Tavallisten naisten tavallista elämää
Jos olisi olemassa tavallisia naisia, he voisivat olla kuin Pertti Lassilan uutuuskirjan päähenkilöt Suoma ja Heljä. Suoma aloitti työuransa kotiapulaisena lääkäriperheessä, Heljästä tuli kukkakaupan ja kirjakaupan myyjä. Naisia yhdistää se, että Suoman poika katselee Heljää sillä silmällä (Pertti Lassila: Kovassa valossa, Teos 2019).
Lassila hylkää mannerheimit, kekkoset, paasikivet ja muut ”suurmiehet”, jotka tapaavat olla historiallisten romaanien pääosissa. Hän ei kieriskele sodissa ja kriiseissä, vaan kuvaa kahden tavallisen naisen kautta 1900-luvun alkupuolen Suomea.
Romaanin avainsana on tavallisuus. Sotien keskelläkin ihmiset elävät aina myös tavallista elämäänsä. Suoma sanoo sen näin: ”Tavallinen ja jokapäiväinen unohtuu kuin sillä ei olisi merkitystä, vaikka siinä on ihmisen elämä.”
Todellista draamaa näytellään yksityisyydessä, neljän seinän sisällä, ihmismielessä. Sen kokevat myös Suoma ja Heljä omissa ihmissuhteissaan, joita Lassila kuvaa tarkkanäköisesti. Samalla piirtyy kuva suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.
Romaanin idean voisi tiivistää Heljän monologiin, joka on kuin puheenvuoro tavallisen ihmisen puolesta:
”En pidä itseäni hyvänä tai korkean moraalin ihmisenä, olen tavallinen. Minulla ei ole oppia eikä koulutusta, ei rahaa eikä omaisuutta, ei sukua eikä asemaa, ei uskoa eikä aatteita, mutta minulla on tavallisuuteni. Se on ainoa, mitä minulla on. On uskallettava luottaa oman tavallisuutensa arvoon, jotta ei tee sellaista, mitä tavallinen ihminen ei voi tehdä.”
En tiedä, onko tavallisia ihmisiä olemassakaan. Kaikki ovat tavallisia omalla tavallaan, siis epätavallisia. Joka tapauksessa Lassilan kunnianhimoisena tavoitteena on tehdä tavallisuudesta taidetta. Kovassa valossa jatkaa samalla linjalla kuin hänen kaksi aiempaa romaaniaan Armain aika (2015) ja Kesän kerran mentyä (2017).
Jos haluaa reipasta menoa ja meininkiä, voi pitkästyä Lassilan tavallisuuden tahdissa. Särmää ja rosoa on vältetty kuin ruttoa.
Romaanin ansiot ovat muualla. Kovassa valossa on malliesimerkki siitä, miten kunnon romaani kirjoitetaan yhä yksinkertaisesti ja selvästi. Lassilan teksti on kuulasta ja pelkistettyä. Hän ei kikkaile erikoisuuksilla. Pilkkuvirheiden metsästäjänkin tulos jää laihaksi.
Kovassa valossa on täynnä hiljaista viisautta ja oivallisia kiteytyksiä, joita tekisi mieli siteerata sivukaupalla. Tässä yksi makupala: ”Rahan laita on niin kuin sivistyksen. Jos sitä ei ole, sitä ei voi salata, ja jos sitä on, se tiedetään sanomattakin.”
Lassila toteuttaa ansiokkaasti Veikko Lavin tunnetuksi tekemän laulun sanoja: Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen ihminen on tärkeä.
Kaikki naiset ovat pieneltä sektoriltaan tavallisia, jos siinä sektorissa pysyy unohtuu todellinen naiseus tykkänään.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallisuus on niin epätavallista nykyisin, että sitä voi jo pitää erikoisuutena. Ainakin jos ajatellaan sitä, miten ihmiset haluavat itsensä näkyvän. Kiitos lukijalle, joka kirjan päivässä meitä varten tsekkaa!
Ilmoita asiaton viesti
Pitkästä aikaa tuli tarve lukea kirja. Minulle on käynyt kuten eilisen Hesarin kirjallisuustoimittajalle digitekstien pätkien lukemisen helppouden syrjäyttäessä painetun tekstin.
Luin joskus 90-luvulla Tikkurilan kirjaston kaikki filosofiaa käsittelevät teokset, muutaman metrin verran. Albert Camus oli haaveillut sotien jälkeen uuden ihmisen löytyvän tavallisuudesta, paikallisista maisemista, lapsuuden tuoksuista ja elämänmuodoista. Ihmisellä ei olisikaan tarvetta mennä rajojensa yli kiusaamaan naapureitaan. Sillä tavalla elettiin aikanaan sovussa venäläisten kanssa Möhkössäkin, ennen kuin papit tulivat kuninkaan joukkojen perässä molemmalta puolin vakiinnuttamaan asemia.
Huippusuosittu tiede ja kulttuuri-Annika näyttäisi olevan tyystin erimieltä vaatiessaan uskonnolle erityisroolia politiikan yläpuolella uudessa virassaan. On muuten tainnut lukea blogeja kommentteineen.
Ilmoita asiaton viesti