Alemman Keskisarjan Kivi

Historioitsija Teemu Keskisarjan tulkinnat Aleksis Kivestä saavat täystyrmäyksen arvostetulta kirjallisuudentutkijalta. Anssi Sinnemäki on julkaissut perusteellisen analyysin Keskisarjan viime syksynä ilmestyneestä teoksesta (Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus, Siltala 2018).

Sinnemäen tutkielman otsikko on kuin suoraan nyrkkeilyottelun painoluokasta: Alemman Keskisarjan Kivi. Kirjalliset kiistat ovat sen verran harvinaisia, että on syytä selvittää pääkohdat, mistä Sinnemäen ja Keskisarjan ottelussa on kysymys.

Kaksi miestä, kaksi tyyliä. Rempseä tohtori Keskisarja on kuin akateeminen iltapäivälehtimies, joka  irrottelee v-tyylillä; maisteri Sinnemäki taas, vanhan liiton mies, puhkoo ylilyöntejä perinteisellä tyylillä.

Keskisarjan tapa tarkastella Aleksis Kiveä on Sinnemäen mielestä ”houreisesti virittynyt”, mikä viittaa Saapasnahkatornin tunnelmiin: esitystapa on hyppelehtivä, asenteellisesti valikoiva ja vihjailevilla anekdooteilla herkutteleva. Johtopäätös on, että karnevalistisellä tyylillään Keskisarja antaa ymmärtää, ettei tekstiä tarvitsekaan ottaa ihan vakavasti.

Alkutahdit Keskisarjan tyylille virittää Saapasnahka-tornin ensimmäisen luvun ensimmäinen virke: ”Jos tuomari Carl Henrik Adlercreutz toukokuussa 1797 tuikkasi tiineeksi nurmijärveläisen Marja Juhontyttären, vahinko ei pilannut kenenkään elämää.”

Ensin Keskisarja valittaa näytön vaikeutta vuosisatojen takaisissa pelehtimisissä, mutta hetkeä myöhemmin hän tietää jo yhdynnän ajan ja paikan: ”Väitetty syrjähyppy sattui 25-vuotiaalle tuomari Adlercreutzille metsästysretkellä.”

Keskisarjalla on Sinnemäen mukaan muutenkin kyky käyskennellä metsäpoluilla ja kylänraitilla todistelemassa ilman lähdeviitteitä, mitä missäkin milloinkin tapahtui.

Keskisarja on ihastunut erityisesti kahteen ikiaiheeseen, jotka on jo osoitettu vääriksi. Ensimmäinen on kuppa Kiven kuolemantautina ja toinen on väite siitä, että Kivi olisi ollut Adlercreutzien aatelissukua.

Yle julkisti tässä kuussa DNA-tutkimuksen, jonka perusteella varmistui, että Kivi ei ollut Adlercreutz vaan ihan tavallinen Stenvall: https://yle.fi/uutiset/3-10768853

Sinnemäen Keskisarjaa kritisoivat pääteemat käsittelevät Kiven kieltä, tulkintoja August Ahlqvistin roolista, Kiven taloudellista asemaa, Kiven taudinkuvaa ja Keskisarjan kieltä.

Keskisarjan ja Juha Hurmeen tulkintaa, jonka mukaan Ahlqvist olisikin ollut Kiven suuri ymmärtäjä, Sinnemäki ei tajua lainkaan. Ahlqvist oli Kiven pahin teilaaja, mutta Keskisarja kääntää asian päälaelleen. Hänen mielestään Ahlqvist ymmärsi Kiven suureksi kirjailijaksi ja sääti vihatekonsa eli kritiikkinsä sen mukaisesti.

Sinnemäen tuomio on jyrkkä: ”Hurmeen viisastelu Ahlqvistista Kiven ainoana oikeana ymmärtäjänä ja Keskisarjan ihailema niskat nurin -asenne eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta. Niin väistetään se kollektiivinen vastuu, jota kulttuurimme yhä Kiven kohtalosta kantaa.”

Sinnemäki hyväksyy vanhan tulkinnan, jonka mukaan Ahlqvist koki Kiven itselleen, asemalleen ja vallankäytölleen vaaralliseksi. Siksi Kivi oli tuhottava.

Keskisarja väitti kirjassaan, että Kivi ei ollut mikään erityisen köyhä nälkätaiteilija vaan pikemminkin systeemin syöttiläs. Näitä puheita Sinnemäki pitää asenteellisina ja vihjailevan leimaavina, joita Suomessa on isketty vapaisiin taiteilijoihin Kivestä lähtien.

Keskisarjan Kivi-kirja sai syksyllä hyvän vastaanoton. Itsekin kirjoitin siitä myönteisesti täällä Uuden Suomen palstoilla: http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262311-aleksis-kivi-ilon-ja-surun-poika .

Tuskin kansalliskirjailijan ympärille mitään suurta kirjasotaa saadaan enää aikaan. Keskustelu kuitenkin vahvistaa sen, mitä Aleksis Kivi sanoi jo kuolinvuoteellaan: ”Minä elän.” Linkin takana Sinnemäen kirjoitus kokonaisuudessaan: http://tamarapress.fi

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu