Ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa

Me suomalaiset hellimme mielikuvaa, jonka mukaan olemme suuriakin Venäjän asiantuntijoita. Jopa ulkomailla kuvitellaan usein, että suomalaisilla poliitikoilla on jonkinlaista erityisosaamista Venäjän asioista. Luulen, että se on harhakäsitys.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen, kun luin Jussi Konttisen tietokirjan (Siperia – Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, HS Kirjat 2019). Siperia avasi silmät. Kuinka vähän olenkaan tiennyt.

Helsingin Sanomien toimittaja Konttinen teki ihmiskokeen, muutti puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa Siperian kylmimmälle seudulle Jakutiaan, pieneen Töhtyrin kylään. Siperiassa vierähti puolitoista vuotta.

Konttisten kotikylän kupeessa oleva Jakutskin kaupunki on maailman kylmin iso kaupunki ja suurin ikiroudan päälle rakennettu asutuskeskus. Joka talvi elohopea laskee ainakin 55:een asteeseen. Alin mitattu lämpötila on -67,7 astetta.

Konttisen kirjaa voi lukea kuin seikkailukertomusta. Hän matkusti Siperiaa ristiin rastiin, häntä epäiltiin vakoilijaksi, hän oli hengenvaarassa Rakkauden kalliolla, hän katseli Euraasian suurinta tulivuoren purkausta, vietti rantaelämää 70 000 mursun kanssa, etsi mammutin syöksyhampaita ikiroudasta ja näytteli jäätynyttä zombia elokuvassa.

Konttinen kirjoittaa sekä perheensä elämästä että Siperiasta ja Venäjästä yleensä; taloudesta, politiikasta, suunnattomista luonnonrikauksista, kulttuurista, ilmastonmuutoksesta. Maailman kohtalo riippuu Siperian ikiroudasta ja Jäämeren jäästä.

Venäjää voi ymmärtää järjellä, mutta sitä ei Konttisen mielestä voi ymmärtää ilman Siperiaa. Muutama luku selventää asiaa.

Siperiasta tulee suurin osa Venäjän luonnonrikkauksista. Siellä on 10 prosenttia maailman tiedossa olevasta öljystä, neljäsosa kaasusta, 12 prosenttia hiilestä, yli viidennes nikkelistä, yhdeksän prosenttia kullasta… Lista on loputon.

Jopa Putin hämmästyi kuulemma taannoin, kun hänelle kerrottiin, että suurin osa Venäjästä, 65 prosenttia, on ikiroudan peitossa. Juuri Siperia on tehnyt Venäjästä suuren, paitsi pinta-alaltaan myös vauraudeltaan. Venäjä on riippuvainen Siperiasta, mutta Siperia ei ole riippuvainen Venäjästä.

Siperiasta voisi Konttisen mukaan tulla Venäjän kehityksen veturi muutenkin kuin vain syytämällä rahaa Moskovaan, mutta se edellyttäisi sitä, että Moskova uskaltaisi päästää Siperian irti, antaa alueille vapautta, valtaa ja vastuuta rahoistaan.

Ilman Siperiaa Venäjällä ei olisi varaa suurvaltapullisteluun. Konttinen arvioi, että Siperian rikkaudet ovat pilanneet Venäjän: ”Ne ovat tehneet siitä kansainvälisen politiikan öykkärin, jonka johtajat voivat hallita maataan moraalitta ja ulosmitata rikkauksia nuoruudenystäviensä pankkitileille. Siperian luonnonvarat ovat kirous Venäjälle ja riesa maailmalle, koska niiden takia Venäjän ei tarvitse muuttua.”

Mitä Siperia opetti Konttiselle puolentoista vuoden aikana?

Ainakin selviytymään. Kun selvisi Siperiasta, hän uskoo pärjäävänsä missä vain. Siperia opetti myös kärsivällisyyttä ja kunnioittamaan hirmuisia luonnonvoimia. Työskentely ja eläminen venäläisen byrokratian puristuksessa vaativat lehmän hermoja.

Olisi ihme ja kumma, jos Siperia ei ole ehdokkaana, kun Tieto Finlandia -palkintoa jaetaan tänä vuonna.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu