhiä oli paljon; on Isontalon Antti ja Rannanjärvi – puukkojunkkarit, jotka riehuivat Etelä-Pohjanmaalla.

Monet lähtivät tien päälle pakosta, kuten myöhemmin junapummit Pohjois-Amerikassa. Kerjääminen ja varastaminen olivat vaihtoehdot, kun töitä ei ollut. Paljon olisi ollut kirjailijalla syventämisen paikkoja.

Baggella on niin kova kiire rientää eteenpäin paikasta ja asiasta toiseen, että hän ei ehdi syventyä oikein mihinkään vaan antaa kynänsä lentää. Teksti onkin sujuvaa ja helppolukuista, kuten Jerry Cottonejakin kirjoittaneelta mieheltä voi odottaa.

Jos meillä olisi kilpailu siitä, kuka on Suomen tuotteliain kirjailija, Bagge saattaisi olla tänä vuonna kärjessä. Hänen kotisivuiltaan luin, että tälle vuodelle on sovittu kuusi kirjaa ja kaksi näytelmän ensi-iltaa. Pari-kolme kirjaa on kuulemma tulossa vielä lisää.

Ahkera mies ansaitsee kaiken arvostuksen, mutta ahkeruudella on myös kääntöpuolensa. Kovassa vauhdissa taso kärsii väkisin, vaikka kyseessä olisi kuinka armoitettu kynäniekka.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu