Alemman Keskisarjan Kivi
Historioitsija Teemu Keskisarjan tulkinnat Aleksis Kivestä saavat täystyrmäyksen arvostetulta kirjallisuudentutkijalta. Anssi Sinnemäki on julkaissut perusteellisen analyysin Keskisarjan viime syksynä ilmestyneestä teoksesta (Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus, Siltala 2018).
Sinnemäen tutkielman otsikko on kuin suoraan nyrkkeilyottelun painoluokasta: Alemman Keskisarjan Kivi. Kirjalliset kiistat ovat sen verran harvinaisia, että on syytä selvittää pääkohdat, mistä Sinnemäen ja Keskisarjan ottelussa on kysymys.
Kaksi miestä, kaksi tyyliä. Rempseä tohtori Keskisarja on kuin akateeminen iltapäivälehtimies, joka irrottelee v-tyylillä; maisteri Sinnemäki taas, vanhan liiton mies, puhkoo ylilyöntejä perinteisellä tyylillä.
Keskisarjan tapa tarkastella Aleksis Kiveä on Sinnemäen mielestä ”houreisesti virittynyt”, mikä viittaa Saapasnahkatornin tunnelmiin: esitystapa on hyppelehtivä, asenteellisesti valikoiva ja vihjailevilla anekdooteilla herkutteleva. Johtopäätös on, että karnevalistisellä tyylillään Keskisarja antaa ymmärtää, ettei tekstiä tarvitsekaan ottaa ihan vakavasti.
Alkutahdit Keskisarjan tyylille virittää Saapasnahka-tornin ensimmäisen luvun ensimmäinen virke: ”Jos tuomari Carl Henrik Adlercreutz toukokuussa 1797 tuikkasi tiineeksi nurmijärveläisen Marja Juhontyttären, vahinko ei pilannut kenenkään elämää.”
Ensin Keskisarja valittaa näytön vaikeutta vuosisatojen takaisissa pelehtimisissä, mutta hetkeä myöhemmin hän tietää jo yhdynnän ajan ja paikan: ”Väitetty syrjähyppy sattui 25-vuotiaalle tuomari Adlercreutzille metsästysretkellä.”
Keskisarjalla on Sinnemäen mukaan muutenkin kyky käyskennellä metsäpoluilla ja kylänraitilla todistelemassa ilman lähdeviitteitä, mitä missäkin milloinkin tapahtui.
Keskisarja on ihastunut erityisesti kahteen ikiaiheeseen, jotka on jo osoitettu vääriksi. Ensimmäinen on kuppa Kiven kuolemantautina ja toinen on väite siitä, että Kivi olisi ollut Adlercreutzien aatelissukua.
Yle julkisti tässä kuussa DNA-tutkimuksen, jonka perusteella varmistui, että Kivi ei ollut Adlercreutz vaan ihan tavallinen Stenvall: https://yle.fi/uutiset/3-10768853
Sinnemäen Keskisarjaa kritisoivat pääteemat käsittelevät Kiven kieltä, tulkintoja August Ahlqvistin roolista, Kiven taloudellista asemaa, Kiven taudinkuvaa ja Keskisarjan kieltä.
Keskisarjan ja Juha Hurmeen tulkintaa, jonka mukaan Ahlqvist olisikin ollut Kiven suuri ymmärtäjä, Sinnemäki ei tajua lainkaan. Ahlqvist oli Kiven pahin teilaaja, mutta Keskisarja kääntää asian päälaelleen. Hänen mielestään Ahlqvist ymmärsi Kiven suureksi kirjailijaksi ja sääti vihatekonsa eli kritiikkinsä sen mukaisesti.
Sinnemäen tuomio on jyrkkä: ”Hurmeen viisastelu Ahlqvistista Kiven ainoana oikeana ymmärtäjänä ja Keskisarjan ihailema niskat nurin -asenne eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta. Niin väistetään se kollektiivinen vastuu, jota kulttuurimme yhä Kiven kohtalosta kantaa.”
Sinnemäki hyväksyy vanhan tulkinnan, jonka mukaan Ahlqvist koki Kiven itselleen, asemalleen ja vallankäytölleen vaaralliseksi. Siksi Kivi oli tuhottava.
Keskisarja väitti kirjassaan, että Kivi ei ollut mikään erityisen köyhä nälkätaiteilija vaan pikemminkin systeemin syöttiläs. Näitä puheita Sinnemäki pitää asenteellisina ja vihjailevan leimaavina, joita Suomessa on isketty vapaisiin taiteilijoihin Kivestä lähtien.
Keskisarjan Kivi-kirja sai syksyllä hyvän vastaanoton. Itsekin kirjoitin siitä myönteisesti täällä Uuden Suomen palstoilla: http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262311-aleksis-kivi-ilon-ja-surun-poika .
Tuskin kansalliskirjailijan ympärille mitään suurta kirjasotaa saadaan enää aikaan. Keskustelu kuitenkin vahvistaa sen, mitä Aleksis Kivi sanoi jo kuolinvuoteellaan: ”Minä elän.” Linkin takana Sinnemäen kirjoitus kokonaisuudessaan: http://tamarapress.fi
Sinnemäki kirjoittaa linkin takana tunnetun lausahduksen ”kasakasta joka uhkaa viedä kaiken mikä on löyhästi kiinni” taustasta. Samasta aiheesta minä olen merkinnyt päiväkirjaani:
21.3. 2014 olen Moskovassa
Kirjoittelen sattumaturistin terveisiä maistellen Pauligin kahvia moskovalaisessa McDonald’sissa. Täällä on aurinkoinen rauha maassa, mitä nyt tv-kanavat pyörittävät vanhoja sotajuttuja kuten Suomessakin. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen.
Pääministeri Dimitri Medvedev on sanonut Venäjästä kehittyvän niin vetovoimaisen, että sitä tullaan kaikkialta katsomaan. Ainakin Donetskin alueen venäläiset haluavat Krimin perässä liittyä Venäjään.
EU:n vetovoima perustuu omakielisten paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön, Venäjän pikemmin yksikielisyyteen.
Parin päivän tarkastelu Moskovassa ruohonjuuritasolla panee hämmästelemään tahtia. Paikat kiiltävät ja kansa hymyilee, kerjäläisiä vähemmän kuin Helsingissä. Sotshin kisat saattoivat näyttää joidenkin ukrainalaisten silmissä turhan prameilta.
14.9. 2014 Sonkajärven ja Vieremän paikallislehti Miilu kirjoitti:
Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti sunnuntaina Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”
-”Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. ”Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?”
10.11. 2014 STT uutisoi:
Presidentti Sauli Niinistö sanoi tänään maanpuolustuskurssin avajaisissa “Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”.
Ilmoita asiaton viesti
Ensiksi anteeksi ettei tämä kommenttiani liity ko. kirjoihin, enkä ole niitä (vielä) lukenut, mutta harrastajana historia kiinnostaa.
Historian tutkijan ammatti on yksinäisen, köyhän miehen hommaa, joten heillä on kiusaus tehdä ylilyöntejä rahan ja maineen hankkimiseksi. Siis kirjoitetaan tutkimus tai kirja, joissa paikataan olemassa olevaa tietoa ”uudella” tiedolla. Arkistoidut dokumentit ovat lyhytsanaisia ja vaikeaselkoisia – niitä on helppo lukea monella eri tavalla tai suorastaan väärin, joko tahallisesti tai tahattomasti. Ja toden totta, usein tällanen ”uudella” tiedolla varustettu kirja tuo tekijälleen mainetta ja rahaa.
Muutama esimerkki:
-Heikki Ylikankaan kirja armeijan teloituksista Jatkosodan aikana. Lappeenrannan alueita tutkittiin jopa valtiovallan rahoilla, mutta löydettiin vain 1800-luvulla kuolleiden venäläisten luita.
-Elina Sanan kirja suomalaisten luovuttamista sotovangeista Gestapolle. Varmasti luovutettujen joukossa oli 52 juutalaista, mutta epäilen ettei Suomessa kenelläkään ollut aikaa sortteerata sotavankeja, ketkä heistä oli juutalaisia. Ymmärtääkseni vangeista haluttiin eroon, koska ruoka ei tahtonut riittää omille kansalaisillekaan. Fagerholm muistaakseni sanoi niistä kahdeksasta luovutetusta, että asia oli ainoastaan ”läpihuutojuttu” hallituksen asialistalla, koska sillä oli siihen aikaan tärkeämpääkin tekemistä.
-Suomalaisten SS-miesten osallistuminen sotarikoksiin on keskusteltu viimeaikoina. Tästäkin on tehty kärpäsestä härkänen lähinnä Simon Wiesenthal keskuksen painostuksesta. Luin aisasta tehdyt suomalaiset päiväkirjamerkinnät ja ne voidaan ymmärtää helposti joko niin tai näin. Voi olla että suomalaiset SS-miehet osallistuivat laittomiin teloituksiin, mutta tuskin omasta halustaan. Natsit ottivat asiansa tosissaan ja jos joku kieltäytyi osallistumasta teloitusryhmään, jotui helposti itse teloitettavaaksi. Muuten Simon Wiesenthal keskus on hyvä esimerkki kuinka sen täytyy etsiä mainetta ja rahaa. Tälle porukalle kelpaavat sotarikollisiksi nyt jo keskitysleirien kokit ja siivojat.
Aleksis Kivi on suomalsille vakavasti otettava aihe, joten uskon Sinnemäen ja Keskisarjan kirjojen olevan täyttä totta. Toivon myös kirjoille menestystä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinnemäki ei kai kuitenkaan ole kirjoittanut kirjaa – vai onko?
Ilmoita asiaton viesti
On Sinnemäki kirjojakin kirjoittanut, mutta tämä blogini perustuu hänen tutkielmaansa Keskisarjan kirjasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tarkennuksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki kunnioitus Aleksis Stenvallille joka tapauksessa, kirjoitettakoon hänestä mitä hyvänsä. Hänen Seitsemän Veljestä on paksu romaani ja väkevä sanomallinen kuvaus suomalaisesta elämänmuodosta, jonka henkilöhahmot ovat tarkkaan harkittuja ja kykenevät säilyttämään ominaispiirteensä katkeamattomina koko romaanin ajan.
Teos on kirjoitettu aikana, jolloin ei ollut kirjoituskoneita tai tietokoneita eikä juuri kukaan muu ollut tohtinut ryhtyä kirjoittamaan vastaavaa kaunokirjallista teosta suomen kielellä. Suomen kieltä pidettiin kyökkikielenä, jolla ei ollut tieteellistä tai kaunokirjallista arvoa. Tuollaisen projektin toteuttaminen ei ole ollut ”vasemman käden hommaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Luin Sinnemäen alkuperäisen kirjoituksen. Järkyttävän paljon näyttäisi olevan jo pelkästään puutteellista viittausta Keskisarjan kirjassa.
Artikkelinsa lopussa Sinnemäki käsittelee mm. freudilaista analyysiä saapasnahkatorni-aiheesta.Analyysi on sinänsä mielenkiintoinen. Mutta mielestäni korkeatasoisen taiteen tekijät luovat/pystyvät luomaan hahmoja ja kokonaisuuksia, jotka eivät ole analysoitavissa uskottavasti freudilaisen tai muunkaan psykologisen analyysin keinoin. Korkeatasoinen taiteilija tekee hahmoja ja kokonaisuuksia, jotka vain ovat ja toimivat, kokemamme ”oikean elämän” rinnalla. Ne ovat todellisuutta muistuttavia, mutta omanlaisia, lukija- analyysille tyhjentymättömiä teoksia. Siinä niiden voima ja merkitys onkin.
Ilmoita asiaton viesti